Taitoluistelija Laura Lepistön esiintymismatka Pohjois-Koreaan herätti viikonloppuna keskustelua.
Lepistö itse kommentoi esiintymismatkaansa tiedotteessaan:
– Lähdin matkalle vilpittömästi ajatuksella viedä iloa tuolle kansalle ja toki myös hakemaan, lähes 1,5 vuoden tauon jälkeen, tuntumaa yleisön edessä esiintymiseen. Vain nuo kaksi asiaa olivat mielessäni. Olen harmissani, että matkalleni on luotu aivan toisenlainen tarkoitus ja mielikuva kuin se alun perin oli.
Lepistö sanoo olevansa pahoillaan hämmennyksestä ja mielipahasta, jota hänen matkansa on aiheuttanut.
Espoolaisluistelija lähti Pohjois-Koreaan kansainvälisen Champions On Ice organisaation kutsusta. Organisaatio järjestää taitoluistelunäytöksiä eri puolilla maailmaa.