Piilota X Palauta

Aikuiset yrittävät jättää lapsensa salaa HopLopiin

Paikalliset 3 Kommentoi

Lapsiperheiden suosimissa HopLop-sisäleikkipuistoissa on törmätty erikoiseen ilmiöön. Henkilökunta joutuu pysäyttelemään vanhempia, jotka yrittävät jättää lapsiaan yksin.

Ilmiö on tuttu muun muassa Helsingin Kivikossa ja Vantaan Pakkalassa sijaitsevissa leikkipuistoissa sekä Espoon Tapiolassa sijaitsevassa Esport HopLopissa.

Helsingin Uutisten lukija kertoo, että joutui kaitsemaan vieraita lapsia Esportin HopLopissa. Miehen mukaan noin 2- ja 5-vuotiaiden sisarusten vanhempia ei näkynyt missään ”pariin kolmeen tuntiin”.

– Puiston esimiehillä ja vuorossa olleella henkilöstöllä ei ole mitään tietoa tai merkintää siitä, että tällaista olisi tapahtunut. Se ei tarkoita, etteikö näin olisi voinut käydä, mutta toivon, että henkilö ottaisi meihin suoraan yhteyttä ja kertoisi mitä siellä on hänen käsityksensä mukaan tapahtunut, kommentoi Esport Development Oy:n toimitusjohtaja Mikko Tuominen.

Tuomisen mukaan silloin tällöin on tullut tietoon tilanteita, joissa vanhemmat ovat ensin kertoneet henkilökunnalle tulevansa seikkailupuistoon lastensa kanssa, mutta ovatkin livahtaneet pois henkilökunnan huomaamatta.

 

Vanhempaa ei löydetä ja hän tulee kohta hikisenä treeneistä.”

Esport HopLop sijaitsee isossa liikuntakeskuksessa, ja seikkailupuistonkin edustalle syntyy välillä ruuhkia.

 

– Ruuhkatilanteessa on joskus havaittu, että vanhemmat ovat lähteneet omiin urheilutreeneihinsä, kun lapset ovat leikkimässä. He ovat mahdollisesti ymmärtäneet väärin tämän palvelukonseptin luonteen. Mutta näihinkin tapauksiin puututaan aina heti, Tuominen kertoo.

Tuomisen mukaan vanhempien toimia ja puiston toimintaa pyritään valvomaan tarkasti.

Aidatun sisäseikkailupuiston kassalla, portilla ja sisäosissa on jatkuvasti 3–5 työntekijää.

Lapsia ei voi jättää puistoon yksin, koska he ovat vanhempiensa vastuulla.

HopLopissa on erikseen lapsiparkkipalvelu, johon jätettävillä lapsilla on yllään keltaiset merkkiliivit.

Esport HopLopin vastaava esimies Anna Sohlberg kertoo, että varsinkin isompien lasten vanhempia närkästyttää joskus kovastikin, ettei lapsia voi jättää seikkailupuistoon yksin, jotta itse voi käydä asioilla.

– Säännöt ovat kuitenkin yksiselitteiset. Kukaan alaikäinen ei tule tänne ilman huoltajaa, Sohlberg korostaa.

Jos on huomattu, että lapsi on jäänyt seikkailupuistoon ilman huoltajaa, puiston työntekijä lähtee huoltajan perään.

– On juostu vanhempien perään. Tai sitten jos vanhempaa ei ole heti löydetty, on huomattu, että hän tulee kohta hikisenä treeneistä. Vanhemmille on sanottu, ettei tämä saa toistua.

Pääkaupunkiseudun seikkailupuistoissa on yhteiset säännöt, joiden mukaan alle 18-vuotiasta lasta ei saa jättää puistoon yksin. Säännöt ovat myös esillä puistoissa.

– Henkilökunta seuraa, että vanhempi ei lähde ovesta ulos ilman lastaan. Sitä aina silloin tällöin yritetään ja henkilökunta on joutunut lähtemään pätkän matkaa hakemaan vanhempia takaisin, Vantaan ja Helsingin HopLopeja luotsaava HopLop Oy:n toimitusjohtaja Tomi Pulkki vahvistaa.

3 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Jani Jakonen kuva
Jani Jakonen

Kommentit

16.3.2012 12:27

Lapset saavat mennä uimahalliin, elokuviin, leikkipuistoon, polkea neljän kilometrin koulumatkan yksin, mutta eivät saa leikkiä sisäleikkipuistossa yksin.

Tarkoitan 7-15 -vuotiaita lapsia. Pieniä ei tietenkään jätetä yksin. Miksei 10-vuotiaan kaverukset saisi mennä yhdessä hop lopiin. En ymmärrä, en.

16.3.2012 14:32

Mun anopppini on sanonut että ei edes alle 18-vuotiasta saisi jättää yksin kotiin tai päästää yksin kulkemaan kodin ulkopuolella mutta toisaalta hän käyttää sitä "varmaa tietoa" perusteluna sille ettei mun vaimoni eli hänen pikku tyttönsä tarvitsisi käydä töissä koska on oltava kotona muka passaamassa lasta.

18.3.2012 12:10

Kyllä täällä Suomen lintokodossakin asenne muuttuu sitten kun näitä yksin jätettyjä lapsia alkaa häviämään. Tietenkin on myös vanhempia, jotka eivät yksinkertaisesti välitä. Hyvin monissa muissa maissa lapset pidetään edelleen perheen valvonnassa ja huolenpidon alla. On myös maita kuten Yhdysvallat, jossa alle 12-vuotiaan yksin jättäminen on rikos (heitteillejättö) ja rangaistava teko.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.