Kehitysvammaisen mielestä asennevamma on pahin mahdollinen vamma

Tommi Kivimäen mielestä kehitysvammaisiin suhtaudutaan nykyisin selvästi aiempaa suvaitsevaisemmin – vaikka kaikki eivät heitä naapureikseen haluakaan.

Muistatko vielä viimesyksyisen Ajankohtaisen Kakkosen? Sen, jossa käsiteltiin kehitysvammaisten asumista? Jossa yksi haastateltava totesi, ettei hän haluaisi kehitysvammaisia naapurustoonsa, sillä se voi laskea asuntojen hintoja ja aiheuttaa muitakin harmeja?

Moni muistaa. Yksi heistä on 36-vuotias Tommi Kivimäki.

Vaikka kehitysvammaisten asema on parantanut viime vuosikymmeninä, kaikki eivät halua vammaista vieläkään naapurikseen.

– Ehkä kysymys on siitä, että ihmisten on ylipäätään hankalaa hyväksyä toisiaan? Eiväthän vammaisetkaan hyväksy välttämättä kaikkia ihmisiä. Ja kuitenkin kaikkien kanssa pitäisi yrittää tulla jotenkin toimeen, vaikka ei voisi mitenkään sietää tai hyväksyä toista.

Asenne lähtee Kivimäen mukaan aina korvien välistä, omasta itsestä.

– Vaikka kaikki muut ihmiset sanoisivat, että älä käyttäydy tuolla tavalla tai lopeta syrjiminen, niin ei se auta. Ihmisen pitää itse ymmärtää tämä asia. Kun ihminen hyväksyy itsensä, hänen on helpompi hyväksyä muut.

Keskeistä on puhua näistä asioista koko ajan.

– Mitä enemmän ja perusteellisemmin puhumme, sitä paremmin asiat korjaantuvat. Erityisen tärkeää on puhua sellaisten puolesta, jotka eivät osaa itse puhua. Jos joku ei osaa lukea yleiskieltä, niin hänelle voidaan kuitenkin puhua selkokieltä, Kivimäki pohdiskelee.

Vanhemmat ylisuojelevat usein vammaista lastaan aivan turhaan.”

Kivimäen mukaan asenteissa löytyy tarkistamisen varaa niin kehitysvammaisten kanssa työskentelevien kuin heidän vanhempiensakin kohdalla.

– Vanhempien ylisuojelua esiintyy edelleen. Jos nuori haluaisi muuttaa vaikkapa poika- tai tyttökaverinsa luokse tai yksin asumaan, niin vanhemmat eivät välttämättä anna siihen lupaa, vaikka itsenäinen asuminen onnistuisi kyseisen henkilön kohdalla ihan hyvin.

– Olen kuullut myös tapauksen, jossa asumisyksikön asukkaille oli lähetetty henkilökohtainen kutsukirje leirille osallistumisesta. Yksikään näistä kirjeistä ei kuitenkaan tavoittanut saajaansa, vaan kirjeet löytyivät avattuina yksikön ilmoitustaululta. Kehitysvammaisten vähättelyä esiintyy valitettavasti vieläkin.

Mutta parempaan päin ollaan menossa koko ajan, hän muistuttaa.

Kivimäkeä itseään ilahdutti erityisesti kehitysvammaisen urheilijan hiljattain saama kutsu vuoden 2012 Suomen Urheilugaalaan.

– Se oli tietääkseni ensimmäinen laatuaan… siitä tuli tosi hyvä mieli.

Minun mielestäni ”normaalia” ihmistä ei ole syntynytkään.”

Kivimäellä itsellään on laaja luottamustoimien ja harrastusten kautta kutoutunut sosiaalinen verkosto.

Hän harrasti muutaman vuoden kilpauintia Ilmajoen Kisailijoissa, kuului Ilmajoella liki 20 vuoden ajan puolivakinaiseen palokuntaan ja 14 vuotta harrastajateatteriin.

Lisäksi Kivimäki on henkeen ja vereen TPS-fani – ja järjestöaktiivi. Hän on ollut 13 vuotta sitten perustamassa kehitysvammaisten omaa edunvalvontayhdistystä Me Itse ry:tä, jonka tavoitteena on puolustaa kehitysvammaisten ihmisten oikeuksia ja tukea vammaisten osallistumista yhteiskunnan toimintaan tasavertaisina kansalaisina.

Mutta mikä Kivimäestä itsestään sitten tekee vammaisen?

– Hyvä kysymys. Minun mielestäni ”normaalia” ihmistä ei ole syntynytkään. Kaikki me olemme jollakin tavalla vammaisia. Minä olen saanut sairaan geenin syntymässä, mutta joku voi olla henkisesti vammainen ja kärsiä asennevammasta. Ajaa esimerkiksi piittaamattomasti invapaikalle.