Kommentit
Sosiaalityöntekijä kirjoitetaan sitten ilman viivaa. :)
Sosiaalityöntekijäksi voi ryhtyä myös ilman mitään moraalista vastuuta tekemisistään, kunhan ei tee mitään suuria virheitä eikä tee sitä tahallaan!
Samassa sarjassa; jutun otsikossa sanotaan, että työntekijä oli valesosiaali.Se on pahempi kuin vale-epäsosiaali (väliviivalla.). Mutkikasta pohdintaa syntyy maksetusta palkasta 5100 euroa ja määrätyistä korvauksista 2665 euroa, josta vain osa on liikapalkkaa. Henkilölle maksettiin siis myös oikeaa palkkaa vaikka hän olikin vale. Osa palkasta oli valetta.
Tämä mies jäi kiinni, koska hän ei osannut vitsailla kontingenssista ja elämänpoliittisista valinnoista muiden elämäänsä kyllästyneiden maistereiden tapaan. Se on ymmärrettävää, sillä kontingenssi-läppä ei ole hauskaa muiden kuin sosiologien mielestä. Hyi, sosiologit, hyi! Kenties vale-maisteri nyt kuitenkin ymmärtää, ettei ruoho aina ole aidan toisella puolella vihreämpää, päinvastoin. Jos tämä tapahtumaketju saa yritteliään muka-maisterin hakeutumaan mielekkäälle ja kiinnostavalle koulutusalalle, uutinen saa onnellisen lopun. Olisi mielenkiintoista tietää, haikaileeko melkein-maisteri yhä yhteiskuntatieteiden puolelle, vai onko hänellä ambitioita muiden koulutusalojen suuntaan. Voisiko toimitus haastatella tarinan sankaria vuoden kuluttua, jotta mielenkiintoinen uutinen saisi jatkoa?
Espoonlahdessa on Mats Dumellin Silminnäkijä ohjelman mukaan 70% sosiaalityöntekijöistä epäpäteviä. Hekö eivät ole valesosiaalityöntekijöitä, vaikka hoitavat tehtäviään ilman vaadittavaa pätevyyttä?
"Hekö eivät ole valesosiaalityöntekijöitä, vaikka hoitavat tehtäviään ilman vaadittavaa pätevyyttä?"
Tuossa uutisessahan epäpätevän ja valepätevän ero kerrotaan. Epäpätevä on esittänyt pyydettäessä todistukset, valepätevä ei ole esittänyt todistuksia vaikka niitä on pyytetty.
Ylen svenska uutissivuilla mielenkiintoinen juttu. Naantalissa aletaan tutkia sosiaalityöntekijöiden pätevyyttä.
Taas tuli esille Länsiväylän "valetoimittajien" ammattitaito ja ymmärrys:
Eihän henkilö ollut valesosiaalityöntekijä, vaan valemaisteri! Pikkasen tarkkuutta toimittajat
Sosiaalityö on vaativaa ja vastuullista työtä. Kun virkaa haetaan, pitää todistukset oikeaksi todistaa kahden todistajan toimesta, jollei toimiteta alkuperäisiä papereita. Miten Espoossa voidaan laiminlyödä rekrytointivaiheessa todistelun puute?
Silloin kun toimitaan rehellisesti ja vastuullisesti, ei tarvitsisi käydä tätä keskustelua lainkaan. Missä vastuu ja moraali?
Oletteko ajatelleet että sosiaalityöntekijöistä jotkut voivat olla kokoomuksen agentteja, jotka
yhdessä joidenkin tukien hakijoiden kanssa junailevat esim.vaalirahoitusta kokoomukselle,
ahdinkoon joutuneille kuuluvista, toimeentuloon varatuista yhteiskunnan varoista.
Huostaanotetuilla lapsillahan tehdään jo suurta bisnestä. Kukaan ei valvo lastensuojeluvalvojia.
Mistä muuten nämä rahavirran Espoon Kokoomuksen vaalityöhön on hankittu, on hienoja kiiltopintaisia mainoksia, kallista paperia ja yhtiöiden mainoksia...
Suurin osa sosiaalityöntekijöistä Espoossa on epäpäteviä eli ns. valesossuja. Ehkä 10 % työntekijöillä on vaadittava pätevyys viran hoitamiseen. Loput ovat sitten kuka milläkin koulutuksella maan ja taivaan välillä hoitamassa sossun pestiään.
Ohjaahan tätäkin maata politiikot jolla ei ole minkäänlaista koulutusta tehtävään ja päättävät silti ihan kaikkesta mitä meidän ympärillä tapahtuu.Onko koulutuksella ja ammattipätevyydellä yliarvostusta monessa virassa.
Espoon koko sosiaalitoimessa harrastetaan" kylmää kuria" asiakkaita kohtaan. Pätevät sosiaalityöntekijät hakeutuvat muihin kuntiin töihin juuri tämän kylmän ilmapiirin takia. Espooseen ei enää hakeudu ammattitaitoisia ja empaattisia ihmisiä töihin! Maine on surkea!
Mietitäänkö Espoossa miten työhyvinvointia voidaan parantaa? Miten jaksetaan hoitaa lisääntyvää pahoivointia sekä kouluissa, työpaikoilla että perheissä.
Hyviä työntekijöitä on vaikeaa rekrytoida, ellei oma työyhteisö tunnista, että sosiaalityöntekijän tulee hoitaa työnsä asiakaslähtöisesti eikä orjallisesti noudatettava vanhentuneita työrutiineja. Osaava sosiaalityöntekijää ei tällaista työotetta innosta.


















