Espoolainen pysäköintivalvonta muistuttaa venäläistä rulettia

"Rannalla mätkäisty sakko suututti isän" -artikkelissa (LV 29.7.) tuohtunut isä kertoi kokemuksistaan paikallisen pysäköintivalvonnan ja laintulkintojen viidakossa. En ihmettele, sillä sen verran venäläiseltä ruletilta puuhastelu vaikuttaa.

Jos artikkelin kaksi, toisensa kumoavaa lainausta pitävät paikkaansa, herättävät jo ne mielenkiintoa, sillä ilmiselvästi toinen ei voi pitää mikään todellisuuden kanssa yhtä. Vai tarvitaanko tähänkin lakiasiantuntijaa erottamaan toisistaan kunnallistekniikan lakimiehen Petteri Aumalan muistutus "... maastoliikennelain mukaan pysäköinti maastoon on taajamissa kielletty" sekä jutusta erotettu lainaus "....Etelä-Espoossa pysäköinti on KIELLETTY KAIKKIALLA, missä sitä ei liikennemerkein ole erikseen sallittu. Siis taajamissa, maaseuduilla, rannoilla, pelloilla, kaduilla, pihoilla (olipa oma tai vieras) ym.

Onhan tämä pelleily selkosuomella idioottimaista. Kaupunki, jossa autojen lukumäärä on kasvanut syystäkin 6,5 -kertaiseksi 70-luvun lopulta tähän päivään, ei yksinkertaisesti voi hoitaa asiaa miten sattuu. Joko autoilla ei ajeta, tai sitten parkkipolitiikka täytyy olla looginen ja tavisjärjellä ymmärrettävissä. Sama koskee pyöräilijöiden pysäköintikohtelua. Pyörä kun on ajoneuvo, joten autojakin koskevat määräykset "saattavat" yhtenä kauniina päivänä koskea niitäkin. Tarkoittaako esim. tuo lihavoitu jälkimmäinen lainaus siis sitä, ettei pyörää saa jättää vaikkapa nurmikon reunaan tai kaupan pihalle tai kirjaston eteen puhumattakaan jäätelökioskin kulmasta?

Tiedän, että esim. Tapiolan alueella on annettu sakkoja muuttokuormasta, koska kukaan ei sattunut seisomaan muuttoauton vieressä juuri niiden minuuttien aikana kun pysäköinninvalvoja kävi paikalla. Samoin on annettu sakkoja kun auto seisoo oman taloyhtiön alueella, ei julkisella tiellä, kujalla tms. kulkureitillä (kyseessä ei ollut taloyhtiön pyyntö). Edellen samoin paikassa, jossa vuosikausien rakentamisen vuoksi on pikku pakko purkaa lastia parkkipaikalla, jossa ei ole pysäköinti-, eikä aluepysäköintikieltoa... Näitä esimerkkejä on varmasti lukijoilla loputtomiin.

Jokainen aikuinen autoa ajava ymmärtää, ettei autoja pysäköidä urheilukentille tai yhteisille viheralueille jos ei jakseta kävellä 50 metriä harrastamaan ulkoilulajeja ym. Mutta monen on todella vaikea ymmrätää sitä, että pysäköintivalvonta toimii ilmeisen usein vähintäänkin epäloogisesti ja että syyllinen on julistettu, ennen kuin minkäänlainen reklamaatioaika on mennyt umpeen - hyvä kun on edes aluillaan.

Säännöt ja tulkinnat on kerrottava kerrasta oikein ilman väärintulkintojen mahdollisuutta ja ne paikat, joita aiotaan saattaa pysäköintikiellon alaisiksi on merkittävä kunnolla. Joku yksinäinen aluepysäköintimerkki ison alueen etäisemmässä kulmassa ei ole muuta kuin hiton huono vitsi.

Esa Kivivuori

PS.
Selvyyden vuoksi on toki todettava, että allekirjoittaja kyllä suosittaa sakottamista niille kuljettajille jotka härskiyttään tai tyhmyyttään pysäköivät invalidipaikoille ilman ko. lupaa. Heille voi antaa aivan huoletta kolmikertaisen parkkisakon.

Kommentit (16)

Kommentit

Minä olen saanut osuman kolmasti 50 v. aikana ja olen edelleen katkera, koska olen kokenut jokaisen sakon kyttäyksen tulokseksi (olen tuskin ehtinyt autosta pois ja poissaolo on ollut lyhyt). Yhden sain heti Espoonlahden aluerajoitusmerkin tultua, ilman että siitä olisi mitenkään informoitu etukäteen missään.
Hanikan "sakkorysän" kohdalla pitäisi kysyä kuinka pitkä on Suomen suvessa uintikausi meressä, pitääkö tästäkin ilmaisesta liikuntamahdollisuudesta sakottaa?
Invalidi voi myös olla tilapäisesti esim. kovissa issiaskivuissa, joten en ampuisi kysymättä.
Lappuliisat voisivat kytätä kadulle (viikonlopuksi) ajelehtimaan jätettyjä ostoskärryjä, jotka ovat este näkeville ja näkövammaisille.

Turhista maksanut

"Invalidi voi myös olla tilapäisesti esim. kovissa issiaskivuissa, joten en ampuisi kysymättä."

Invalidipaikoille pysäköivät voi kyllä ampua kysymättä. Jos ei lupaa ole niin on kyllä kovasti selityksiä miksi tuli juuri nyt pysäköityä siihen - kun ei löytynyt muuta paikkaa (etsiköön se invalidi sitten kauempaa), olen vain hetken (hohhoijaa), hengästyttää, väsyttää tms. Invalidipysäköintiluvan tarkoitus on nimenomaan että selittelijät osaavat kaikkea muuta kuin etsiä parkkipaikkaa

Jos on oikeasti tarvetta niin kyllä sen luvan saa

Muuten on tuo blogiartikkeli ihan asiaa. Tässä taas mennään virkamiehen ehdoilla eikä sen mukaan miten alamaisen elämä helpottuisi. Lastausalueita voi suunnitella soveltuviin kohtiin, vieraspysäköintiin voi järjestää tilaa ja selkeästi merkittyjä pysäköintipaikkoja voi tehdä. Nyt on vain lätkäisty kaupungin reunalle kaiken kieltävä merkki ja sitten ihmetellään kun alamaiset kitisevät

Jaakko20

30 vuoden kokemuksella voin sanoa, että issiaskipu tulee ja menee (kun on pahimman vaiheen päässyt ohi), riippuen mitä on tullut tehtyä.
Jos tekee puutarhatöitä tai poimii marjoja tms., voi olla useita päiviä pakko ottaa särkylääkettä, että pääsee liikkeelle. En hakenut invalidi- pysäköintilappua edes silloin pahimpana aikana ja nyt tuntuisi turhalta satunnaisen tarpeen vuoksi. Olen ehkä pari kertaa käyttänyt inv. paikkaa mm. vanhustemme kanssa, mutta yritän välttää näitä "pyhiä" paikkoja vaikka niihin on minunkin veromarkat kelvanneet.

Turhista maksanut

Kunhan Stadin viherkommunistit pääsevät kunnolla pilaamaan liikenteen, ei Etelä-Suomessa kulje enää jakeluautotkaan, joten pysäköintitarve loppuu.

Jalankulkija

Siis oikeasti! Onko Espoo asukkaita varten ja halutaanko heidän viihtyvän vai ei? Autoa käyttävän espoolaisen kannalta helppo vastata; EI HALUTA! . Tilaa on pysäköintiin joka puolella, mutta elämää ei täällä Espoossa siltä osin haluta helpottaa vaan päinvastoin. Ihan selvää kiusantekopolitiikkaaa ja jonkun pitäisi ottaa asiakseen tämän typeryyden muuttaminen.....Aluepysäköintikiellostahan tämä kiusaaminen aikanaan alkoi.

LeoPiitu

No, jos noudattaa liikennesääntöjä, ei kenellekään tule paha mieli. Minua ainakin risoo enemmän juuri sellaiset pysäköijät, jotka surutta toisten nurmikoiden ja istutusten päälle sekä jalkakäytäville pysäköivät. Juuri tällaisia varten on liikennemerkit ja sakottajat. Itsekin liikun autollakin, muttei tulisi mieleenikään toisten asuinalueilla pysäköidä miten sattuu ja vielä valittaa saaduista sakoista. Voin hyvin kävellä pari sataa metriä. Niin teen joka päivä Helsingissäkin, jossa on työpaikkani, jos haluan ilmaiseksi pysäköidä. Espookin on kaupunki, joka tuntuu joiltain unohtuvan jatkuvasti. Maaseudulla saa pysäköidä miten huvittaa ilmaiseksi ilman sakkoja.

sääntöjen noudattaja

Espoo on Suomen ikävin autoilukaupunki. Itse sain sakot Espoon keskuksessa kun vein lapset päivähoitoon. Paikalla saa pysäköidä 5 min. Kuuden minuutin kohdalla pusikoissa kyttäävät valvojat käyvät laittamassa lapun ikkunaan.

Espoossa on ikävä asua, joten muutin Kauniaisiin.

ihis

Hyvä valinta tuo Grani sillä siellähän ei ole kunnallista pysäköinninvalvontaa. Nämä loputkin inisiät vois muuttaa sinne jos suuremman kaupungin liikennesäännöt ovat liian vaikeita.

Muuttakaa Kauniaisiin, kiitos.

Espoo on maalaiskirkonkylä; jos stadiin haluat, menet Hesaan. Kyllä Espoossa on otettu pysäköinninvalvonta "suurempiin käsiin" heti alkumetreillä. Sain (70-luvulla) nykyisen hylätyn kaupungintalon hehtaarikadulla sakot viedessäni virkapostia (alle 5 min). Ei auttanut valitus. Ei kai siellä vieläkään saa pysäköidä onhan se sen verran pyhä paikka sekin. Espoota rakennetaan huomioimatta autoilijoita, vieraita, vanhusten/potilaiden kuljetusta, kirkossa ja tapahtumissa kävijöitä. Kiva kutsua vieraita ja sanoa, että jättäkää auto Graniin. Pysäköinnistä päättävillä on ilmeisesti oma parkkipaikka jokaisella, mutta ei sitä mukaan voi ottaa.

Turhista maksanut

Hei köyhät.
Itse olen ratkaissut tämän ongelman rahalla. Rutiskaa vaan, jos ette muuhun pysty. Se rauhoittaa.
Mieluusti maksan joskus parit pienet sakot.
Pitempiin parkkeihin olen ostanut parkkihalleista omat paikat.
Laittakaa Mielummin rakentavaa aloitetta kaupungille, kuin julmettua rutinaa palstoille.
Suomalainen yhteiskunta ei ole itseohjautuva vaan epäkohdista pitää itse osata kertoa.

Urmas Armas

Eikö tämä Länsiväylään kirjoittaminen ole epäkohdista kertomista? Ja jokaisesta sakosta olen valittanut ihan oikeutetusti ja perustellusti. Sakkojen ja valitusten määrän pitäisi jo kertoa jotain päättäjille. Elleivät päättäjät lue lehteä, eivätkä näe valitusten määrää, niin päätetään sitten kaikki lähettää vielä kirjelmä Tekniselle virastolle: Itellalle töitä. Vastaanottaja maksaa postimaksun.

Turhista maksanut

Espoon kusipää päättäjät voisivat mennä itseensä parkkipaikkojen puutteen vuoksi. Miksi ei tehdä lisää parkkipaikkoja kun ilman autoa ei pääkaupunkiseudulla pärjää. Esimerkiksi Espoosta Vantaalle kestää tunnin ajan julkisilla kun ei ole panostettu poikittaisliikenteeseen.

Idiotteeja päättäjinä

Espoossa on ongelma nimeltään tekninen toimiala. Suomenoja oli jäävuoren huippu. Sama kusipäinen hyväveli toiminta kattaa koko teknisen toimialan.
Pysäköinninvalvojat toimivat kuten muukin tekninen puoli. Kavereita ( lue kokoomus/rkp) ei sakoteta koska etuudet toimivat hienosti toimialalla ristiin.
Räikeimmät esimerkit: vain tietty osa kadusta sakotetaan. Tietyille kaduille ei eksytä vahingossakaan sakottamaan.
Espoo tekesi suunnattoman palveluksen kaupunkilaisia kohtaan kun lopettaisivat koko teknisen toimialan. Säästöistä puhumattakaan.

tölkkijäätelö

Pitää paikkansa. Meitä kiusattiin rakennusviraston toimesta 25 vuotta sitten. Sielläkin kukoisti hyvävelijärjestö, kun ei miellytetty naapureita jotka olivat ko. virastossa töissä.

Anonyymi

Lyödäänpä nyt nämä tyhmät päämme yhteen, ja vedotaan tähän uuteen johtaja Olli Isotaloon espoolaisten autoilijoiden yhteisjoukkona. Ensimmäisenä ja pikaisena toimena pysäköintiasia pitää normalisoida, pysäköinti pitää olla sallittua, ellei se erikseen ole kiellettyä. Aluemerkit voidaan poistaa hätätyönä muutamassa päivässä. Katsotaan sitten tuleeko vapaasta pysäköinnistä jotain ongelmaa. Tuskin, poliittisia ongelmia lukuun ottamatta.

Kontrollööri

Kyllä todella asialle pitäisi tehdä jotakin. Miksi asukkaita kiusataan, kun maata on vaikka kuinka ja autolla on pakko liikkua. Miksi pysäköinnistä rangaistaan, jos siitä ei ole haittaa. Tällaisia alueita on paljon, jossa aivan hyvin auto voisi seista asioiden hoitamisen ja kyläilyn ajan.

Anonyymi

Vierivä kivi

Esa Kivivuori on arkkitehtuuriin keskittynyt valokuvaaja ja maisema-arkkitehti yo. Ihmisen kokoisen ja mittasuhteiltaan inhimillisen asuinympäristön puolestapuhuja. Kulttuurin ystävä ja tekijä, jolle pienikin kulttuuriteko on suuren kanssa samalla viivalla.

Ajaa käsitettä ”Less is more” - niukin ja vaikein tapa toteuttaa asioita, mutta kestävin niin henkisesti, materiaalisesti kuin visuaalisestikin.

Tervetuloa Länsiväylän blogeihin!

Länsiväylä-lehti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia espoolaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta. Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.