Hyvä paha kouluruoka

(PÄÄKIRJOITUS) Ruispuolukkapuuro, mannavelli, hernekeitto, lihakeitto, vehnärouhevelli. Yhtenä päivänä juustovoileipä ja kahtena voita. Helsinkiläiskoulun viikon ruokalista lokakuulta 1966 kiertää säännöllisesti sosiaalisessa mediassa, kun varttuneemmat haluavat taivastella nykynuorisoa.

Kouluruoka herättää vahvoja tunteita ja muistoja. Tämä näkyi myös aiemmin tässä kuussa julkaistussa Ruoka-Kalevalassa. Kansalaisten ruokamuisteloissa matkattiin paitsi lapsuuden mummolaidylliin, niin myös kouluruokalaan. Joka sukupolvella on makaronivellinsä, kanaviillokkinsa ja kesäkeittonsa.

Maksuton kouluruoka täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Merkkipäivä voisi olla myös 75-vuotispäivä, sillä vuonna 1943 eduskunta sääti, että vuoteen 1948 mennessä jokaisessa kansakoulussa oli tarjottava oppilaille päivittäin lämmin ateria.

Kouluruoka päätyy säännöllisesti julkiseen keskusteluun. Viime kesänä nousi kohu, kun selvitysmies ajatteli ääneen, josko kouluruoka pitäisi muuttaa maksulliseksi sen arvostuksen nostamiseksi.

Silmäys Espoon, Helsingin ja Vantaan koulujen ruokalistoihin kertoo, että makaronivellin, kanaviillokin ja kesäkeiton ajoista on kuljettu pitkä matka. Opetushallituksen raporttiin perustuvassa hintavertailussa yhden kouluaterian hinta on Vantaalla painettu maan alimpaan 1,67 euroon. Luvussa ovat mukana raaka-aine-, kuljetus- ja palkkakustannukset. Helsinki (2,00 euroa) ja Espoo (2,26 euroa) ovat myös suurten kaupunkien halvimpien joukossa.

Laatu- ja makuasioista voidaan kiistellä maailman tappiin, mutta on hyvä muistaa, että joillekin lapsille ja nuorille maksuton kouluruoka on silti se päivän tärkein tai jopa ainoakin kunnon ateria.

Mikko Heino

Kommentit (1)

Kommentit

Toimitukselta

Tällä palstalla julkaistaan toimituksen kolumneja ja pääkirjoituksia.

Tervetuloa Länsiväylän blogeihin!

Länsiväylä-lehti tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia espoolaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta. Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa tiettyyn blogiin.