Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Joitakin vuosia sitten sain tietää, että neljäsluokkalaisen lapseni koulussa epäiltiin hometta. Vanhaa rakennusta ei kannattanut ryhtyä korjaamaan, ja kaupunki suunnittelikin koulun siirtämistä uudisrakennukseen. Valmistelu oli kuitenkin vasta arkkitehdin suunnittelupöydällä.
Viime vuosisatoina maailmanvaltaa on pitänyt teollistuva Länsi, ensin Länsi-Eurooppa ja 1900-luvun kuluessa yhä selkeämmin Yhdysvallat. Tätä valtaa on myös käytetty, usein muun maailman taloudelliseen, poliittiseen, kulttuuriseen ja sotilaalliseen alistamiseen.
Joskus pieni vilunki tuntuu reilummalta kuin sääntöjen noudattaminen. Voi esimerkiksi olla perusteltua varata käteistä pyörän vuosihuoltoon ja jättää kuitti pyytämättä. Vaikka harmaan talouden vastaiset kampanjat toista kehottavat.
En lakkaa hämmästelemästä, mitä kaikkea hyvinvointivaltio lapsilleen tarjoaa. On seesteisiä yhteisökoteja mielenterveyskuntoutujille, moniammatillisia työryhmiä koulupinnareille ja räätälöidyt työnvälityspalvelut irtisanotuille. Julkisen sektorin koulutustaso on maailman huippua, menetelmät perustuvat uusimpaan tutkimukseen ja virastojen käytävät kaikuvat leveyttään.
Jonkin aikaa sitten tapasin miehen, joka kehui opiskelleensa romaniaa. Hän halusi olla varma, että kerjäläismummot ymmärtävät hänen loukkauksensa. Ihan tavallisen näköinen työssäkäyvä suomalaismies, joka nyt vain sattui nauttimaan köyhien vanhojen naisten solvaamisesta. Erityisesti sellaisten, jotka ovat jo valmiiksi polvillaan.
Ei minua huoleta, että eurooppalaisten veronmaksajien rahoja syydetään pankeille perään kyselemättä tai vastuullisia etsimättä. Se on epäreilua ja huolimatonta, mutta lopultakin vain rahaa.
Jokaisessa yhteisössä esiintyy tilanteita, joissa aikuinen ihminen ei elätä itseään työllä. Tästä alkaa politiikka.On sovittava, milloin työttömyys on hyväksyttävää, mikä ylipäänsä määritellään työksi ja onko työtä tekemättömällä samat oikeudet ja ihmisarvo kuin muillakin.
Euroopan pankkimyrskyt saavat minut muistamaan Elmeriä. Kun meidän muiden isät kulkivat verkkareissa, Elmerin isällä oli puku ja suuria suunnitelmia poikansa varalle. Elmeri oli jokaisen opettajan unelma, aina ajoissa, kohtelias ja tunnollinen.
Muihin länsimaihin verrattuna Suomessa on hyvin pieni maahanmuuttajaväestö. Keskustelun kiihkeydestä sitä ei aina uskoisi. Tiukimmat ”maahanmuuttokriitikot” varoittavat nykyisen politiikan johtavan hyvinvointipalvelujen rapautumiseen, suomalaisen kulttuurin alennustilaan ja lopulta yleiseen kaaokseen.
Kun kymmenisen vuotta sitten menin yliopistoon, oli luokkatutkimus passé. Jos joku harmaantuva dosentti kirjoittikin vielä työväenluokasta, häntä pidettiin vähän hassahtaneena: ”Muuten mukava heppu, mutta jäänyt nuoruutensa 70-luvulle. Hyvänen aika, miksi kukaan tutkisi luokkaeroja, kun me kaikki olemme yhtä suurta keskiluokkaa?”
On vaikea tietää vielä varmasti, millaista arkea sitten vanhana toivoo. Luulen kuitenkin, että myös silloin arvostan hauskuutta ja turvallisuutta. Että apu on lähellä, mutta se ei estä kaikkia niitä persoonallisia pikkuasioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.
Olen asunut kerrostalossa viisitoista vuotta, ja viihtynyt erinomaisesti. Isossa taloyhtiössä ylläpitokustannukset ja lumityöt jakautuvat useammalle. Vesi tulee hanasta ja patterit lämpiävät ilman ponnisteluja. Tiivis rakentaminen myös vähentää ympäristörasitusta ja lyhentää välimatkoja.
Sivelen leivälle Lätta-margariinia, koska se on kevyttä ja terveellistä. Rasia mainostaa rypsiöljyä ja kirnumaitoa, vaikka pienemmällä präntätty kertoo, että tärkein valmistusaine (57%) on vesi.
Legendan mukaan lääkäri Panteleon eksyi kerran kotimatkallaan köyhien alueelle. Hän järkyttyi näkemästään kurjuudesta niin, että päätti ryhtyä hoitamaan köyhiä ilmaiseksi. Tästä kollegat eivät pitäneet. Niinpä he ilmiantoivat kristityn Panteleonin, joka pidätettiin ja hän päätti päivänsä keisarin vainoissa vuonna 303.
LAUANTAIVIERASYkkösketjun poliitikkoja kuunnellessa voisi luulla, ettei Suomessa juuri suurempaa ongelmaa olekaan kuin opiskelevan nuorison laiskuus.Nuo käenpojat vetelehtivät yliopistoissa ja täyttävät lukujärjestyksensä kaikenkarvaisella draamantutkimuksella ja klassisella filosofialla, joista kansantalous ei hyödy tipan tippaa.
Pari viikkoa sitten neljä tamperelaishoitajaa syytti julkisuudessa työnantajaansa MedOnea vakavista laiminlyönneistä. Kyseessä oli Hatanpään puistosairaalan osasto U3, jossa hoidetaan erikoissairaanhoidosta kotiutuvia vanhuksia.
Kuljen joka päivä rakennustyömaan ohi. Eräänä aamuna sen sivuuttava jalkakäytävä on paperisilpun peitossa. Joitakin riekaleita roikkuu vielä vaneriaidassa. Joku kunnon kansalainen on käynyt poistamassa kaikki luvattomasti kiinnitetyt ilmoitukset ja tapahtumajulisteet.
Anna Kontula on sosiologi, kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja kolmen lapsen äiti.
Lähetä kuva ja voit voittaa ylellisen yöpymisen ja illallisen Vanajanlinnassa.
Katso osallistumisohjeet ja jo julkaistut kuvat täältä.
Kyllä minä soittaisin vielä Litmaselle. Kaverini lähetti minulle Valko-Venäjä–Suomi-pelin jälkeen tekstiviestin, jossa hän mietti, mitä hän tekisi nyt Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana. Tuskinpa Mixu Paatelainen Litille soittaa...
Kreikan velkoihin liittyvistä vakuuksista käyty keskustelu on käynyt kuumana jo kaksi vuotta. Valtiovarainministeri Urpilainen on joutunut raivoisan kritiikin, suoranaisen pilkan kohteeksi. Miksi? Suuri synti on ollut se, että hän on toiminut niiden...
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) pääsee nimittämään uuden pelastusylijohtajan, kun nykyisistä ministeriöiden osastopäälliköistä pitkäaikaisin, Pentti Partanen, 66, jää eläkkeelle syksyllä. Välillä Punaisen ristin kansainvälisen toiminnan johtajana...
Kuluttaja sai kaksi kesälahjaa. S-kaupparyhmän pankki ja vakuutusyhtiö Lähitapiolan pankki yhdistyvät. Pankkikilpailu lisääntyyja asuntolainojen hinnat putoavat, ainakin joksikin aikaa. Kuluttaja- ja kilpailuvirasto vaatii, että kaupalla tulee olla...
Kesä 2012 oli huono. Syy huonouteen ei kuitenkaan ollut pelkästään kylmä tai sateinen sää, vaan ihmisten jatkuva valitus kylmästä ja sateisesta säästä. Kiitos Facebook-kaverit, mutta osaan ilman päivittelevää statustanne huomata, että ulkona sataa.
Asunnottomuus on kasvussa. Suurissa kaupungeissa pienten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen kysyntä on niin kovaa, että markkinat muistuttavat enemmän villiä länttä kuin järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Ongelma ei ratkea pelkällä uudisrakentamisella....
(PÄÄKIRJOITUS) Bussin rikkoutuminen Espoon bussiterminaalin ulosajoramppiin Kampissa sotki liikenteen taas pahimpaan ruuhka-aikaan. Saapuvat bussit kerääntyivät jonoksi Ruoholahteen asti.Espoon terminaali on ruuhkautunut lyhyellä aikaa kahdesti...
(PÄÄKIRJOITUS) Otaniemeen nousee muutaman vuoden kuluessa kuusikerroksinen puutalo. Mikä tahansa puutalo se ei ole, vaan toimitila, joka kokoaa saman katon alle yritysten keskeiset rahoitus- ja asiantuntijapalvelut.
Vakuuksien järjestäminen suomalaisten veronmaksajien myöntämille Kreikka-lainoille johti sijoitusseikkailuun. Jokaisesta suomalaisesta tuli tahtomattaan johdannaispeluri.
Lauantaina suunnistin ystäväni kanssa katsastamaan Espoon uusinta vetonaulaa: luontokeskus Haltiaa. Kaunis kesäpäivä ja parhaimpaansa esittelevä luonto ah niin ihanasti kumpuilevan ja mutkaisen Nuuksiontien varrella saivat odotukset korkealle. Ehkä...
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!