Espoon vihreät haluavat entistä avoimempaa päätöksentekoa

Paikalliset
Kommentoi

Espoon vihreät kerää ideoita siitä, miten Espoo voisi toimia nykyistä avoimemmin. Ehdotuksia otetaan vastaan nettisivujen ja facebookin kautta.

– Päätöksenteon avoimuuden lisääminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaikkien esityslistojen liitteiden tulisi olla julkisia jo ennen kokouksia, kaupunginhallituksen jäsen Tony Hagerlund sanoo.

Ehdotuksia toivotaan helmikuun loppuun mennessä. Espoon kaupunginvaltuusto käsittelee kevään aikana asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantamista.

Vihreät järjestävät keskiviikkona 8. helmikuuta Espoon valtuustotalolla kaikille avoimen seminaarin jossa ideoidaan uusia osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia. Illan aikana pohditaan eri asukasryhmien roolia päätöksenteossa, asukasfoorumitoiminnan parantamista sekä poliittisen päätöksenteon avoimuutta.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.