Piilota X Palauta

Stadin derbystä nautitaan heti puolivälierissä

Kolumnit 2 Kommentoi

Astelet kohti jäähallia. Pitkä talvi alkaa taittua kevään puolelle ja kauden tärkeimmät hetket ovat käsillä. Tuntuu kuin menisit toiseen kotiin toisen perheen luo. Katsot alkulämmittelyt ja juot ehkä kavereiden kanssa tuopin tai pari ottelun alkua odotellessa.

Musiikki pauhaa, valot himmenee ja kaikki alkaa olla valmista illan gladiaattoreiden koitokseen. Kuuluttajan luetellessa pelaajia, astuvat äijät yksi kerrallaan jäälle yleisön mylviessä. Jäällä on se sinun joukkueesi, jonka otteluissa olet käynyt jo vuosia, mahdollisesti pikkulapsesta asti.

On jääkiekon SM-Liigan pudotuspelien aika. Nyt tehdään uusia sankareita.

Nyt tehdään uusia sankareita.”

 

Suurin mielenkiinto torstaina alkavissa puolivälierissä kohdistuu Helsinkiin, jossa väännetään tiukka ja kiihkeä paikallistaisto HIFK:n ja Jokereiden välillä. Viime kaudella joukkueet kohtasivat myös puolivälierissä seitsemän ottelun trillerissä. Tuolloin HIFK meni jatkoon ja marssi lopulta mestaruuteen asti.

Lopulta tuo puolivälieräsarja Jokereita vastaan osoittautui suurimmaksi koetukseksi matkalla mestaruuteen. Jokeri-fanit muistelevat varmasti vieläkin katkerina Jukka Hentusen missattua läpiajoa. Jos Hentunen olisi tehnyt maalin, HIFK olisi lähtenyt aikaiselle kesälomalle. Jos ja jos.

Nyt Jokereilla on mahdollisuus revanssiin. Vastavuoroisesti HIFK haluaa kiihkeästi mennä aina mestaruuteen asti tälläkin kaudella. Seuraavien viikkojen aikana tullaan vuodattamaan verta, hikeä ja kyyneleitä. Toiveena näin ulkopuolisena seuraajana on seitsemänteen otteluun venyvä sarja, joka ei jätä ketään kylmäksi. Aivan kuten viime kaudellakin.

Espoossa joudutaan jännittämään pudotuspelien jatkumista ja mahdollisia puolivälieriä vielä tiistaihin saakka, jolloin Blues ja Lukko pelaavat ratkaisevan villi kortti -kierroksen ottelun. Voittaja tuosta parista saa vastaansa runkosarjan voittajan KalPan, joten vastus tulee olemaan tiukin mahdollinen.

Pääkaupunkikeskeisesti ajateltuna täytyy toivoa, että Blues tuon puolivälieräpaikan nappaisi ja Espoossakin päästäisi pelaamaan kunnon pudotuspelejä.

Yleisömäärän soisi kyllä kohentuvan Espoossakin kevään kunniaksi. 3 082 on säälittävän vähän lauantai-iltana, vaikkei villi kortti -kierros ole koskaan yleisömagneetti millään paikkakunnalla.

Se on selvää, että puolivälierissä jopa Espoon hallin luulisi täyttyvän, onhan kevät lätkäfanin parasta aikaa.

2 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Aleksi Riikonen kuva
Aleksi Riikonen

Kommentit

19.3.2012 13:21

Viritetääs taas Jokerit - Meidän Joukkue!!!

19.3.2012 13:49

Onko rantapallot jo "puhallettu"?Kohta saatte pelailla niiden kanssa :)

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.