Loppuunpolttopomo

Johtajan ensimmäinen ja tärkein perustehtävä on saada johdettavansa onnistumaan, jopa loistamaan. Niinpä esimiestyön ehkä pahin mahdollinen epäonnistuminen, on polttaa johdettavansa loppuun. Kuulemieni tarinoiden perusteella yleensä juuri ne parhaimmat kyvyt ja suoriutujat poltetaan ensimmäisenä. Järjetöntä!

Mistä tämä käristäminen johtuu? Miten kärähtämisvaaran voisi tiedostaa? Miten loppuunpolton voisi ennaltaehkäistä?

Perimmäisiä syitä ilmiön yleisyydelle löydän useita. On johtajia, jotka yrittävät aivan liikaa kovissa ylhäältä annetuissa tai itse kehitetyissä lyhyen aikavälin suorituspaineissa. Sitten on johtajia, jotka ovat totaalisia puusilmiä havaitsemaan toisten ihmisten tunnetiloja. Kolmantena ovat itse loppuun palaneet tai palamisvaarassa olevat johtajat, joilla on asbestilaput silmillään estämässä muiden huomioonottamisen. Neljäntenä ovat he, jotka nostavat itseään painamalla muita alas.

Toisista ihmisistä hiipuvan nääntymyksen merkit tunnistaa helpommin kuin toisista. Avainasemassa on joka tapauksessa se, että johtaja tuntee johdettavansa hyvin. Jos hän ei heitä juuri koskaan näe, eikä heidän kanssaan avoimesti turise, on vaikea tunnistaa voimakkaitakaan väsymyssignaaleja. Tällaisia signaaleja ovat mm. oivaltamis- ja ideoimiskyvyn alenema, ärtyisyys, väsyneisyys ja ponneton postuuri.

Finaaliin ajamisen ennaltaehkäisyn aakkoset. Johtajat, tutustukaa johdettaviinne. Kyselkää kuulumisia ja jaksamisia, jutelkaa. Voi tuntua hieman tungettelevalta, mutta johtajan pitäisi tuntea johdettavansa elämää myös työajan ulkopuolella. Palautumiseen ja yksityiselämän murheisiin saa tarjota, vaan ei tyrkyttää, neuvoja. Toki kunkin johdettavan itsensä asettamissa rajoissa. Nämä rajat kyllä siirtyvät pikkuhiljaa avoimuuden ja luottamuksen lisääntyessä.

Muistakaa myös positiivisen ja kannustavan palautteen voima – se kantaa jopa kymmenen kertaa pidemmälle kuin negatiivinen ja moitteet. Varovaisesti epäilen jopa yksitoistakertaista vaikuttavuutta.

Ennen kaikkea, pitäkää huolta itsestänne. Jos johtaja voi huonosti, sairastuvat myös hänen johdettavansa. Kuin lentokoneen turvaohjeissa: ensin happinaamari itselle, jotta säilyy toimintakyky muiden auttamiseen. Loppuun palanut ei enää loista.

Toni Hinkka

Kirjoittaja opettelee itsekin pitämään itsestään ja muista parempaa huolta

Kommentit (1)

Kommentit

Johtamisaktivisti Toni Hinkka

Olen Toni Hinkka, kahden lapsen isä, aviomies ja johtamisaktivisti. Minua on johdettu erinomaisesti, hyvin, huonosti ja hyvin huonosti.

Olen kokenut, kuinka paljon enemmän minä ja kaikki muutkin saavat aikaan, kun johdetaan hyvin. Samat hyvän johtamisen säännöt toimivat niin aikuisten kuin lastenkin kanssa. Elämäntehtäväni on parantaa suomalaista johtamista. Ammatikseni toimin suomalaisten johtajien mentorina. 

www.johtamisaktivisti.com


Tervetuloa Länsiväylän blogeihin!

Länsiväylä-lehti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia espoolaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta. Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.