Enemmän vai vähemmän asuntoja?

Helsingin yleiskaavaesityksestä kuulee toisinaan sanottavan, että 850 000 asukkaan väkilukuennuste vuodelle 2050 on ylimitoitettu. Eipä niitä numeroita kuitenkaan hatusta ole vedetty vaan tietokeskuksen tilastoista.

Kummastellaan myös, miksi kaikki pakotetaan muuttamaan Helsinkiin. Voi vain kysyä, miten se Helsinki ketään pystyisi pakottamaan. Ihmiset haluavat tulla pääkaupunkiseudulle opiskelun, työn ja parempien palveluiden vuoksi.

Työttömyyden riivaamassa Suomessa maan hallitus tahtoo helpottaa mahdollisuutta muuttaa työn perässä. Tämäkin tarkoittaa lisää asukkaita valtakunnan muutamalle kasvavalle kaupunkiseudulle, erityisesti Helsinkiin ja ympäryskuntiin. Yhtäällä pilkataan väestönkasvua heijastavia asuntorakentamisen tavoitteita suuruudenhulluiksi, mutta toisaalla tuskaillaan, että pääkaupunkiseudulle pitää saada nopeasti lisää ja edullisempia asuntoja.

Pääministeripuolueestakin kuuluu moitteita, että Helsinki hamuaa kaikki asukkaat itselleen. Kuitenkin samat miehet ovat olleet allekirjoittamassa seudun 14 kuntaa kattavaa MAL-sopimusta, jonka mukaan Helsingin osuus tänne rakennettavista asunnoista on alle puolet koko seudun tavoitteesta. Siitä vain Nurmijärvet, Mäntsälät ja Vihdit kantamaan oma vastuunne ja rakennuttamaan kämppiä niille, joille urbaani syke ei maistu!

Asuntopoliittinen keskustelu jatkuu uuvuttavana, keskenään ristiriitaisten heittojen ping-pongina. Joskus, kun Helsingistä yritetään tehdä syntipukkia, tuntuu, että Suomi-filmien luomat mielikuvat elävät edelleen. Niissä maaseutu oli päivänpaisteinen viljapelto Elovena-tyttöineen ja kaupunki sateen piiskaama musta asfaltti talojen varjossa lymyävine roistoineen.

Eikö kaupunki sitten ole hyveellisen maaseudun vastakohta, paheiden pesä? Tietotekniikkanörteille kaupunki on ”kehitysalusta uusille digitaalisille innovaatioille”. Liikemiesten mielestä kaupungin ensisijainen tehtävä on ”luoda edellytyksiä elinkeinoelämälle”. Insinööreille kaupunki on infrastruktuurien spagetti, jossa on vesijohtoja ja viemäreitä, lämpöputkia ja sähkökaapeleita, ratikkakiskoja ja bussireittejä, kouluverkkoja, neliöitä ja kuutioita.

Kaupunki on kuitenkin ennen kaikkea kotipaikka, elinympäristö, jossa on hyvä asua. Asuntorakentaminen ei ole vain aluepolitiikkaa, kiinteistöbisnestä, tietotekniikkapilotteja tai kunnallistekniikkaa vaan kasvavan kaupungin jatkuvaa kehittämistä.

Valtion ja pääkaupunkiseudun 14 kunnan välillä tehty maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskeva MAL-sopimus määrittelee asuntorakentamisen tavoitteet vuosille 2016­–2019.

Helsinkiin rakennetaan 25 000 asuntoa ja ympäryskuntiin 35 000 asuntoa.

Niin sanottua perinteistä 40 vuoden ara-tuotantoa on 20 prosenttia kokonaismäärästä, siis 12 000 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa.

Muita valtion tavalla tai toisella tukemia asuntoja syntyy 6 000.

Kommentit (1)

Kommentit

No ainakin enemmän, mikä MAL-sopimuksen tavoite on, mutta edes siihenkään tuskin päästään. Allekirjoittajina on valtion ministeriöitä, Helsingin seudun 14 kuntaa ja HSL. Koskahan maahan saadaan asuntoministeriö? Vai onko maankäyttö, asuminen ja liikenne kohta jo 100-vuotiaassa Suomessa edelleen vain jonkinlainen ympäristöriski?
(VALTION JA HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN VÄLINEN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SOPIMUS 2016–2019 - Ympäristöministeriö)

Kaavoittaja rules

Kaarin Taipale

Kirjoittaja on tekniikan tohtori ja kaupunkitutkija.

Tervetuloa Länsiväylän blogeihin!

Länsiväylä-lehti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia espoolaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta. Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.