Wahlström iskee EM-tittelistä Espoossa

Urheilu
Kommentoi

Helsinkiläinen Eva Wahlström, 31, ottelee ammattinyrkkeilyn avoimesta ylemmän höyhensarjan (58,967 kg) Euroopan mestaruudesta 31. maaliskuuta Espoon Tapiolan Barona-areenalla. 168-senttisen Wahlströmin vastustajaksi saapuu Unkarin Agota Ilko.

Risto Merosen valmentama Wahlström on ensimmäinen suomalaisnainen, joka pääsee iskemään ammattinyrkkeilyn Euroopan mestaruudesta. Hänellä on mahdollisuus tulla kautta aikojen kuudenneksi suomalaiseksi ammattinyrkkeilyn Euroopan mestariksi.

– Olen erittäin innoissani tästä tilaisuudesta. Vielä syksyllä sanoin, etten koe olevani valmis kovaan kymmeneräiseen titteliotteluun, mutta nyt olen valmis.

EM-ottelijoilla on samankaltaiset ottelulistat. Molemmat ovat voittaneet kahdeksasta ottelustaan seitsemän ja niistä kolme tyrmäyksellä. Lisäksi Wahlström on otellut yhden ratkaisemattoman matsin.

Ilko puolestaan on kärsinyt yhden tappion. Ilkolle EM-ottelu käy korvikkeeksi hänen jouduttua luopumaan MM-ottelusta.

Amatöörinä Wahlström iski 10 SM-kultaa, 4 PM-kultaa, 2 EM-hopeaa ja yhden EM-pronssin.

– Tavallaan haen nyt sielunrauhaa itselleni. Koko ammattilaisurani on tähdännyt tähän ja nyt vain mestaruus kelpaa, kiteyttää Wahlström kullankaipuunsa.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.