Suomalaista squashia mullistava ESRC lisää höyryä niin juniori- kuin aikuisputkessa. Squashliigan runkosarja päättyi espoolaisjuhliin viikonloppuna Tapiolan Esport Centerissä.
ESRC voitti sekä miesten että naisten liigan runkosarjan ja sai palkkioiksi paikat seurajoukkueiden Eurocupiin. Turnaus pelataan syyskuussa Prahassa. Sieltä ei kuitenkaan odoteta kultaa ja kunniaa.
– Suomalaiset eivät ole koskaan menestyneet kovin hyvin. Syynä on se, että lähes kaikkien muiden Euroopan maiden mestarijoukkueet ovat hankkineet kovia ulkomaalaisvahvistuksia. Esimerkiksi ESRC:n Olli Tuominen on pelannut useampaan otteeseen Ranskan mestarijoukkueessa, kertoo ESRC:n priimusmoottorina ahertanut Jarkki Jaakkola.
ESRC:ltä löytyy myös muutama ulkomaalaisvahvistus. ESRC:n voittoisassa liigamiehistössä pelasivat runkosarjaa Olli Tuomisen lisäksi Matias Tuomi, ruotsalainen Rasmus Hult, Jaakko Vähämaa, Janne Järvinen, Tatu Knuutila ja Jaakko-Antti Peltola.
Naisten runkosarjassa ESRC valtasi peräti kaksoisvoiton. ESRC Headissa pelasivat skotlantilainen Frania Gillen-Buchert,ruotsalainen Anna-Karin Forstadius, Elina Kononen, Pia Ojala, Hanna Rusila, Laura Aalto-Setälä, Katariina Berggren ja Minna Mäntylä. ESRC Whitessa ottelivat muun muassa Suomen ykkösnaiseksi noussut juniori Emilia Soini sekä entinen huipputaitoluistelija Jenni Vähämaa.
SM-kullasta pelataan lauantaina 31. maaliskuuta Talin uudessa hallissa. ESRC:n haastavat miesten liigafinaaleissa Mikkelin Squash, Helsinki Senators ja Ylivieskan Prince Team. Espoon naisjoukkueita haastavat MiSq ja Helsinki Squash Rackets Club.
ESRC pelaa suosikkina squashin liigafinaaleissa 31.3. Talissa.