Kommentit
Espoon keskustan kehittämistä on nyt viimeisten 10-vuoden aikana viety määrätietoisesti eteenpäin. On perusteetonta väittää, ettei tämä keskusta-alue olisi kehittynyt yksityisin voimavaroin ja kaupungin ponnistuksin lähes siinä aikataulussa, jonka kaupunginhallitus hyväksyi kehittämisohjelmassa 2003. Tähän sisältyi myös Lommilan alueen kehittäminen. Pelko siitä, että Espoon keskus kuihtuisi tai näivettyisi Lommilan rakentamisen myötä on täysin asiantuntemattoman mielipide. Vastaavia "kaupan keskittymiä" on rakennettu Suomessa ja maailmalla keskustojen liepeelle, eikä missään keskusta ole näivettynyt tästä syystä, päinvastoin. Voisi lopuksi kysyä, mitä Lommilan paikalle sitten voisi tehdä yksityiselle maalle, jolle ei voi esim.asumista osoittaa melun- ja päästöjen takia, vai onko kyse vaan periaatteesta ja päivittäistavarakaupan määrästä, koska hankkeen vastustajat selvästi hallitsevat yrittämiasen, kaupan palvelurakenteen ja kaupunkisuunnittelun peruskysymykset. Ettei vaan kävisi niin, että hyvää tarkoittavat ihmiset valinnoillaan tekevät todellisen karhunpalveluksen Espoon keskukselle, sijoittajille tai millekään kehittämiselle vuosiksi eteenpäin.
Mun mielestäni Espoon keskusta ei tarvitsetse kehittää niin rajusti, mutta jos Lommilan jättikeskus joka 0n 2 km päässä ja vain henkilöautolla saavutettavissa asutuksesta rakennetaan niin valitettavasti tulee käymään niin että suurin osa asiakkaista siirtyvät sinne ja Espoon keskuksen liikkeet laittavat lappuja luukuilleen. Sitä en missään nimessä halua.
Suomen pienemmissä kaupungeissa on lukuisia esimerkkejä miten on käynyt keskustojen kun kaupungin ulkopuolelle on rakennettu jättikauppakeskuksia.
Espoo on suomen toiseksi suurin kaupunki!
Onko Helsingin keskusta näivettynyt ympärillä olevista jättikauppakeskuksista?
Nyt olisi sitten viimeistään syytä kierrättää muutamat Ksl:n jäsenet...
kuka nyt suojelee ja ketä. tuolla peraatteella esim suvelassa ei entressen jälkeen pitäisi olla enää yhtään ruokakauppaa ja montakos löytyy. leppävaara- lintuvaara alueellakaan ei pitäisi olla kuin sello mutta ihme ja kumma, sielläkin löytyy valinnanvaraa. kuka tässä nyt suojelee ja ketä. nimet esiin niin tiedetään miten vaaleissa äänestää. ja ralli kohti selloa jatkuu
Kyllä muutamat vatipäät onnistuvat saamaan aivan käsittämättöntä vahinkoa aikaiseksi alueen asukkaille, typeryydellään. Kenen edun mukaista on jatkuvasti torpata Lommilaan rakentaminen?
Eipä tarvitse mennä kuin Leppävaaran Galleriaan katsomaan, miltä Espoon asemanseutu näyttää Lommilan jälkeen. Mitäs väliä sillä sitten on, minähän en asu Espoon keskuksessa vai mitä Alueella asuva.
Millä perusteella Herra Markkula uskoo meidä ajavan Espoon keskuksesta aina Jumboon asti? Ei mikään arkinen tarve ainakaan, mutta täytyyhän poliittisessa sanailussa tietty määrä ylisanoja olla. On osuuskauppoja lähempänäkin. Ja aina samat veturit Espoon joka nurkassa ja sekös kilpailua lisää meidän ostoasiakkaiden parhaaksi. Alueella asuva on kuvitellut, toivonut ja toivonut, että hänen horisonttiinsa nousisi uusi 8.800 neliön (kerros-m2 vai mitä?) ostoparatiisi. Käsittämätöntä. Ei maakuntakaavalla niin nurkkakuntaisia hankkeita latailla. Ikeakin alueelta on lähdössä jonkun vatipään oivalluksesta.
Tulipa sekin selväksi, että turha on tehdä kaavaa, jota toteuttaja ei halua toteuttaa. Lommila on siis veturien kaava ja veturitallilta kaavoitusmonopolia ohjataan? Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
itse tuossa gallerian nurkilla pyörinyt ikäni ja meno on samanlaista kuin ennenkin. k-kauppa tosin on parempi kuin ennen.esim entressen parkkipaikoitushan on vitsi tulevaisuuttakin ajatellen. jos edes osa porukasta mikä nyt käy sellossa ja ompussa änkkäytyisi entressen ja espoontorin ppaikoille olisi se täysi kaaos. turha tuhlata miljoonia johonkin yhdistävään siltaan. se nyt vaan on liian pientä. olisi kiva nähdä hintavertailu ison kauppakeskuksen marketit vastaan tällaisten pienten keskuksien ruokakaupat.
Terve,
on hyvin harmillista ja valitettavaa, että Keskiviikkona kokoontunut lautakunta, johon en päässyt osallistumaan, päätti hylätä Lommilan kaavan. Tämä Case-Lommila on kuitenkin sen kokoluokan hanke, että mielestäni päätös sen tulevaisuudesta kuuluu joka tapauksessa valtuustolle. Siksi on hyvinkin asiaankuuluvaa, että Kaupunginhallitus ottaa asian käsittelyyn.
Terv. Jussi Holma
Erikoinen lausuma kaupunkisuunnittelulautakunnan jäseneltä vastuullisena päättäjänä.
Ehkä kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenen Jussi Holmankin kannattaisi tutustua kaavasta annettuihin lausuntoihin. Erityisesti Uudenmaan ELY-keskus tyrmää kaavaratkaisun, koska se ei toteuta valtakunnallisia alueiden käyttövaatimuksia. Tämän asiakirjan tulisi kuitenkin lain mukaan ohjata Espoonkin kaavoitusta.
http://www.kauppakeskusgalleria.fi/ siitä vähän mallia. eikö sen voi ihan laskemalla todeta etteivät tämän alueen ihmiset edes mahdu asioimaan näihin pikkupuljuihin jolloin johtopäätös on että täältä ajetaan suurempiin kauppakeskuksiin, bensaa menee ja luonto kärsii. toisekseen liikennejärjestelyt nykyisen entressen luona ovat karmeat,siinä ei yksi kiertoliittymä lisää tee kesää.
Lommila suorastaan odottaa kauppakeskusta koska mitään muuta käyttöä alueelle ei löydy.Ja jos ei ole autoa niin kyllä sinne tule kulkemaan muitakin kulkuvälineitä.
matinkylä,leppävaara suurina keskuksina saaneet omansa miksei myös espoon keskus. hyvillä liikennejärjestelyillä olisi mahtava paikka. ei tarttis aina johonkin sellon ruuhkiin lähteä
Tottahan Espoon kokoomus ajaa Lommilan kaavan lävitse vihreiden avustuksella. Sehän on selvä peli. Muutenhan kokoomuksen edellinen asuntoministeri Jan Vapaavuori turhaan torppasi Vihtiin kaavailun kauppakeskuksen, sehän olisi ollut Lommilan kaavan tiellä. Matkaa sinne on reilut parisenkymmentä kilometriä. Vihdin kauppakeskuksen kaavoituksen rahat olisivat vain valuneet keskustalle.
Kunpa tämä päätös nyt tarkoittaisi sitä, että lähdetään tekemään jotakin: Aseman seudulle oikea kauppakeskus, jossa kattavat päivittäistavaroiden palvelut hypermarketteineen. Lommilaan automarket suurehkoilla S-marketilla ja K-marketilla.
Tällöin kaikki saisivat haluamansa: aseman seudulle kuhiseva kaupunkikeskus ja Lommilaan tilaa vievää kauppaa mutta myös päivittäistavaramyymälät, jos aseman seudun liikenne ei miellytä.
Pahinta olisi, jos vielä jatketaan kinastelua, eikä tehdä mitään.
Lommilan kaavan lävitse vihreiden avustuksella,vihreiden avustuksella? ja persujakin on jotka eivät aja meidän asiaa
Eikö entresse ja espoontori ole jo valmiiksi kuolleita kauppakeskuksia ilman lommilaakin jos päättelee tyhjistä liiketiloista. Espoon keskus on todella ruuhkainen ja vaarallinen jalankulkijoille huonon liikennesuunnittelun ansiosta.
"vaarallinen jalankulkijoille?"
Eihän Siltakadun suunnittelussa ole muita huomioitukaan, kuin busseja sekä junia käyttäviä jalankulkijoita.
TOTEUTUUKO LOMMILA....toivottavasti nopeammin, kun sitä nyt hierotaan.
En ymmärrä miksi kaikki rakennuspäätökset pitää tehdä niin vaikeasti juuri
Espoossa? Esim .Ideapark. Nummelaan,.nyt LOMMILA???
Alue tarvitsee kauppakeskuksen ja lähinnä juuri päivittäistavarakauppoja
ainakin Citymarketin ja Prisman, niistä olisi hyvä aloittaa ja heti.
Itse asun Muuralassa eli ihan naapurissa ja käyn kaupassa muualla kun
Espoonkeskuksessa,eli suuremmissa marketeissa.
Espoonkeskuksen kaupat kyllä elää vaikka Lommilaan tulee suurempia
liikkeitä, sillä sen lähellä on ostovoimaa riittävästi.
Kehäkolmosen ulkopuolelle menevät, on hyvää ostovoimaa Lommilaan.
Lommila on hyvin Turuntien ja Kehäkolmosen risteyksessä, joita pitkin
ajavat eivät varmasti eksy Espoonkeskukseen!
Myös Lommilan rakentaminen luo paljon työ paikkoja ja investointeja
ensin kun rakennetaan ja sitten kun on rakennettu.
Kauppakeskukset Lommilasssa on luvannut osallistua myös tie järjestelyihin.
Kun katsoo ostovoimaa ,eli ihmisiä, esim Vantaan Jumbossa niin
luulisi, että Espoonpäättäjissä heräisi jotakin ajatuksia että jos vaikka
kaupunki saisi jatkossa investointeja takaisin mim. verojen kautta,saatika
syntyvistä työpaikoista!
Mutta niin se vaan on että kun on (vihr)porukkaa päättäjissä
niin aina laitetaan hiekkaa rattaisiin,mitä ihmeellisimmistä syistä
mm. liito-oravat,koppakuoriaiset ja tietysti uusin HULEVESI ongelma.
Kyllä tuo ongelma on varmasti hoidettavissa,eli taas turhaa porua.
Niin ja vielä (vihr) pahin , kaikista pahoista pahimmat
ME autoilla liikkuvat ihmiset, jotka tuovat sitä ostovoimaa ja mielellään
tulevat kuluttamaan aikaa kauppakeskuksiin.
Autot joiden (vihr) pelkäävät tuhoavan Lommilan ympäristön,menevät
kyllä joka tapausessa siitä ohi,,joka päivä,,joka tapauksessa,poikkeamatta
Espoonkeskukseen.
Toivon että Lommilan projekti liikahtaa nopeasti eteenpäin että päästään
sitä tosissaan rakentamaan ja luomaan työpaikkoja Espooseen.
ps.Miksi minusta tuntuu, että Länsiväylälehti vastustaa kyseistä Lommila
projektia..julkaisee yleensä negatiivista kirjoittelua asiasta,haastattelemalla
asiasta ihmisiä esim. Espoonkeskuksessa, jossa varmasti ollaan asiaa vastaan.
julkaisemalla kirjoituksia Lommilaa vastaan hyvin vähän puolesta,vai kuvittelenko
vaan....
Citymarket, Prisma, Starbucks, Kappahl, H&M, Halens, Aleks13, Musti ja Mirri, Hesburger, Subway, Irish Pub, Ranskalainen ravintola, Halonen, Ecco/Dinsko, Stockmann (herkku riittää), Koirakahvila (myös ulkoterassilla), Kirjakauppa, Plantagen, Optikko/Silmälasiliike, Eurokangas, lasten leluliike, ........jne.
Näitä me Karhusuon asukkaat toivomme Lommilaan rakennettavalta liikekeskukselta.
Tällöin olisi turha pakokaasuttelu Selloon ajessa vähäisempää.
Kartan mukaan Karhusuolta on linnuntietä lyhimmillään matkaa Lommilaan n. 1,2 km ja Espoon keskuksen kauppakeskukseen n. 2,7 km. - Tosin autoreitti mutkittelee, joten se on pitempi kuin linnuntie.
Jos saadaan aikaan pikaratikkareitti Lohja - Nummela - Espoon keskus, niin sen varrelle tulisi riittävästi asutusta, jotta kauppakeskus menestyisi Espoon keskuksen pohjoispuolella.
samaa toivomme me muuralassa,toivottavasti rakentaminen alkaa pian.
saisimme mukavan paikan viettää päivää.
Selloon on niin lyhyt matka teillä ja tietä karhusuolaisia ja pohjois-espoolaisia ylipäänäsä on niin vähän että sen takia mitään kauppakeskusta Lommilaan ei tarvitse rakentaa.
Meitä radan eteläpuolella asuvia on moninkertainen määrä ja meidän automme ne vasta tulevat haisemaan teidän nenänpäässänne jos Lommilan marketit rakennetaan, ja HOK-elanto sulkee nykyisen kauppansa Entressessä ja me joudumme joukolla tulemaan Lommilaan.
lommilasta leppävaaran on kai noin 20km edestakaisin ei se ihan lyhyt matka ole. jo tällä hetkellä on sello melkoinen sumppu ja entäs jos nurkille tulee vielä nämä ikeat ym. uusia asukkaita tulee valtavat määrät vuosien mittaan. mihinkä se uusi iso kauppakeskus rakennetaan kun se jossain vaiheessa on kuitenkin rakennettava, tapiolaan vai
Kartan mukaan Karhusuolta on linnuntietä lyhimmillään Leppävaaran Selloon 10 km.
Ostareilla saataisiin päivittäistavarakaupat paljon lähemmäs.
Kaupunkisuunnittelulautakunta olisi hyväksynyt 1 kpl 4000 m2 elintarvikekaupan Lommilan kauppakeskukseen mutta ei 2 kpl 10.000 m2 mitä Kesko ja HOK-elanto vaativat. Jos 10.000 m2 prismat ja cittarit tulisi Lommilaan niin Entressen S-market muuttuisi ennemmin tai myöhemmin Alepaksi ja valikoima huononisi ja entressen pikkuliikkeet muuttaisivat Lommilaan ja tilalle tulisi vain juottoloita ja bingohalleja.
Sensijaan toivon että Entresseä laajennettaisiin niin että sinne saataisiin lisää kauppoja ja sen S-marketista tehtäisiin Prisma. Silloin se kelpaisi karhusuolaisillekin ostospaikaksi. Kaupan on oltava keskellä kylää!
Lommila nyt vaan on se sopivin paikka koska sinne mahtuu muita kauppoja kun ruoka kauppoja ja ne on ne muut kauppat jotka kiinnostaa koko konseptissä.Ihminen tarvii muutakin kun ruokaa.
Noniin, sittenpä varmaan kelpaa kompromissi että Lommilaan tulee niitä muita kauppoja mute ei Prismaa eikä cittaria koska ne tulee Entresseen. Lommilaan riittää ruokakaupaksi 4000 neliön S- tai K- market tai Lidl karhusuolaisten käyttöön.
mihinkäs entresseen mahtuu prisma ja cm. vai vaihdetaanko vaan kauppojen nimet. kuvittelepa ompun tai sellon liikenne noille kujille. mahdotonta. Entressen S-market muuttuisi ennemmin tai myöhemmin Alepaksi, no olisi varmaankin suomen suurin alepa ja jo kolmas aivan pienellä alueella.
S-Market on helppo laajentaa Prismaksi. S-marketin viereen on kaavailtu toista hypermarkettia.
Olarin Prsima on liikenteellisesti huonommalla paikalla, mutta hyvin tuntuu mahtuvan.
RS:n edellä esittämä kompromissiehdotus on erinomainen. Se minimoisi liikenteen määrän.
Jos haluatte että Espoon keskus ei kehity miksikään muuksi kuin pelkäksi nukkumalähiöksi niin siirtäkää kaupungin virastotkin pois samassa yhteydessä kun siirrätte kaikki kaupalliset palvelut Lommilaan. Sitähän varmaan monet ovat halunneet mutta me ei anneta periksi.
Espoon keskus on jo nukkumalähiö poislukien retkut, narkkarit ja mamut jotka pitävät elämää mainetta ja yllä siellä.
kaupungin virastojen pitäisi olla leppävaarassa,kaikilla hyvät yhteydet. eiköhän espoota rakenneta lähinnä metron suuntaan sekä lommilasta pohjoiseen joten tarvetta kunnon kauppakeskukseen olisi
Jos Hista joskus rakennetaan niin silloin uuden suurkaupan oikea paikka on Hista, ei Lommila.
siinä menee muutama sukupolvi ennenkuin histaan rakennetaan suurkauppaa.jos tuo nyt joskus lommilaan tulisi niin se varmaankin nopeuttaisi histankin rakennussuunnitelmia
Miksei tavallisen kokoinen kauppa Lommilassa riitä? Ja suurkauppa Espoon keskukseen?
Koska liikenne ei siellä toimi!!!
Eihän siellä nytkään ole muuta kuin tyhjiä liikerakennuksia, ja no , juoppoja...ei nyt ihan kaikki, mutta liian paljon jotta siellä viitsisi käydä kaupoilla, ikävä kyllä.
Mekin käymme aina fallåkerista omenassa sellossa tai jumbossa ja ihmettelemme miksei tätä lommilaa aletaa jo rakentamaan.
Fallåker on Lommilan vieressä, Espoontien toisella puolella. Siitä johtuu sikäläisten lommilaintoilu.
Lommilasta on tietä pitkin n. 1 200 m Espoonjoelle ja n. 1 700 m radanviereen.
Lommilan jättikeskus on sitä kokoa, että se tarvitsee kymmeniä tuhansia asiakkaita. Sellaisia ei löydy Karhusuolta, Fallåkerista eikä koko Espoon koillisosista vaan asiakkaita täytyisi haalia koko Länsi-Uudeltamaalta. Liikennettä riittäisi ja tiet tukkeutuisivat, niinkuin liikenneselvityksetkin osoittavat.
Samalla Espoon keskuksen asiakkaat kaikkoasivat ja mahdollisuudet saada lähipalveluita mm. Kauklahteen, Nupuriin, Bemböleen ja muuanne oleellisesti heikkenisivät. Kaupan keskittyminen voi olla keskusliikkeiden etujen mukaista - sitä se ei ole asukkaiden eikä ympäristön kannalta.
Bullshit. Lommila kaipaa ostovoimaista asiakaskuntaa, aivan kuten mikä tahansa kauppa keskittymä. Lommilan ympäristöstä löytyy muutakin kuin läpeensä persaukista asiakaskuntaa, toisin kun keskustan alueelta. Koillis espoon okt-asukit eivät ole fattan vakio-asiakkaita toisin kun suurin osa keskustan persaukisista...
Espoon keskuksen lähellä (ml Tuomarila, Kuuriniitty, Suna, Kaupunginkallio, Saarniraivio) on huomattavasti enemmän ok-taloja ja rivareita ja kaikki omistusasuntoja, kuin missään Karhusuolla, Nupurilassa tai Bembölessä. Totta kai kaikilla on auto, mutta haluamme säilyttää mahdollisuuden käydä ostoksilla ja asioida myös ilman autoa esim kun palaa töistä kotiin junalla. Olisimme tietenkin voineet muuttaa asumaan jonnekin korpeen mutta emme halua. Meitä ei kiinnosta sellainen asuinympäristö jossa tiet ovat kuraisia hiekkateitä ja valaisemattomia iltaisin ja jalkakäytävät puuttuu ja joutuu väistämään mopoillaan kaahaavia nuoria.
mahdollisen lommilan asiakkaat pohjois espoo, vanha espoo, kauklahti ,ym lähistön asukkaat. moottoritie ja kehä3 vieressä, ei se asiakkaista kiinni ole vaan jostain ihan muusta.http://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Tietoa_Espoosta/Tilastot_ja_tutkimukset/Muut_teemat/Toimintaymparisto_2011 tuolta voi vähän tutkailla näitä asukasmääriä. väestö ja väestönmuutokset kohdalta.
Nämä lähipalvelujen säilyttäminen jutut on kuin entisestä Neuvostoliitosta. Kaunis ajatus, mutta kun unelmat ja todellisuus ei missään vaiheessa kohtaa !
Espoon keskuksen palveluita ei VOI enää näivettää. Näivettyvät ihan itsekseen koska ei ole volyymia eikä valikoimaa.
Esimerkki: Lähdin Entresse-Espoontorille ostamaan lapsille varusteita. Tavoitteena saada tytölle (istuvat) farkut, pojalle (laadukkaat) kumisaappaat ja (talvikäyttöön sopivia) froteesukkia.
Kenen mielestä nämä EIVÄT ole varusteita joita voisi kuvitella löytyvän pienestä lähikauppakeskuksesta ?
Kolusimme lasten kanssa kyseisten kauppakeskusten kaikki kaupat.
Lopputulos: Farkut olivat kaikki kinkkanaa pillimallia eikä yksikään malli käynyt normisolakalle 9-vuotiaalle. Lasten kumisaappaat olivat raskaita, tuntemattomia kiinalaisia malleja. En sellasia osta. Froteesukkia lapsille ei ollut tarjolla.
Kehä III on kyllä aika vilkkaasti liikennöity tie. Espoon keskus ei ole mikään vaihtoehto jos pitää oikeasti hankkia jotain eikä vaan viettää aikaa kaupoissa pyörimällä. Se on nimenomaan niitä lähipalveluita Kirkkojärven Muuralan ja Suvelan asukkaille, ja harvoin tarvittavia erikoiskauppoja (askartelu ym) muille espoolaisille asiakkaille.
Alko, Kela ja Sossu ei välttämättä ohjaa, eikä ole ohjannut, Espoon keskukseen ihan sitä ostovoimaisinta kansanosaa. Tämän toteaa varsin nopiasti edelleen kauppojen valikoimista....
Tässä pieni yksityiskohta Lommilan potentiaalisesta asiakaskunnasta:
Alueen ostovoimaisimmat taloudet lienevät Tuomarilassa. Tuomarilan VPK:n talolta on Lommilan automarketteihin 3 km ja Selloon 9,5 km. Matka-aika Lommilaan on runsaat 7 min ja Selloon runsaat 6 min. Ero polttoaineen kulutuksessa on runsaat 0,1 litraa.
Sello tulee aina olemaan houkuttelevampi ostospaikka kuin Lommilan automarketit.
Omalta osaltani lopputulos on, että tulen jatkossakin riippumatta Lommilan tulevaisuudesta tekemään valtaosan päivittäisasioinnista Entressessä ja Selloon ajan, kun haluan jotain erikoista tai muuten vain viettää aikaa oikeassa kauppakeskuksessa. Matkat Selloon vähenisivät, jos Entressen tarjonta olisi laajempaa. Lommilan automarketeissa tulisin tuskin koskaan käymään.
Aivan, ei ole sinua varten. Työkkäri, Kela ja hengenheimolaiset vetävät sinua juuri sinne missä muutkin pummit viihtyvät.
meinaat että ketään muu kuin tuomarilainen ei käy kaupassa,ovat niin köyhiä vai? melko vähällä kulkee tuo auto.
"Kaupunkisuunnittelulautakunta olisi hyväksynyt 1 kpl 4000 m2 elintarvikekaupan Lommilan kauppakeskukseen mutta ei 2 kpl 10.000 m2 mitä Kesko ja HOK-elanto vaativat."
Ettei nyt ihan väärää tietoa leviteltäisi, tässä pätkä kaavaehdotuksesta:
"Kauppakeskus
Lommilan konseptissa suurimpina yksiköinä ovat tavaratalot (yht. n. 40000 k-m2), päivittäistavarakauppa sisältyy näihin yksiköihin, joiden pinta-alasta merkittävä osa käytetään tilaa vaativan kaupan tuotteiden osastoille, mm. rautakauppatuotteille, kodintekniikkaan, sisustus- ja puutarhatuotteille. Näitä täydentävät muotiin ja sisustukseen painottuvat tavaratalot sekä erikoiskaupat. Kauppakeskuksen tarjonta tulee painottumaan kodin sisustamiseen ja asumiseen liittyviin palveluihin eli tavoitteena on vahvistaa ja monipuolistaa sitä tarjontaa, jota Lommilan ympäristössä jo osin on tarjolla. Kodin sisätilojen sisustamisen lisäksi kauppakeskukseen on tulossa laajat puutarha- ja piharakentamisen palvelut. Kauppakeskukseen tulee lisäksi muotikauppaa ja muita vapaa-ajan myymälöitä, joiden tarjonta alueella ei tällä hetkellä ole tyydyttävä. Lisäksi kauppakeskukseen sijoittuu muita palveluita kuten esimerkiksi viihde-, liikunta- ja hyvinvointipalveluja sekä opetustiloja.
Tilaa vaativan kaupan osuus koko kauppakeskuksen kerrosalasta on n. 47%, erikoiskaupan osuus n. 45% koko kerrosalasta ja päivittäistavarakaupan osuus 8% koko kerrosalasta."
Eli kaavassa on esitetty päivittäistavarakaupoille 8800 m2 eikä suinkaan 2x10000 m2.
Kaikkien kannattaa tutustua tuohon kaava-aineistoon, joka on nähtävissä Espoon Kaupungin sivuilla: http://espoo04.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames
Terv. Jussi Holma
Jospa lopetetaan näillä neliöillä kikkailu, ja puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.
Lommilan kehittämisessä voidaan kauppaliikkeille antaa vapaat kädet, jos aseman seudulla on päivittäistavaroiden osalta sama tarjonta ja hintataso kuin Lommilassa. Esimerkiksi S-ryhmän osalta tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että voivat minun puolesta rakentaa Lommilaan Prisman sen JÄLKEEN, kun ovat laajentaneet Entressen S-marketin Prismaksi. Tämä olisi demokratiaa, jossa otetaan huomioon alueen enemmistön tarpeet ja eheä kaupunkirakenne.
Kun tämä päätös on tehty, kauppaliikkeet kyllä soputuvat siihen, ja alueiden kehittämiseen saadaan vauhtia. Nykytilanne on pahin mahdollinen, jossa vuodesta toiseen kinastellaan neliömääristä, eikä tehdä mitään.
ja kesko on tyytyväinen?
Osuuskauppa ei halunnut Entreseen eikä sen yhteyteen Prismaa. Jos aika ja Lommila ovat muuttaneet silloista harkintaa, niin kaavoitus jälleen liikkeelle ja niin tarina jatkuu,
Ydinkysymys on edelleenkin, onko toivottavaa, että Citymarketin ja prisman kaltainen kauppakonsepti yleistyy. Niille on tyypillistä suuri ja hyvä ruokapuoli, mikä vaatii tuekseen melko laajan asiakaskunnan. Se asiakaskunta tulee autoilla pihaan ja lisää alueen liikennettä merkittävästi. Vaihtoehto on numeroa pienemmät, mutta silti varsin hyvät K- j a S-marketit, Lidlit ja muut, jotka keskittyvät enemmän ruokamyyntiin ja ovat enemmän alueellisia palvelupisteitä. Niissä käyvät jo vakioasiakkaat ja palvelu pitää olla sellaista, että asiakas tulee toistekin. Nämä isomat marketit voivat jo ajatella enemmän kertakäyttöasiakas lähtöistä palvelua ja lisäksi ne tuovat kausikrääsää ruokatavaran lisäksi tarjolle, eli kilpailevat erikoisliikkeitten kanssa lähinnä markkinahäirikkönä. Isoilla päivittäistavaramarketeilla pidetään yllä kilpajuoksua uudista markkinapaikoista, jotka maksatetaan asiakkailla ja vanhat toimipisteet ovat myös menettäjiä.
Koska näihin marketteihin keskittyvät vain suurimmat toimijat, ne ohjaavat merkittävästi koko elintarviketoimialaa. Tästä olemme taas saaneet muistutuksen. Tuottajalle ei makseta mitään ja pyydetään kynnysrahaa, että saavat yleensä tuotteensa hyllylle ja silti asikashinnat vain nousevat. Äänestämällä isojen päivittäistavarakaupan yksiköitten puolesta tuemme kaikkia näitä kielteisiä asioita: elintarvikekauppa monopolisoituu, ostosmatkat pitenevät, tuottajat kärsivät, ostajat eivät hyödy, vaan maksavat aina uudesta ja isommsta kauppapaikasta rakennuskuluja. Myös erikoistavaraliikkeet kärsivät, kun markettien kausimyynti kuorii kermaa usein hunolla tavaravalikolla ja palvelulla kilpaillen pelkästään hinnalla. Espoon keskustan kilpailuasema on tässä kohtaa mielestäni pienempi kysysmys. Iso kysymys on, haluammeko ohjata päivittäistavarakauppaa tähän suuntaan. Keskikokoiset yksiköt onvat useampien toimijoitten käsissä ja kilpailu on aitoa. Kaupat ovat myös lähempänä ja palvelu parempaa. KUMPAA HALUAT?
Tehkäähän nyt jonkinlainen vastaantulo kauppiaitakin kohtaan. Riita puoliksi ja CM:lle 7500-8000 m2 sekä Prismalle 7500-8000 niin saadaan tämänkin Espoon pohjoiskolkka asukasystävälliseksi ja kiinnostavaksi paikaksi asua. Niinhän tulisi lisää uusia asukkaita jo kaavoitetuille alueille kehän pohjoisellekin puolelle.
Kun kauppiaita eikä asukkaita kuunnella, mihin se johtaa? Siihen että muutetaan alueelle, jossa asukkaan toiveet ja kauppiaiden toiveet toteutuvat. Täytyy kehaista Vantaan toimintaa sekä siellä CM:n tuoretavaratarjontaa, liha- ja kalatiskeineen. Ilo oli siellä käydä.
Toivottavasti saadaan välimatka numeroissa ja suunnitelmissa joustavasti sekä nykyaikaisesti läpivietyä, jotta se Ikeakin voisi harkita jäävänsä ostosmagneetiksi Lommilaan. En yhtään ihmettele, jos päättäjät paukuttavat päätä seinään eikä mitään saada sovittua, kun kaikki haluavat vain olla oikeassa.
Järki käteen ja riita puoliksi.
Vieläkin ajan Vantaalle ostoksille taikka Selloon kun normi kauppakeskusta hyvillä tuotevalikoimilla ei lähitienoolla ole.
Hyvät on suunnittelu- ja perustyöt tehtynä, nyt ei muuta kuin toimeen vain ja päätös valmiiksi. Olisi mukavaa viedä sukulaiset moderniin, hyvävalikoimaiseen kauppakeskukseen, kun tulevat pääkaupunkiseudulle vierailemaan. Nyt tämä on maalaiskylä pahanen. Jopa pienemmissäkin kaupungeissa ja maalaiskylissä paremmat olot kuin pohjois espoossa... Näin se vain on. Eikös olekkin jo noloa....
















