Kommentit
Syksyllä kunnallisvaalit ja olisi mukava tietää jo etukäteen, ketkä ehdokkaista kuuntelevat äänestäjiä eli Espoon asukkaita enemmän kuin rakennusliikkeiden ja urheiluyritysten kavereita.
Minun ääneni menee kyllä tähän hankkeeseen positiivisesti suhtautuvalla valtuutetulle. Pelkkää Nimbyilyä tällaisen vastustaminen, muuttakaa johonkin nurmijärvelle jos ette halua asua suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa. On vain hyvä että saadaan fudishalli ja muutenkin urheilupuisto kuntoon. Pitää huomioida että muissa kaupungeissa urheiluhankkeet maksaa yleensä kaupunki, täällä ne maksaa sijoittajat ja käyttäjät.
Samaa mieltä Petrin kanssa! Uskomattoman huonoa suunnittelua sekä kaupunkikuvallisesti että liikenteellisesti. Tulkaa päättäjät paikan päälle katsomaan mihin "puistoon" tämä "urheilupuisto" (mistä tuo puisto-liite?) sijoittuu! Ja erityisesti parkkihalli päiväkodin kylkeen...
Miten hukkaan heitetään upea mahdollisuus toteuttaa kunnon URHEILUPUISTO! Tapiola tuhotaan pala palalta silkkaa ymmärtämättömyyttä.
Hyvä, että rakennetaan. Nykyisin alue on joutomaata, liian harvaan rakennettu ja ruma kun mikä. Ei uskoisi, että ollaan 250 000 asukkaan kaupungissa.
Tuolla suunnitelmalla ei alue ainakaan kauniimmaksi muutu. Saa rakentaa, mutta järjen & oikeiden mittasuhteiden käyttö olisi toivottavaa. Ne muutamat harvat futis- ja lätkäkatsojat pärjäävät kyllä suunniteltua pienemmilläkin parkkipaikkamäärillä, harrastuksiin tulijat pärjäävät nykyisilläkin. Ja oikeasti kaupunkilaiset osaavat kyllä käyttää julkistakin liikennettä. Ainakin ekaks suurimmassa kaupungissa osataan, mutta espoolaiset taitaa eksyä ilman omaa autoa ja navigaattoria?
Tiiviimpää ja kaupunkimaisempaa rakentamista Espooseen. Turhauttavaa asua kaupungissa jota on rakennettu alusta asti pelkäksi lähiöksi.
Urheiluseura FC Honka on yksi espoolaisen identiteetin ikoneista. Loistavan juniorityönsä ja tavoitteellisen joukkuefilosofiansa ansiosta se on kasvamassa Suomen johtavaksi toimijaksi maailman seuratuimman ja arvostetuimman lajin alalla. Olisi vääryys jättää kehitys puolitiehen. Hyvä seura tarvitsee arvoisensa puitteet. Yleisölle on tarjottava olosuhteet seurata nuorten nykyajan gladiaattorien esityksiä suojassa purevalta viimalta ja sateelta.
Stadionille (ja koko urheilupuiston kehittämiselle) on toki monia muitakin käyttökohteita ja vahvoja perusteita. Näin kuntien pakkoliitosten uhan puristuksessa tarvitsemme maamerkin, joka osaltaan yhdistää espoolaisia vahvistamalla kaupunkimme ainutlaatuista omaa identiteettiä.
"Urheiluseura FC Honka on yksi espoolaisen identiteetin ikoneista."
Syntyperäisenä espoolaisena en ole edes koskaan kuullut tuollaisesta. Joskus lapsuudessani oli Tapiolan Honka, muttei sekään espoolaista identiteettiä luonut, vaan identiteetin loi viihtyisä asuinympäristö.
Penkkiurheilijoiden on käsittämättömän vaikea ymmärtää, että suurin osa ihmisistä ei ole ollenkaan kiinnostunut heidän urheilijaidoleistaan, eikä penkkiurheilulla ole mitään merkitystä muiden elämässä. Kaikkien on kuitenkin kärsittävä näiden urheiluyrittäjien rahanahneuden takia.
Melko vaikea uskoa että tapiola pysyisi entisellään kun se pikkuhiljaa yhdistyy leppävaaraan tai toisinpäin.
"Urheiluseura FC Honka on yksi espoolaisen identiteetin ikoneista. Loistavan juniorityönsä ja tavoitteellisen joukkuefilosofiansa ansiosta se on kasvamassa Suomen johtavaksi toimijaksi maailman seuratuimman ja arvostetuimman lajin alalla" -> Hongan filosofia on juniorotyössä on jo 6-vuotiasista lähtien "anastaa, houkuttelee ja manipuloi" junioriseuroista ympäri uuttamaata parhaat pelaajat itselleen. Jos junnu ei olekaan tarpeeksi hyvä, hänet potkaistaan tylysti pellolle. Espoolaisen futisjunnun faijana ja junnucoutchina en todellakaan äänestä ketään kunnallisvaaleissa, joka mitenkään tukee tätä itseriittoista "kaikki ei todellakaan pelaa" porukkaa. Ja on se perkele kumma, että ne kaikki maamerkit pitää sinne Tapiolan kulmille saada? Voisitte itseasiassa itsenäistää sen Tapiolanne, ei Teitä muut Espoolaiset jää kaipaamaan (ja vaikka talkoilla rakentaa keskenänne sen stadikkanne)
Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki ja jalkapallo on kaupungin ylivoimaisesti suosituin kesäurheilulaji. FC Honka on Suomen parhaita jalkapalloseuroja, juniorijoukkueista naisten ja miesten edustusjoukkueisiin. Vuodesta toiseen edustusjoukkueet pelaavat kentällä, jonka yleisöpalvelut ovat lähes ala-arvoisia: putkikatsomot, bajamajat jne. Espoo tarvitsee kunnollisen jalkapallostadionin ja sen paikka on luonnolisesti Tapiolan Urheilupuisto.
Täällä toinen syntymäperäinen espoolainen, joka ei ole koskaan liittänyt espoolaisuuteen fc honkaa. Aika vähän niissä otteluissanne on näyttänyt yleisöä olevan, vaikka vapareitakin on matseihin jaettu. Niin hyvää juniorityönne on ollut, että sen maine on kiirinyt kauas. Ei kukaan halua maksaa siitä, että pääsee tukemaan kasvattajaseuraa, joka ei kasvata omia pelaajia pitkäkestoisella työllä, vaan todellakin kaappaa muiden seurojen kasvatuksen hedelmät ja potkii omat tuotokset pois. Jääkiekon puolella sentään on osattu hoitaa homma paremmin siltä osin,
että espoolaiset kasvattajaseurat tähtäävät yhteiseen päämäärään eli bluesiin, eivätkä yritä hajoittaa espoolaista identiteettiä, niinkuin honka.
Hongan toiminnalle giganttista peukkua...alaspäin. Yleisömäärien vääristely ei ole oikea tapa saada investointeja. Nykyinen peltirötiskä-rakennusteline -stadionkaan ei täyty, niin miksi ihmeessä tätä "koko-Espoon" jalkapallojoukkuetta pitäisi tukea. Mielummin käytän rahani vaikka Vermon raveihin, kuin tähän kehtoryöstä-Klubin ylijäämäpelaaja porukan tukemiseen.
Eteenpäinhän mennään vain olosuhteita parantamalla. Blues on jo kiitettäväsi saanut olosuhteet kuntoon, nyt on Hongan vuoro. Jos Blues pelaisi kaikki matsinsa ulkokentillä, niin kyllä silläkin katsojat hiipuisivat. Itse (77v) olen vuosien mittaan pari kertaa pistäytynyt Bluesin matseissa, mutta varsin usein Hongan peleissä. Olosuhteet ja huono näkyvyys siellä ovat tuoneet liian usein telkkaritarjonnalle voiton.
Kyllä Honka ja Espoon jalkapallo yhden kunnon satdionin tarvitsisivat. Ja kun hanke ei ole kaupungin, niin ei äänestyksiäkään tarvitse ajatella. Kauneuskin on katsojasta kiinni ja kyllä kunnon kiinteä rakennus on aina putkikatsomoa nätimpi.
Kaiken uuden yrittämisen vastustaminen ja kadehtiminen kuuluu kai perusvarustukseen osalla suomalaisista. Toivottavasti espoolaisuus olisi avarampaa ja yhteen pelaavampaa, ettei tarvitsisi liittää meihin Helsinkiä asioiden eteenpäin saamiseksi.
Espoolaisille on tarjolla Euroopan hienoin urheilupuisto. Ja vielä yksityisen ja kolmannen sektorin vetoisesti. Ei ole mitään syytä viivyttää asemakaavaa enää asemakaavamuutosta. Urheilupuistossa on paljon muitakin hankkeita, kuin futis stadika, jotka odottavat kaavaa.
Tuohimäessä asuvana koen tämän urheilupuiston täydentymisen samanlaisena lisäarvona alueelle kuin aikanaan Jousenpuiston metrosemankin.
Paikoituksen mitoituksen suhteen on tosin dubioita. Olisko oheiskäytöllä, metrolla ja kevyellä liikenteellä läheltä liikkuen mahdolista tulla vähemmilläkin parkkipaikoilla toimeen?
Kuis on Pertti: näkyykö stadion & parkkitalot sinun olohuoneesi ikkunasta? Varjostaako sinun pihaasi? Tuleeko autotie sinun lastesi koulureitille?
Stadion vielä ok, mutta voisiko sijoittaa nykyisen paikalle tai urheiluhallin eteen? Ja todellakin riittäisikö vähempikin kuin kolme 6-kerroksen korkuista parkkitaloa?
Mulle näkyy ikkunasta sekä tuleva parkkitaloa että myös fudishalli, hyvä että rakentavat kunnon pysäköintihallit niin ei autot eksy meidän pihalle. Muutenkin hieno projekti ja saadaan hieno urheilupuisto. Tuossa takapihalla myös tuulee usein koska ympärillä on vain peltoa ja joutomaata eikä rakennuksia ollenkaa, nyt kun saavat rakennettua nuo stadionit ja hallit niin kivasti tuuli vähentyy.
Euroopan hienoin urheilupuisto olis tyrkyllä. Asemakaavaa vaan odotellaan.
Eipä ole metrosta paljon hyötyä Espoon sisäisessä liikenteessä:
"Kahdelle tuhannelle autolle nousee kolme pysäköintilaitosta, joihin kuljetaan pohjoispuolisen kadun kautta.
Autopaikat on laskettu toiminnoille sopivaksi määräksi, selvittää Hokkanen.
Vaikka urheilupuiston eteläosaan tulee metroasema, uskotaan ison osan yleisöstä kulkevan silti omalla autolla."
Jos paikka ei tapiolaisille kelpaa niin tilaahan voisi löytyä muilta kaupunginosan rakentamattomilta alueilta ja metroaseman vierestä. Onko siis parempia ehdotuksia?
Itse uutiseen: hyvä vaan että tuota jättömaata täytetään. En tiedä yhtäkään stadionia tai areenaa Suomessa tai ulkomailla jonka lähestyminen olisi yhtä epämiellyttävää kuin tämän "urheilupuiston". Menkää Tehtaan kentälle, WH Arenalle, Harjulle tai jumankauta jopa Sonera Stadiumille katsomaan, kaikki ovat moninkertaisesti houkuttelevampia paikkoja kuin tämä nykyinen puolitiehen jääneen rakennustelineen ja sen takana sijaitsevan betonibunkkerin yhdistelmä.
Hämmentävän vähänhän Espoossa Honka kiinnostaa. Olen nähnyt muutenkin katukuvassa "Honkaa" tasan kerran, silloin alussa kun "espoolaista unelmaa euroopasta" yritettiin myydä yleisölle. Kaikki tietävät miten hyvin nuo euro-reissut ovat sujuneet... ::)
Espoo on mielestäni hajanainen ja kovin hankala paikka markkinoida me-henkeä ja yhteisöllisyyttä. Kannattaisi siis keskittyä vain ja ainoastaan junioritoimintaan ja rahankeruuseen, jotta pystyisitte tarjoamaan Espoolaisille sen mitä he haluavat: menestystä. En usko, että millään muulla keinolla onnistutte saavuttamaan yhtään mitään asemaa tämän "kaupungin" sydämessä. Moderni ja nykyaikainen stadion on elinehto Hongalle ja uskoisin, että kun purjehdusseuraväki saa tuonne kunnolliset palvelut niin johan alkaa farmariaudia suhista jokaiseen matsiin.
Fudisstadion ja muu urheilupuiston rakentaminen täydentää kaupunkikuvaa ja tulee lisäksi paljolti joutomaalle, pusikon tilalle. Eihän siinä mitään virkistysalueita tuhota, viherkäytävä keskuspuistoon säilyy kuitenkin.
Pysäköintihallit ovat ainoa asia, jota tuossa kannattaisi miettiä, niin että ne sopivat ympäristöön ja muihin rakennuksiin, jolloin julkisivua hallitsevat urheilurakennukset, eivät pysäköintihallit. Espoon kannattaisi muutenkin miettiä liityntäpysäköintiratkaisuja metroon liittyen. Ison Omenan kylkeen saisi mahdollisesti rakennettua isojakin pysäköintilaitiksia, jotka sulautuisivat paikalliseen maisemaan ja mahdollistaisivat järkevän auton ja julkisen liikenteen yhteensovittamisen. Rantaradalta pitäisi olla myös raideyhteys metroverkkoon, jolloin kynnys tulla urheilupuistoon autolla alenisi. Kyse on siis isommista kaupunkisuunnittelun kysymyksistä.
Espoo kasvaa ja kehittyy entisestään. Siihen tulee vain tottua, eikä änkyröidä ja vastustaa kaikkea mahdollista liikkuvaa. Mielummin täydennysrakennetaan joutomaita ja jätetään ne oikeat virhealueet rauhaan.
Puolestapuhujilla ollut ylläolevissa kommenteissa hyviä argumentteja. Yksityisellä rahalla nousemassa tosiaan Espooseen Euroopan hienoin urheilupuisto joutomaalle ja jotkut kehtaavat vielä valittaa perustellen tätä mm. Hongan urheilulliseen menestykseen pyrkivällä junnupolitiikalla. Espoolainen urheiluyleisö ja seurat ansaitsevat paremmat olosuhteet. Uusi, moderni stadion voisi saada kermaperseetkin liikkeelle, nykyinen vaatimaton - vaikkakin kotoisa - häkkyrä ei varmasti kaikkia houkuttele.
"”Yltiöpäinen suunnitelma rakentaa Helsingin seudun johtava urheilupuisto keskelle pientaloasuinaluetta, on kuin mahduttaisi norsun tulitikkurasiaan”, kuvaili eräs asukas."
Öö... Mites ne Orionin parkkikselle nouseva >20 kerroksinen tornitalo ja Niittykummun/Tontunmäen asemakaavan muutokset? Onko ihmisillä mitään tajua, että tuonne tulee aivan järkyttävä määrä asuntoja?
Ja tulkoon vaan järkyttävä määrä asuntoja, tämä on kaupunki! On jo aikakin päästä tästä maalaiskaupunki-imagosta. Muuttakaa maalle jos maaseudulle haluatte. Täällä muutama nimimerkki taas osoituksena siitä Espoon jalkapallon riitaisuudesta, joka tässä kaupungissa on ollut jo pitkään estämässä edistyksen kaikkein korkeimmalla tasolla. Unohtakaa jo kaunanne, kyllä Hongan menestyksellä on pitkällä tähtäimellä hyötyä jokaiselle espoolaiselle futisseuralle.
Mielestäni on synti ja häpeä, että Suomen toiseksi suurimmalla kaupungilla ei ole jalkapallostadionia, paljon pienemmilläkin on.
Aivanko olet tosissasi? Espoon jalkapallon riitaisuus on ollut tässä kaupungissa estämässä edistyksen kaikkein korkeimmalla tasolla. Jalkapallostako puhut? Mikä onneton sattuma sinut on tuonut näin surkeaan ymäristöön? Mamma ja pappako, vai itsekseksikö kömmiskelit? Onhan Koskissakin stadion. Ja Koskihan ei ole mikään maalaiskylä, vaan kohta osa Urjalan uljasta kaupunkia. Kyllä siis pitää meilläkin olla kans tai muuta sinne. On meillä synnin ja häpeän aihe.
Potkiskelkaapas ns urheilupuiston ns toimijoita saamaan jotain yhdessä aikaiseksi, niin ehkäpä ikuisuuskaavakin syntyy.
Hyvä, että rakennetaan. Suomen toiseksi suurin kaupunki Espoo tarvitsee urheilurakentamista. Kaavoitettu alue on Suomen parhaimpia urheilupuistoja, jota pitäää kehittää myös tulevaisuudessakin. Ehdottomasti positiivinen asia.
Saako sinne potkupallohalliin mennä sitten kaikki espoolaiset potkimaan palloa vai täytyykö perustaa jonkinlainen pelaajajoukkio? Maksaako pallon potikiminen siellä jotain?
Jääkiekkohallit, jalkapallohallit ja teatteri. Kaikki nämä Tapiolaan veronmaksajien rahoillako? Eikö olisi parempiakin rahareikiä tukittavina kuin kyseiset monumentit???
Hienoa! Mutta rakentakaa sponsorirahoilla, kaupunki tarvitsee omat rahansa hukkaputkeen, jota metroksi kutsutaan...
Hienoa! Mutta rakentakaa sponsorirahoilla, kaupunki tarvitsee omat rahansa hukkaputkeen, jota metroksi kutsutaan...
Ymmärtääkseni ainakaan jalkapallostadioniin ei käytetä veronmaksajien rahoja, vaan päinvastoin tästä ajatusmallista hankkiuduttiin - kuten oikein olikin - eroon. Rahat tulevat yksityisiltä sponsoreilta, jotka uskovat espoolaisen ja suomalaisen jalkapalloilun tulevaisuuteen.
Paljonko lyödään vetoa, että tämä stadionosakeyhtiö kaatuu muutamassa vuodessa kaupungin syliin ja sitten on kunnallinen jalkapallostadion? Tämä lienee hankkeen perimmäinen idea. Ainakaan seuran nykyjohdon talousosaamisesta ei ole kaksisia näyttöjä.
Muistakaa äänestää muita kuin veronkevennyspuoluetta, jos haluatte pitää palvelut plus rahoittaa nämä uudet kaupungin syliin kaadettavat yritykset.
Keskustelun tasosta huomaa, että tänne on linkki futisforum2:lla. Jalkapallouskovaiset vouhottavat stadionista; opettelisivat teekkarit, lukiolaiset ja muut reippaat pojat - entiset merkonomit - edes kirjoittamaan.
Edelliseen kommentiksi: Ehkä kannattaa varoa tekemästä yleistyksiä. Keskustelun taso vaihtelee riippumatta siitä, onko kirjoittajalla futisforum-taustaa.
Ymmärtääkseni tämä on avoin keskustelukanava ja kaikenlaiset kannanotot - sekä puolesta että vastaan - ovat tervetulleita.
Olisi upeaa ja suorastaan fantastista saada Espooseen vihdoinkin kunnon jalkapallostadion! Suomi on jo pitkään ollut jalkapallomaana alakynnessä, eikä Sonera-stadionin lisäksi koko pääkaupunkiseudulta löydy toista kunnollista jalkappallostadionia! Taitaa Suomi olla ainoa Eurooppalainen maa, jossa stadiontilanne on yhtä huono! Tämän hankkeen myötä toivon myös nuorten maajoukkueiden pääsevän hyödyntämään stadionia ja espoon näin pääsevän osaltaan mukaan kannustamaan Suomen nuoria urheilijalupauksia! Toki uusi stadion ja muut hankeeseen liittyvät rakennukset tulevat viemään paljon tilaa, mutta onhan alueella jo nyt Barona- ja Esport Areena, sekä tien toisella puolella suuria yritysten rakennuksia! Suomessa riittää peltoa kiukkuisille Espoolaisille, eikun traktoria ostamaan, jos ei pääkaupunkiseutu miellytä. Lähivuosien aikana ja pääkaupunkiseudun asukasluvun lisääntyessä rakennetaan Espoota, Vantaata ja Helsinkiä kovaa vauhtia joka tapauksessa, joten on vain ajan kysymys, milloin rakennushankkeet ajautuvat myös Tapiolaan.
Itse asun vantaalla ja huvittuneena katson tätä espoolaisten pelleilyä. Teillä on tossa valtavan iso aukea johon mahtuisi vaikka mitä. Tonne voisi rakentaa noiden stadioneiden lisäksi asunnot ainakin 10 000 ihmiselle ja ei tarvitsisi rakentaa edes korkeita. Toi urheilupuisto taitaa olla pinta-alaltaan noin lauttasaaren kokoinen ja joku sekopää yrittää vastustaa stadionin rakentamista sitä siksi, että se olisi kuin norsun laittamista tulitikkurasiaan. Huhuhuh... Huomaa kyllä, että espoolaiset eivät tiedä mitään kaupunkirakentamisesta, kun asuvat siellä metsän keskellä loputtomien pienten hiekkateiden päässä ja haulikko kädessä kyttäävät tonttien rajojaan. Joku voisi kutsua heitä junteiksi.
Tällaista tämä Espoolaisuus on! Ensimmäisenä alueelle tullut saa estää muilta kaiken, näin toimii mm. Tapiolan Kilta ja muut sisäänpäin kääntyneet "haulikolla" reviiriään vahtivat Nimby-seurat kuten Tontunmäki-seura.
Tervetuloa tutustumaan.... siis ihan oikeasti.... kyl on Lauttis aikalailla isompi. Ja hyvin vois hajauttaa eli koska Tapiolassa on jo jäähalli niin futisstadikan parkkitaloineen (= monikko) vois lykätä vaikka Leppävaaraan. Onhan sielläkin "lauttasaarellinen" alue urheilupuistoa.
Minkä helevatan takia kaikki pitää nykyäänb aina keskittää yhteen läjään???
Eikö näitä voi sijoittaa ympäri espoota? Tuskin jalkapallonseuraaja hyppää heti matsin jälkeen jääkiekkokaukalon kautta tenniskentälle. Ai niin tässähän on tietysti ajatuksena se, että kaikki tulee paikalle hukkaputkella.
^-Ei, vaan: Autoja saa käyttää....! ...tanan köyhät!
Entisenä nappulavalmentajana kannatan ehdotettua jalkapallostadionia.
Useita kymmeniä vuosia Tapiolassa ja sen tuntumassa asuneena ihmettelen kuitenkin tuon kokonaisuuden möhkälemäistä ja rumaa näköä. Suunnitellut parkkitalojärkäleet tuntuvat käsittämättömiltä, kun viereen on juuri rakenteilla metroasema parkkihalleineen. Miksi parkkitaloja ei sijoiteta Koivu-Mankkaan tien varteen, vaan tiestä katsoen stadionin taakse. Eihän asuintalojenkaan parkkitiloja viedä talon taakse, vaan yleensä tien ja portin läheisyyteen. Pienemmillä ja hajautetusti sijoitetuilla parkkitaloilla kokonaisuus olisi ilmavampi ja näin voitaisiin puhua kauniista urheilupuistosta.
Tää on tätä iänikuista, espoolaisten rahoilla rakennetaan vain ja ainoastaan Tapiolaa. eikö kukaan poliitikko peiliin katsoessaan näe tässä mitään outoa ??
Matinkylän köyhien kerrostalojen porukat ei tietty tarvi jääkiekkohallia, ai niin, sieltähän pääsee bussilla Tapiolaan. Mutta päinvastoin ei käy mitenkään, on oltava kävelyetäisyydellä kaikki palvelut.
Sama homma pikkukoululaisten kielivalinnoissa, kylläpä on hyvin valinnanvaraa Tapiola-westend-haukilahti akselilla kielissä. Noiden alueiden ulkopuolella ei ole sit niin tärkeää oppiiko harvinaisempia kieliä vai ei.
Kehä I itäpuolinen Espoo joutas ensimmäiseksi irrottaa ja liittää Helsinkiin.
Urheilusysteemit sun muut saataisiin keskemmälle Espoota.
Tai vaihtoehtosesti Kehä II länsi- ja pohjoispuolinen alue Kirkkonummeen. Palvelut paranisi hieman demokraattisemmin.
Muuten Espoon vanhin suomenkielinen urheiluseura on kauklahtelainen Pyrintö. Nämä hongat ym on ihan hyviä tietysti uusespoolaisten identiteettiä tukemaan, mutta kyllä elämää on Tapiolan ulkopuolellakin.
Hankkeelle kannatusta täältä. Loistava jäähalli ja hyvät kulttuuritilat täältä jo löytyy, kyllä Espoo ansaitsee kunnollisen jalkapallostadionin myös.
Jokaiselle jotakin.
Aion valittaa kaavasta, jolloin saadaan ainakin vuosi venytettyä rakentamista.
senkun valitat, saadaan vain lisää kuluja kaupungille. Tuo valittaminenhan on tällä suunnalla oiken puoliammattimaista toimintaa.
vaikka kuinka monta jalkapallostadiona espooseen sijoittajien rahoilla sehän kuulemma tuottaa voittoa

















