Kommentit
Tuo oli aika helppo arvata. Suomalainen tapa on se, että ensin on hulppeat suunnitelmat, mutta hetken päästä aletaan tekemään kompromisseja ja kaikki lässähtää. Vaatimattomuus se elää 50-luvulta 2000-luvulle.
Mikään ei muut, Museovirasto ja Nimbyt vastaavat edelleen tapiolan kaavoítuksesta, eikä vaaleilla valitut valtuutetut uskalla käyttää valtaa. Eli tehdään samanlaista mitäänsanomatonta arkkithtuuria kuin entisetkin betonilaatikot.
12 kerroksessa on puolet liikaa.
Asun Espoossa ja käyn Tapiolassa 2-3 krt vuodessa, lähinnä vain sen takia, että siellä on Stockka ja oli Sokos.... ja täytyy kyllä sanoa, että aika on ajanut koko paskan ohi, ei kukaan en enää halua rämpiä sohjossa (tai no lämmitetäänhän siellä kävelyosuuksia sähkölläkin harakoille) ostoksilla paikasta toiseen, 60-luvun arkkitehtuurin nähdäkseen (Tapiontori, Heikintori!) romanikerjäläisten musisoidessa.....ja koska tiedetään, että arkkitehtuuri ja miljöö on niin hienoa, että koko Tapiolaan ei voi mitään uutta rakentaa/vanhaa uudistaa, niin eiköhän anneta koko paskan olla sellaisenaan. Helpommin ja kivemmin ostokset tekee Sellossa tai Ompussa ja toivottavasti Stockkakin kohta muuttaa jompaankumpaan.
"Helpommin ja kivemmin ostokset tekee Sellossa tai Ompussa ja toivottavasti Stockkakin kohta muuttaa jompaankumpaan."
Eiköhän niin tule tapahtumaan, kiinteistökauppojen jälkeen.
Tapiola on kyllä aika surkea esitys. Rumaa arkkitehtuuria ja nyt kun uudet suunnitelmatkin on vesitetty niin tehdään taas jälleen kerran keskinkertaista arkkitehtuuria. Tapiola jää elämään pystyyn kuolleena ja mitään sanomattoman arkkitehtuurin näyteikkunana. Uskallus puuttuu täysin. Sen osoittaa alkuperäisten rohkeiden suunnitelmien muuttaminen. Sääli.
Toivottavasti tuolta ostoskeskuksesta katoavat kaikki suuremmat kaupat ja jäljelle jää autioita liiketiloja rapistumaan. Museoviraston ja nimbyjen toiveunenahan olisi, että koko Tapiola näivettyisi ja se museoitaisiin 60-luvun bulkkiarkkitehtuurin näytealueeksi. Siellä sitten muutamat kylähullut voisivat järjestää opastettuja kierroksia tapiolan tsernobylissa. Toivotaan, että matinkylään, otaniemeen ja keilaniemeen kasvaa suurempia keskuksia ja Tapiola jää niideen väliin kuolleena lähiönä, jossa on koko pk-seudun halvimmat asunnot ns. huumeluukut. Kiitos nimbyt, kiitos museovirasto.
Outoa. Juurihan me päätettiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa, että Tapiolan metrokeskuksen päälle rakennettavien asuintalojen muoto ratkaistaan arkkitehtuurikilpailun kautta.
Kaupunkisuunnittelulautakunta taitaa elellä ihan omissa haavemaailmoissaan. Siinä ei paljoa vikinät auta, kun kiinteistönomistajat ja grynderit vievät virkamiesten siunauksella. Olisiko arkkitehtikilpailulle aikataulullisesti oikeasti edes aikaa?
Sinänsä uutinen on positiivinen, liian korkeat talot Merituulentien päällä tekisivät Tapiolan silhuetista ja mittasuhteista täysin hallitsemattomat.
Takaraivossa elää vain epäilys, että tätä rakennuttajat ovat hakeneetkin: esitellään tarkoituksella liian mahtipontinen suunnitelma, jonka jälkeen mikä tahansa pienempi paha menee helposti läpi.
Nyt ihmettelen Rastimon kanssa samaa asiaa. Mutta Jokeri on oikeassa, espoolaisessa kunnallisdemokratiassa grynderipuolue vie ja muut ihmettelevät.
Arkkitehtikilpailulle olisi aikaa jos sellainen halutaan järjestää. Mutta se ei saisi ilmeisesti liikaa rajoittaa grynderien vapautta.
On talot korkeita tai matalia niin ne eivät tee Tapiolan silhuetille mitään hallitsematonta jollei kaavaan anneta sellaisia vapauksia. Siellä voidaan määrätä, että talot ovat 8, 18, 28, 38 tai minkä tahansa kerroksisia, hallitusti.
Täysin käsittämätön ratkaisu. Tapiola on näivettynyt pahasti ja profiilin nosto jätetään jälleen tekemättä -kaikki vesitetään NIMBYjen takia. Hiphei rapistuva Tapiola.
Minä en ymmärrä näitä vesittämiskommentteja, vai tuleeko ne kaikki yhdeltä ja samalta tornitaloihin tykästyneeltä kirjoittajalta.
Tapiolan keskustan kehitystähän ei olla mitenkään torppaamassa, ainoa mikä muuttuisi nykytiedon mukaan (takaisin aiemman suunnitelman kaltaiseksi) on asuintalojen korkeus Merituulentien päällä. Muuten kauppakeskus- ja ulkoaluetasojen suunnitelmia ei olla muuttamassa/vesittämässä suuntaan tai toiseen.
Korkeita tornitalojahan Etelä-Espooseen ollaan rakentamassa vähän joka kulmaan (lue metroasemien yhteyteen), joten niitäkin pääsee kyllä tulevaisuudessa ihailemaan. Onneksi ei tosin toivottavasti nykyisen Sampokujan päällä, mihin ne eivät sovi ollenkaan.
Todennäköisesti tulevatkin samalta kirjoittajalta, jolla on sairas tarve pilata toisten kotiseutu tai sitten hänellä voi olla omat rahat kyseessä.
Hämmentävää, että Tapiolan kehityksen vastustaja(t) olettaa, että kaikki olisivat pitämässä Tapiolaa muuttumattomana. Kylmä totuus on, että aika on ajanut rapistuvan Tapiolan ohi ja lukuisat alueen asukkaat haluavat uudistuksia ja samalla alueen arvon nostamista.
Ymmärrät varmaan, etä palvelutkin lähtevät, jos asioiden annetaan vain rapistua ja työssäkäyvät ihmiset siirtyvät muualle. Mutta kunhan mummoilla on muistonsa vaalittavanaan!
Miten tämä vastaus liittyy käsiteltävään aiheeseen?
Jos asia on jotenkin voinut mennä sinulta ohi, niin Tapiolaa muutetaan jo: sinne on tulossa metroasema, suuri pysäköintiluola, uutta liiketilaa, Stockmann laajentaa, uusia asuinrakennuksia.
Myös kulttuuripalveluita toivottavasti kehitetään ja toivottavasti tulee mukavia kahviloita ja mittakaavaa säilyy pienimuotoisena ja ihmisläheisenä (vs megalomaaninen Itäkeskus).
Kuten uuutisessa sanotaan, nyt ollaan asuintalojen korkeuksia Merituulentien päällä madaltamassa. Outoa, jos tämä mielestäsi vertautuu jotenkin koko Tapiolan kehityksen pysähtymiseen.
Älä huoli, pääset ihailemaan korkeita tornitaloja kyllä muualle Tapiolankin lähialueella, jos aiotut suunnitelmat toteutuvat.
Jokerilla alkavat ilmeisesti argumentit jo loppua.
Tapiola on museo-nimimerkin viesti liittyy täysin käsiteltävään aiheeseen. Itse tornien rakentaminen liittyy isoon kuvaan, jota Länsiväylä on avannut jo aiemmin kirjoituksessaan. Ensimmäinen vesitetty kohta hankkeesta -uusien asukkaiden määrää ei saada halutulle tasolle. Kasvojen kohotus liittyy vahvasti Merituulentien päälle rakentamiseen.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/68861-tapiolan-ydin-aiotaan-uudistaa-pikavauhtia
Missä kohtaa uutisessa sanotaan, että asukasmäärä jää halutusta tasosta?
Siinä sanotaan että asuintaloista tehdään matalampia, mutta pidempiä. Tällainen suunnitelma on ollut jo ennen tornitaloja julkisuudessa, kerroskorkeus muuttui myöhemmin. Siitä voidaan toki kiistellä, sopiiko tiivis asuinrakentaminen ahtaasti betonikannen päälle ollenkaan (vrt Merihaka ja Itäpasila).
Omasta mielestäni korkeat asuintornitalot sopivat paremmin Merituulentien ja Länsiväylän väliin, kauemmaksi Keskustornista. Tämä toteuttaisi myös paremmin Tapiolan suunnittelijoiden alkuperäistä kaavaa: korkeat talot mäkien päälle, matalampaa laaksoihin.
Sitä paitsi haluttu asukkaiden määrä on veteen piirretty viiva. Ymmärrän kyllä, että rakennusliikkeet haluavat mahdollisimman paljon rakennusoikeutta.
Mitä ihmiset -niin suomalaiset kuin ulkomaalaiset- tietävät Espoolaisesta arkkitehtuurista tai vapaa-ajan elmästä? Tapiola oli joskus arkkitehtuurin näyteikkuna ulkomaille. Tänäpäivänä se on enemmänkin irvikuva. Entä muu osa Espoosta? Rähjäisiä metsälähiöitä. Omakotitaloalueille ei kukaan mene koska siellä ei ole kahviloita, ravintoloita - eikä palveluja ylipäätään. Espoo nukuu, ja kun halutaan lähteä kultturelliin ympäristöön, lähdetään Helsinkiin. Espoo on ns. nukkumalähiö,- koko kaupunki. Mikään osa Espoosta ei profiloidu paikaksi minne mennään viettämään vapaa-aikaa, syömään tai juhlimaan. Olisiko aika tehdä Tapiolasta sellainen? Paljon olisi työtä tehtävänä. muuten Helsinki vie nämäkin asiakkaat.
Liikenne-, erityisesti raideliikennelinjaukset, vain vahvistavat jo toteutunutta kehitystä.
Liikekeskusalue ei ole Tapiola. Kyllä maailmalla suomalaisesta arkkitehtuurista tiedetään. Esimerkkeinä maailamalle vietyinä Wuxin opperatalo, Pan Gyon asuintalot, Kilden teatteri- ja konserttitalo, KUMU, suurlähetystöt Berliinissä ja Washington DC:ssä sekä maailmalla palkittu Kirkkojärven koulu. Mitähän ne meistä taas ajattelee? Ja meidän vapaa-ajan elmästä(?), kun pitää mennä aina Helsinkiin asti kultturellisoimaan. Kuntaliitos on tarpeen jo senkin takia.
Kimin mainostama "arkkitehtuurin näyteikkuna" -Tapiola on edelleenkin olemassa eikä nämä nyt esissä olevat suunnitelmat koske siihen millään tavalla. Pikemminkin metroaseman ympäristön ja etenkin päällisen tehokas rakentaminen jättää mahdollisuuksia säilyttää Asuntosäätiön Tapiola oman aikansa muistomerkiksi. Toivottavasti vain sekin pidetään kunnossa ja asuttavana.
Muilta osin hänen luonnehdintansa nyky-Espoosta pitää jotakuinkin paikkansa.
Tapiolan "kasvojenkohotus" tulevine uudisrakennuksineen ja kunnostuksineen on hieno asia! Olen samaa mieltä, että 12 kerrosta on riittävä määrä uusille tornitaloille. Minusta yksi oleellinen asia uusia liikesuunnitelmia tehtäessä, on muistaa se, ettei sinne annettaisi sijoituslupia yökerhoille! Kyseessähän on loppujen lopuksi pieni keskusta-alue. Yökerhojen ympäristö on yleensä aina levotonta aluetta - varsinkin niiden sulkeutumisen jälkeen. Ilkivalta, pahoinpitelyt ja muu oheislevottomuus on niitä asioita, joita Tapiolaan ei saa uudistuksen myötä haalia! Muita iltaisin avoinna olevia pistäytymispaikkoja kyllä Tapiolaankin kaivataan - myös nuorille!
Ihan sama, kunhan ei tehdä Sellon/Omenan kopiota. Sellaista ei tarvita Tapiolaan, ne on karseen näköisiä. Isoja Citymarketteja/Prismoja on jo riittävästi.
Jos joku käy 2-3 vuodessa Tapiolassa, voi pysyä poissakin, ei ole iso menetys. Tapiolassa asuvana itse käyn kerran viikossa keskuksessa, ei ole huono, vaan uudistusta kaipaakin.
-Sello ja Omppu ovat "karseen näköisiä".
Ne saattavat sitä ollakin kauempaa katsottuna, mutta sisätilat ovat viihtyisiä.
Kehitetäänkö Tapiolaa tilataideteoksena, jonka sisään ei ole tarkoituskaan mennä?
Tapiola on nykyiselläänkin erittäin haluttu asuinalue mikä on havaittavissa asuntojen hintatasosta ja myyntinopeudesta. Asunnot menevät kaupaksi usein jo ensimmäisellä näytöllä mikäli yleensä tulevat myyntiin. Usein ne menevät kaupaksi "puskaradion" kautta. Kaikki palvelut ovat lähellä samoin hyvät koulut ja päiväkodit. Terveysasema on maanmainio. Uimahalli juuri uudistettu.
Tulevat muutokset vain parantavat tilannetta. Tapiolaa mollaavat vain ne jotka eivät asu siellä. Tapiolalaiset ovat varsin tyytyväisiä asumiseensa. Iltojen ravintolahulina tosin puuttuu, mutta Helsinkiin pääsee 10-15 minuutissa. Jos on tarve. Tosin lapsiperheet eivät sitä niin kaipaakaan.















