– Äiti, onko meillä tänään sellaista jälkiruokaa, jota syödään haarukalla ja veitsellä, huudahtaa 7-vuotias Roni Hemilä katsellessaan vierestä isänsä kattauspuuhia.
Merituuli Hemilä huikkaa vastauksen pojalleen ja tämä pyrähtää tyytyväisenä yläkertaan odottelemaan päivällistä.
Perheen isä, Jukka Hemilä, avustaa vaimoaan omaan tahtiinsa.
– Tuttavat ovat houkutelleet meitä osallistumaan television kokkikilpailuihin. Minun hidas slowfood-tahtini ei tunnu soveltuvan kilpailuihin, mies naurahtaa.
Meille on tärkeintä, mistä raaka-aineet tulevat.”
Pöydässä komeilevat maa-artisokasta ja herkkutateista valmistetut sormisyötävät. Tässä perheessä lapset ovat tottuneet syömään ruokaa laidasta laitaan. Kaikkea ei ole pakko syödä, mutta maistaa kannattaa.
– Veera söi Japanin matkalla hotellissa tonnikalanmädit, kun käänsin selkäni, eikä minulle jäänyt maistiaisia, Merituuli Hemilä muistelee pilke silmäkulmassa.
Ronille sen sijaan maistuvat muun muassa strutsinliha ja papan kalastamista vonkaleista tehdyt ruuat.
Hemilöiden perheessä nautitaan itse tehdystä ruuasta ja iloisesta puheensorinasta ystävien kesken, olipa sitten arki tai pyhä.
Tavatonta ei ole sekään, että vanhemmat kutsuvat ruokabloggaripariskuntia lettukesteille, grillausiltoihin tai kesäpiknikille.
– Öiksihän nuo illat usein venyvät. Kolmen aikaan aamuyöstä me usein grillailemme viimeiset suupalat, aviopari naurahtaa.
Ruoka on ollut aina pariskunnan sydäntä lähellä.
Kun Jukka Hemilä sai työkomennuksen Saksaan, autossa lähtivät mukana vaimo, lapset ja vasta ostettu pastakone.
– Keittokirjoja ei viitsitty pakata matkaan. Niinpä aloin etsiä reseptejä netistä. Siitä oikeastaan syttyi kipinä omien ruokablogien pitämiseen, tuolloin lasten kanssa kotona aikaansa viettänyt vaimo kertoo.
Illan ruokatarjoilun perusteella voisi kuvitella, että Hemilät suosivat kasviksia ja kalaa.
– Emme me kasvissyöjiä ole. Meille on tärkeintä, mistä raaka-aineet tulevat, Jukka Hemilä korjaa.
Ruusunterä-lehdet poimin lasten leikkipuiston vierestä.”
Luomusikansa pariskunta hankkii Karkkilasta, luomunaudan Punkalaitumelta, villisian Juvalta, strutsinlihan Savonlinnan läheltä ja kukonpojan Viskilän tilalta.
Osa tiloista on jo niin suosittuja, että tilaukset on tehtävä kuukausia etukäteen, jotta luomulihansa haluttuna ajankohtana.
Syksyisin Hemilät keräävät kilotolkulla sieniä. Mutta sieniapajistaan he eivät suostu hiiskahtamaankaan.
– Ruusunterälehdet poimin lasten leikkipuiston vierestä. Tarkistin, että puiston viereisiä puskia ei saa myrkyttää, Merituuli Hemilä sanoo.
Suositun blogin pitäjät joutuvat erinäisten tarjousten sadellessa puntaroimaan omia arvojaan ja sitä, miksi blogia lähtivät tekemään.
– Kyllähän tässä tarkkana saa olla, ettei myy sieluaan markkinavoimille, pariskunta naurahtaa.
sillasipuli.blogspot.com