Espoo varautuu täydellä kalustolla lumituiskuun

Kommentoi 7

Espoon kaupunki varautuu koko aurauskalustollaan puhdistamaan katualueita viikonlopun aikana.

Sääennusteet lupaavat viikonlopulle runsaita lumisateita. Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos tekee viikonloppuna töitä äärirajoilla pitääkseen kaupungin vastuulla olevat katualueet ja kevyen liikenteen väylät kunnossa.

Auraustyöt tehdään tuotantopäällikkö Toni Korjuksen mukaan kunnossapitoluokituksen mukaisessa kiireellisyysjärjestyksessä.

Ensimmäiseksi aurataan pääkadut ja joukkoliikenteen väylät. Tämän jälkeen aurataan asuinkatuja ja pääväyliä yhdistävät kadut ja sen jälkeen asunto- ja tonttikadut.

Jalkakäytävät ja kevyen liikenteen väylät aurataan katujen aurausten yhteydessä.

Täysmiehityksestä huolimatta mahdollinen poikkeuksellisen runsas lumentulo voi tilapäisesti laskea katujen kunnossapidon tasoa.

– Erityisesti asuntokaduilla tilanne voi maanantaiaamuna olla hankala.

Tuotantopäällikkö Toni Korjus muistuttaa kiinteistön omistajia, että tonttiliittymien aukipitäminen kuuluu kiinteistöille.

– Lumen siirtäminen kiinteistöiltä yleisille alueille, esimerkiksi kaduille, jalkakäytäville, kääntöpaikoille, puistoihin ja muille yleisille alueille on kielletty.

7 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

19.2.2012 16:29

Eipä näy luvattua aurauskalustoa. Eestinmalmintiellä linja-auto jumissa.

19.2.2012 18:44

Ei näy kotona maataan ku herrat ei oo soittanu töihin.Ei se täysvalmius auta jos kalusto seisoo pihalla.Espoossa loppu päivystys jo helmikuun alkupuolella ku ei päästy sopuun päivystysrahasta, ei täällä oo päivystys ku herroilla ja ne ei koneisiin koske, eikä näy soittavan duunareita töihin.Aurat liikkus jos soitettais töihin.

19.2.2012 19:40

Vitsivitsi, ei ollutkaan yhtään auraa liikenteessä. Yksikään kaupungin aurausvastuulla oleva tie ei ollut eteläisessä Espoossa aurattu (klo. 18.00 - 19.30), muutama huoltofirma oli kyllä aurannut kävelyteitä ja länsiväylää oli ajanut valtion kalustoa. Miksi Espoon kaupunkitekniikka liikelaitos valehtelee. Se tosiaan haittaa.

19.2.2012 19:45

Osoitteesta http://jhl615.jhlyhdistys.fi/yhdistyksemme/toiminta/kokouspaatoksia/ löytyy päivystyksen loppumisen syy. Tokihan Espoossa on pystytty vapaaehtoisena ylityönä suorittamaan ylläpitotöitä lähes samalla tavalla kuin aiemminkin, mutta kuljettajien ylityörajat alkavat olla jo tapissaan. Pyhäpäivänä ei ole järkevää aurata jatkuvan lumisateen aikana muita kuin joukkoliikennekatuja. Maanantai-aamuna on varmasti koko kalusto liikenteessä.

19.2.2012 20:06

Puhuuko liikelaitoshenkilö kaupungin kalustosta ja kaupungin työntekijöistä vai myös urakoitsijatyövoimasta? Mikä on se koko kalusto, joka on varautunut, mutta ei liiku viikonloppuna? On tässä vapaaehtoista työtä tehty katualueella, jotta lumeen juuttuneet autot saadaan pois tulevan aurauskaluston tieltä

21.2.2012 14:29

Pyhäpäivänä auraus on kallista, kuluu ne ylityötunnit (eikä ne kuulemma oo ees täynnä) muinakin päivinä, eikä tollasella myräkällä pitäs niihin tuijottaa. Ja jos niitä joskus pitää käyttää niin eiköhän se sunnuntaimyräkkä ois ollu oikea paikka.

24.2.2012 10:03

Talvikunnossapidossa on huomattavia eroja eri kuntien/kaupunkien osalta.
Espoon osalta olisi voinut olettaa, että viimetalvisistä ongelmista olisi otettu oppia. On turha selitellä, ettei ole rahaa. Raha on hyvin vanha keksintö!
Talvikunnossapito-ongelma on puhtaasti johtamisongelma. Jos on budjettivajausta, tulee kääntyä välittömästi ´valtuuston puoleen, lisärahoituksen saamiseksi. Lumityöt tehdään, oli rahaa tai ei. Pidetään ylityövapaita yms sitten kesällä, kun ei ole enään niin akuuttia kiirettä.
Espoo ja samalla koko pääkaupunkiseutu saa ottaa mallia hyvästä talvikunnossapidosta maakunnista, missä asiaan panostetaan eikä asukkaita kiusata lumikinoksilla.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.