Lukutaito ei saa rapautua enempää

(PÄÄKIRJOITUS) Suomalaisnuoret ovat viime vuonna julkistetun Pisa-tutkimuksen mukaan lukutaidossa edelleen parhaiden joukossa. Erot tyttöjen ja poikien lukutaidossa ovat kuitenkin valtavia, ja huonosti lukevista valtaosa on poikia.

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat välttämättömiä perustaitoja. Lukutaidoton syrjäytyy. Kaikki ovet sulkeutuvat, jos nuoren luku- ja kirjoitustaito ovat niin heikkoja, ettei hän pysty tekemään työhakemusta.

Vielä muutama vuosikymmen sitten viihdyketarjonta oli paljon niukempaa. Lapset lukivat kirjoja omaksi ilokseen ja hyödykseen. Kirjat olivat ovi tiedon ja seikkailun maailmaan.

Useissa tutkimuksissa on todistettu, että varhaislapsuudessa saadut kielelliset vaikutteet tukevat myöhempää lukutaitoa ja koulumenestystä. Muun muassa kirjailija Timo Parvela korosti tämän lehden palstoilla (LV 11.1.) iltasadun lukemisen tärkeyttä. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.

Osa nykypäivänkin lapsista ja nuorista lukee paljon, mutta eivät kirjoja. Lukemisesta on tullut lyhyiden, sosiaalisen median viestien ja nettikeskustelujen silmäilyä. Kirjojen välittämä tieto, viihde ja seura löytyvätkin nyt internetin maailmasta.

Lukemaan oppii lukemalla. Koulussa ja työelämässä menestyminen edellyttää monilukutaitoa, kykyä ymmärtää ja arvioida erilaisia tekstejä. Jos ei hallitse suomea ja sen kielioppia, miten voi ymmärtää vieraan kielen rakenteita?

Suomi 100 -ohjelmassa on runsaasti erilaisia kirjallisuuteen liittyviä hankkeita. Lukuvinkkejä kannattaa kysyä myös kirjastosta.

Anneli Tuominen-Halomo

Toimitukselta

Tällä palstalla julkaistaan toimituksen kolumneja ja pääkirjoituksia.

Tervetuloa Länsiväylän blogeihin!

Länsiväylä-lehti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia espoolaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta. Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.