Piilota X Palauta

Veri virtaa jo hyvin Isossa Omenassa

Paikalliset 3 Kommentoi

Haukilahtelaisella Hannu Lehmuskoskella on pian syytä pieneen juhlaan: mies luovutti keskiviikkona verta jo 46:nnen kerran, ja neljän lisäluovutuskerran jälkeen Lehmuskoski saa kullatun verenluovuttajamerkin.

Yli viisisataa luovuttajaa on aika hyvä luku ensimmäiselle kuukaudelle.”
– Armeija-aikana taisin luovuttaa verta ensimmäisen kerran. Muutama vuosi sitten innostuin luovutuksesta uudelleen, kertoo hän ja käärii hihansa alas onnistuneen luovutuksen jälkeen.

– Koskaan ei ole mitään ongelmia ollut, ei edes huimausta.

Lehmuskoski on yksi monista verenluovuttajista, jotka ovat löytäneet tiensä Isossa Omenassa kuukausi sitten ovensa avanneeseen veripalvelutoimistoon.

Helmikuussa luovuttajia kävi antamassa vapaaehtoisen lahjansa jo 517 henkeä.

Kyseessä on Suomen uusin veripalvelutoimisto – vastaavaa paikkaa ei koko maassa ole avattu vuosiin.

– Viisisataa luovuttajaa on aika hyvä luku ensimmäisen kuukauden saldoksi. Aamupäivät ovat olleet hiljaisempia, mutta kun ihmiset pääsevät töistä kotiin, luovuttajia on ollut mukavasti, laskee Espoon veripalvelutoimiston esimies Teija Santala.

Muutama kymmenen muutakin olisi halunnut luovuttaa verta, mutta heillä oli este esimerkiksi flunssan tai malaria-alueella matkailun vuoksi.

– Kaikkein ilahduttavinta on se, että kokonaan uusia luovuttajia on uuden verenluovutuspaikan myötä löytynyt melkein yhdeksänkymmentä. Moni myös kertoo tulleensa luovuttamaan aivan hetken inspiraatiosta, hehkuttaa Santala.

Veripalvelu aikoo vielä keväällä luoda yhteyksiä espoolaisiin kouluihin ja yrityksiin. Näistä toivotaan saatavan lisää uusia luovuttajia.

– Kuukauden aikana meille on tullut kaksi työpaikkaryhmää luovuttamaan verta. Tällaisia työkavereiden joukkoja toivomme lisääkin, muistuttaa Santala.

Verituotteiden – niin kokoveren kuin plasmankin – varastot ovat Suomessa aika ajoin vähissä, näin oli esimerkiksi keskiviikkona laita veriryhmien B ja O kohdalla.

– Tästä huolimatta kaikkien ryhmien verta kyllä tarvitaan. Meillä on myös ajanvarausmahdollisuus, kertoo Santala.

Uudesta verenluovutuspaikasta huolimatta liikkuvia verenluovutustilaisuuksia ei Espoosta ole lopetettu. Maaliskuussa liikkuva veripalvelu saapuu Soukan palvelutalolle, kauppakeskus Entressen kirjastoon ja Sellosalin lämpiöön.

Loppuvuoden kuluessa luovutusmahdollisuuksia Espoossa on kolmisenkymmentä.

Lisätietoja: www.veripalvelu.fi

3 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Jari Pietiläinen kuva
Jari Pietiläinen

Kommentit

3.3.2012 22:34

Olisikohan kannattanut mainita myös veripalvelun sijainti Ompussa ?

4.3.2012 12:11

Länsiväylätoimisto, 2.krs, Diacorin vieressä.

5.3.2012 16:19

Olisi mukavaa auttaa omalta osaltani ja luovuttaa verta... Mutta valitettavasti tämä ei nykyisten sääntöjen mukaan onnistu osaltani koskaan, vaikka olenkin täysin terve parikymppinen nuori mies mutta satun olemaan jo toista vuotta parisuhteessa pojan kanssa.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.