Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Hallituspuolueilla on vakavan harkinnan paikka. Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien kannatuksesta on huvennut kymmenesosa, eli 4,1 prosenttiyksikköä hallituskauden puoliväliin mennessä.
Oikeudenmukaisuudesta puhuminen pakottaa kysymään, kenen oikeudenmukaisuudesta kulloinkin on kysymys. Oikeudenmukaisuudella perustellaan nimittäin yhä merkillisempiä asioita. Viime kuukausina on vaadittu kaikille yhtäläisiä terveyspalveluita, siis kaikille yhtä huonoja tai hyviä. Tasa-arvon nimissä espoolaiset jonot kaikille?
Yhdet ekonomistit vaativat julkisten menojen pienentämistä, mutta vaativat yksityisten menojen kasvattamista.Toiset varoittavat kulutuksen tappavista verojen korotuksista ja menojen leikkaamisesta ja kilauttavat ekonomistikaverille, joka kehottaa surutta uuteen velanottoon.Kuka näistä hallituksen opastajista ottaa selvän?
AKT järjesti maanantaina toimintapäivän kahdessa satamassa. Se oli järjestyksessä kuudes laiton lakko nykyisen raamisopimuksen aikana.Kun EK:n Lasse Laatunen 30 vuoden tauon jälkeen palasi työmarkkinajohtajaksi, hän joutui toteamaan, ettei mikään ole muuttunut työmarkkinoilla. Menneeseen maailmaan kuuluivat tietysti myös satamien villit lakot.
Suomi suree, kun amerikkalaisille leskirouville rakennettavien luksusristeilijöiden tilaus meni sivu suun. Eräiden poliitikoiden ja monien journalistien mielestä valtio pihisteli väärässä paikassa. Vaivaiset 50 miljoonaa euroa johtivat 20 000 työvuoden menettämiseen.
Suomalaisten työntunnit ovat vähentyneet, mutta työn rasituksen sanotaan lisääntyneen lähes sietämättömäksi. Nyt työssä olevat tekevät työtä kolmisen vuotta vähemmän kuin 1960-luvulla työelämään tulleet. Samana aika työ on muuttunut fyysisesti kevyemmäksi.
Tieto Finlandia-palkinto jaettiin toimittaja Elina Lappalaisen kirjalle Syötäväksi kasvatetut. Perusteluna oli, että hyvällä suomen kielellä kirjoitettiin, millaisissa oloissa kanat, broilerit, siat ja lehmät elävät.
Mistään ei vaaleissa puhuttu niin paljon kuin sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamisesta kaikille kansalaisille asuinpaikasta, kuntakoosta tai kustannuksista riippumatta. Mitään ei sen sijaan puhuttu siitä, miten tämän turva rahoitettaisiin.
Kolumnini terveen järjen käyttökiellosta herätti tämän lehden lukijoita kertomaan omista kokemuksistaan. Kymmenien palautteiden perusteella korjauksia viranomaisten toimintaa näyttää saavan aikaan vain ikävä julkisuus. Kertomukset muun muassa vanhusten mielivaltaisesta kohtelusta hävettävät viranomaisiakin sen verran, että ne pyritään korjaamaan.
Pahinta mitä Suomelle voi tapahtua, on kehuminen. Me uskomme siihen ja terve varovaisuus katoaa. Väärän kehumisen jäljet näkyvät nyt. Suomea kehutaan taloutensa hyvin hoitaneena maana, joka kuuluu harvenevien kolmen A:n euroryhmään.
Kumpi on tärkeämpää: 50 000 ennenaikaiselta kuolemalta pelastettua ihmishenkeä vai 12 000 työpaikkaa?
Apulaisoikeuskansleri antoi äskettäin huomautuksen rehtorille, joka uhkasi tupakoinnista kiinnijääneitä oppilaita rangaistuksella. Rangaistus oli koulupäivän jälkeen kirjoitettava tutkielma tupakoinnin haitallisuudesta ja lupaus olla tupakoimatta kouluaikana.
Olen tunnustanut tämän lehden lukijoille, että tein hartiavoimin töitä Suomen EU-jäsenyyden ja euroon siirtymisen puolesta. Tein sitä läheisessä yhteistyössä SAK:n puheenjohtajan, nykyisen ministeri Lauri Ihalaisen kanssa. Ilman hänen tukeaan tulos olisi ollut epävarmempi. Viime viikkoina monet vahvasti EU-myönteiset henkilöt ovat kysyneet, vieläkö olen samalla kannalla.
Helsingissä on 1 200 kilometriä pyöräteitä. Miksi siis pyöräilijöiden pitää aina ajaa samalla jalkakäytävällä, jolla minä kävelen?
Kuntavaalit lähestyvät, on uusien lupausten aika. Oikeastaan ei lupausten tarvitse olla uusia, vanhoillakin pääsee valtuustoihin. Aina voi selittää, että niitä ei ehditty toteuttaa vaalikauden aikana.
Vihreät olisivat olleet valmiit ”maksamaan” Helsingin kaupungin johtajan sopivasta valinnasta yhden guggenheimin, runsaat 100 miljoonaa euroa, – tietenkin veromaksajien rahoilla. Niin arvokkaaksi hinnoiteltiin apulaiskaupunginjohtajan virka helsinkiläisten vihreiden keskuudessa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan rikollisuus kasaantuu heikosti koulutetuille ja syrjäytyneille. Näitä vain peruskoulun suorittaneita syrjäytyneitä on noin 50 000. Yli 30 000 heistä on kadotettuja sieluja, joita ei löydy mistään tilastoista, ei työttöminä, ei opiskelijoina, ei sosiaaliturvan varassa elävinä. Kosketus heihin on ilmeisesti vain poliisilla, jos silläkään.
Luomuruoka on osoittautunut liian usein lumeruuaksi (lume = harha-aistimus, kuvitelma). Se ei maistu paremmalta, se ei ole terveellisempää, mutta se on aina kalliimpaa kuin muu ruoka.
Talouskasvu hidastuu, Suomea uhkaa luottoluokituksen pudotus, kauppatase on miinuksella ja vaihtotase vaatii lisää vientituloja. Valtion menot ovat rajusti suuremmat kuin tulot eikä velkaantumisen taittumista näy. IMF:n tarkkailijat vaativat nopeasti vaikuttavia säästöpäätöksiä.
Suomessa Tasavallan Presidentin maksiimi on olla koko kansan presidentti. Siihen on pyrkinyt Tarja Halonen ja sitä odotetaan myös Sauli Niinistöltä.
Kirjoittaja on työtä tekevä eläkeläinen.
johannes.koroma@welho.com
Aatu hykertelisi tyytyväisenä, jos olisi seuraamassa vihreää taloutta ajavien airuiden edesottamuksia niin Saksassa kuin muuallakin EU:ssa.
Laittomia maahantulijoita jää kiinni viikoittain Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja muissa seudun rajatarkastuspisteissä. Laittomasti Suomeen yrittävät lentävät Helsinki-Vantaalle tavallisesti Turkista, Italiasta, Kreikasta ja Espanjasta. He ovat...
Paperiliiton puheenjohtajan Veikko Ahtolan kielenkäytössä SAK oli pelkkä kolme kirjainta ja toimisto. Vallantäyteisen teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Risto Alangon arvoasteikoissa Elinkeinoelämän Keskusliitosta EK:sta on konttorin lisäksi...
Eläkeläisiä ja käytettyjä tuontiautoja kohdellaan Suomessa yhtä huonosti. Kummatkaan eivät saa oikeutta kuin pitkien valitusten kautta.
Ylioppilasjuhlat lähestyvät ja tässä kohtaa monen kädet jo hikoilevat. Mitä antaisin tuoreelle ylioppilaalle lahjaksi? Käykö pelkästään raha, vai onko se sielutonta? Pitääkö minun viedä hopeinen kakkulapio? Jos vien alkoholia, juoko todennäköisesti...
Olin viikko sitten Yhdysvalloissa juhlimassa Suomen ja Ruotsin Amerikan-siirtolaisten 375-vuotista historiaa. Vuonna 1638 Delawareen rantautuivat ensimmäiset siirtolaiset kahdella laivalla, joissa matkusti suomalaisia ja ruotsalaisia.
(PÄÄKIRJOITUS) Espoon ympäristön tila 2013 -raportin mukaan ilmansaasteiden pitoisuudet ovat Espoossa yleisesti ottaen alhaisia ja ilmanlaatu on parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Hyvä niin. Ilmanlaatua heikentävien epäpuhtauksien...
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut...
Lauloin Abbaa äitini hiustenkihartimeen, kun olin hädin tuskin vaahtosammuttimen kokoinen. En tiennyt silloin Waterloosta, tuosta belgialaisesta kaupungista tai Napoleonin viimeiseksi jääneestä taistelusta, mutta laulaminen oli hauskaa puuhaa.
(PÄÄKIRJOITUS) Pääkaupunkiseudun kaupungit hiovat parhaillaan vuoden alussa alkaneen uuden nelivuotisen valtuustokauden suuria linjauksiaan, strategioitaan.Tällä hetkellä kaikki huomio kiinnittyy hallintoon: Millaiset uudet metropolihallinnon mallit...
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!