Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Viime viikolla mieliä kuohutti kuntauudistus. Joko sinä luit nämä viime viikon klikatuimmat jutut?
1. Iltapäiväkerholasten lisämiljoona oli mennä yrittäjien taskuun
2. Virkkusen työryhmä liittäisi Espoon Helsinkiin ja naapurikuntiin
3. Sakari Lindforsin pojat satsaavat salibandyyn
4. Kuvalehti: Näin kunnat aiotaan yhdistää – katso salainen kuntakartta
5. Ex-presidentillä lasissa yli 1 500 maisteltua viskiä
Hok-Elannon vaaleissa edustajistoon 551 äänellä nousseen Seppo Huhdan ammattinimike vaalien painetussa ehdokaslistassa on herättänyt jälkikäteen kummastusta.Yhteishyvä-lehden mukana jaetussa ehdokaslistassa Huhdan ammatiksi oli merkitty toimittaja ja kuluttaja-asiamies.
Junaliikenne pääradalla palautuu normaaliksi. Sekä kauko- että lähijunille voi vielä illan ja huomisen aikana aiheutua pieniä myöhästymisiä. Kaukojunat liikennöivät normaalisti, eivätkä ne siis enää pysähdy Hyvinkäällä. Lähiliikenteen R- ja H-junat kulkevat normaalisti Riihimäelle asti.
Karhuherra Paddington nähdään ensimmäisen kerran teatterinäyttämöllä kotimaansa Englannin ulkopuolella kun tämä astuu Unga Teaternin Helsingin-näyttämölle syyskuussa 2012. Marmeladivoileipiä rakastava karhuherra saa kokea monenlaisia seikkailuja ja temmelyksiä yhdessä uuden perheensä, Brownien, kanssa. Miten onnistuukaan karhun vaahtokylpy?
Tornitalojen rakentamisen mahdollistava asemakaava ja Kehä I:n tunnelointisuunnitelma Keilaniemessä läpäisivät valtuuston pitkän keskustelun jälkeen selvin numeroin. Kokoomuksen ja demarien keskenään neuvottelema kompromissi tunnelointisuunnitelmasta hyväksyttiin lopullisessa äänestyksessä numeroin 56–11. Vastaehdotuksena oli koko hankkeen hylkääminen.
Vihreiden kaupunginvaltuutettu Matti Kuronen, 32, on vahvoilla Lahden uudeksi teknisen ja ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi.Länsiväylän tietojen mukaan Lahden kaupunginhallitus esittää Kurosen valitsemista tehtävään. Valinnan tekee valtuusto 11. kesäkuuta.
Suureen seksikyselyyn vastanneista lähes 4 000 suomalaisesta 38 prosenttia kertoo pettäneensä kumppaniaan. Heistä puolet on naisia ja puolet miehiä. Naisista suurin osa perustelee pettämistään päättymässä olevalla parisuhteella. Miehet sen sijaan sortuvat useimmin pettämään tilaisuuden siihen tarjouduttua.
Laulaja-lauluntekijä Anna Eriksson on myynyt tuoreella Mana–levyllään kultaa. Huhtikuussa julkaistu Mana on pysynyt listakakkosena viimeiset neljä viikkoa eli julkaisustaan lähtien. Albumi nousi suoraan myös iTunesin ykköseksi. Mana on Erikssonin itsensä sanoittama, säveltämä ja tuottama.
Kierrätys. Tuo hieno ja trendikäs ajatus on jalostanut kolmen kerroksen markkinoita. Joskus nämä näyttäytyvät suorastaan yltäkylläisen elämän pöhöttyneenä irvikuvana. Yläkerran markkinoilla liikkuu isompi raha. Heräteostokset kohoavat nopeasti...
Vaikeneminen on poliitikolle pelkuruutta. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) pitäisi puhua työurista, asuntolainojen verotuesta, äitiyslomien pituudesta, nuorten kampeamisesta työelämään, ahkeruudesta ja anteliaiden sosiaalietuuksien...
Nenäänhän se pistää, haju. Epoksihartsia, sanoo joku. Onko hajukin alkuperäinen, vai onko se tullut restauroinnissa? Muovitalon sisällä joka tapauksessa ollaan ja vallitseva tuoksu on tosiaan hieman omaperäinen. Neljäkymmentä vuotta vanha ellipsin...
(PÄÄKIRJOITUS) Espoon kaupungin työväenopisto on tällä viikolla juhlistanut 55 vuotta jatkunutta toimintaansa opetuksen, kulttuurin ja elämysten saralla.Opisto on tullut pitkän matkan vuodesta 1957 tähän päivään ja kasvanut yhdessä Espoon kanssa....
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) esityksestä äskettäin Valtion talouden tutkimuskeskuksen johtajaksi suoraan Ruotsista nimitetty Juhana Vartiainen oppi kerralla suomalaisen keskustelukulttuurin säännöt annettuaan Helsingin Sanomille...
– Kansainvälisen valuuttarahaston johtamalle kapitalistiselle ultraliberalistiselle talouspolitiikalle laitetaan Euroopan laajuisesti nyt sulku, julistivat vappuna yhteen ääneen Sdp:n Jutta Urpilainen ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.Voi tätä...
Voihan kyrsä sanon minä. Olen jo vuosia ollut kasvissyöjä. Elämä ilman lihaisia ruokanautintoja on ollut varsin tyydyttävää, vaikka monet jaksavat vuodesta toiseen ihmetellä, miten selviän ilman.
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
(PÄÄKIRJOITUS) Espoossa kiirehditään Espoonkartanon alueeseen kuuluvan Mynttilän alueen asemakaavoitusta. Koko alueen rakennusoikeus on noin 120 000 kerrosneliötä eli valmiilla alueella asuisi noin 2 400 uutta asukasta.
Näin suven kynnyksellä tulee joskus mieleen, että ihmisen elämä on loppujen lopuksi lyhyt kuin kesäperhosen lento. Varmaankin totta, mutta toisinkin voisi olla. Ajatelkaahan, jos ihmisen tavanomainen elinikä olisikin 80 vuoden sijasta vaikka...
Klikkaa tästä.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!