Muodostelmaluistelun kolmen kärki kamppailee MM-paikoista

Urheilu
Kommentoi 1

”Muokkarivalmentaja” Mirjami Penttinen ei kuulosta lainkaan katkeralta, vaikka hänen huippujoukkueensa Team Unique on jäänyt rannalle useimmista muodostelmaluistelun MM-kisoista. Harmittanut on toki, monta kertaa.

– Mutta olen sanonut tytöillekin, ettei ketutukseen kukaan kuole, kuittaa Penttinen.

Maailman parhaan muodostelmaluistelumaan MM-paikat ovat yleensä napanneet kaksi muuta stadilaisjengiä, Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity ja Helsingin Taitoluisteluklubin Rockettes.

– Neljä-viisi kertaa Uniikit ovat päässeet MM-kisoihin ja yksi hopea on tullut vuonna 2009, muistelee Penttinen.

Nyt Helsingfors Skridskoklubbin joukkueella on tuhannen taalan paikka.

– Meillä on ehdottomasti kaikkien aikojen paras joukkue. Olemme epäonnistuneet tällä kaudella vain Salzburgissa ja sielläkin tulimme neljänneksi. Väitän, että me mennemme MM-kisoihin, Penttinen pamauttaa.

MM-paikat jaetaan 25.–26. helmikuuta Tapiolan Barona-areenalla käytävien SM-kisojen jälkeen. Pakka on aiempien kotimaan valintakisojen jäljiltä sekaisin.

– Varmaa paikkaa ei ole kenelläkään. Meiltä vaaditaan ykkös- tai kakkossija, mutta etukäteen emme koskaan mieti tuloksia. Kaikki vaan toivovat, ettei oma joukkue tipu, tunnustaa Penttinen.

Suomalaiset ovat vaihdelleet kärkipaikkoja myös kauden kansainvälisissä kisoissa. Tammikuussa MM-hopeajoukkue Marigold rökitti MM-kultajoukkue Rockettesin Salzburgin Mozart cupissa Itävallassa. Helmikuussa Unique taas murskasi Marigoldin Rouenin French cupissa Ranskassa.

– Pääasiassa kansainvälisistä kisoista tulee meille aina mitali. Suomessa tilanne vääristyy, ruotii Penttinen lajin suomalaista huipputasoa.

Penttinen tyrmää ajatuksen helsinkiläisjoukkueiden valmentajien välisestä tiukasta kilpailusta ja tuimasta jännitteestä.

– Se ei veisi meitä eteenpäin. Tämä on kuitenkin pieni laji ja toimijoita vähän. Mielestäni olemme hyvissä väleissä kaikki. Voimme kysyä, auttaa ja tukeakin toisia. Kaikilla on oma tyyli ja tapa tehdä asioita. Se on kunnia asia, joten kenelläkään ei ole tarvetta matkia, hän painottaa.

HSK:n valmentaja on luotsannut muokkareita kymmenkunta vuotta.

– Se on ollut nouseva oppimisprosessi. Ehkä en ollut alussa kypsä, viittaa Penttinen Uniikkien nousuun Roksujen ja MIUn varteenotettavaksi haastajaksi.

Muodostelmaluistelun SM-kisat ja viimeinen MM-valintakisa 25.–26.2. Barona-areenalla.

1 kommentti Kommentoi
Käyttäjän Aki Saranen kuva
Aki Saranen

Kommentit

15.2.2012 12:10

"Rökitti" ja "murskasi"? Erot ovat olleet tälläkin kaudella huippujoukkueitten välillä varsin pieniä...

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.