Piilota X Palauta

Kiviniemi Wieniin?

3 Kommentoi

Entisiä pääministereitä ei viime vuosina ole juuri nähty pyrkimässä eduskuntaan, tuskin Mari Kiviniemeäkään (kesk). Viitteitä tästä on jo saatu kesäkuussa puoluejohtajan tehtävät jättävältä Kivinimeltä itseltäänkin.

Pankkivaltuustossa pätevöitynyttä Kiviniemeä povattiin jossain vaiheessa Suomen Pankkiin, mutta siellä tullaan näköjään toimeen kolmella johtajalla. Eläkkeelle lähteneen Sinikka Salon tuoli jää täyttämättä.

Käytäväkeskusteluissa on löydetty uusi kunniallinen laskeutumispaikka, suurlähettilään tuoli Wienissä. Nykyinen paikan haltija Marjatta Rasi saavuttaa pakollisen 68 vuoden eläkeiän ensi vuoden lopulla.

Kiviniemi tykästyi lyhyeen pääministerikauteensa niin, ettei oppositiojohtajan rooli enää maistunut. Kiviniemen pohjalaisuus taisi näkyä siinä, että hän unohti puolueensa sisäisen sovun rakentelun.

Matti Vanhanen eheytti rivejä nostamalla Paavo Väyrysen ministeriksi. Anneli Jäätteenmäki aikoi tehdä kunnon suursiivouksen, muttei lopulta uskaltanut syrjäyttää Mauri Pekkarista ministerin paikalta. Olisi noussut liian kova meteli. Vain Seppo Kääriäinen joutui tilapäisesti sivuun.

Kiviniemi oli puoluejohtajavalintansa jälkeen niin voitonvarma, että torjui Pekkarisen halut nousta ryhmänjohtajaksi. Se saattoi maksaa puheenjohtajan paikan.

Ei ihme, että tuore presidentti Sauli Niinistö kaavailee uusia presidentin ja hallituksen yhteydenpitomuotoja, sillä presidentin esittelyt ovat typistyneet minuutin, korkeintaan kahden mittaisiksi tynkäistunnoiksi.

Presidentin vallan karsimisen takia viime viikkoina esittelyissä ei ole ollut juuri muuta asiaa kuin pari ulkoministeriön nimitystä. Esitteleviä ministereitäkään ei ole tarvittu paria enempää. Ministerit ovat kuitenkin kokeneet vanhan tradition sen verran arvokkaasti, että ovat tulleet paikalle. Kunhan asiat saadaan koordinoiduksi, esittelyjä tuskin pidetään läheskään joka viikko.

Presidentti Niinistön Ruotsin vierailulla historia toisti itseään. Mukana oli taas ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) samaan tapaan kuin presidentti Tarja Halosen ensivisiitillä 12 vuotta sitten. Halosen vierailun kunniaksi Kuninkaanlinnassa pidetyille päivällisille kotimaan itsenäisyyspäiväjuhlissa poikkeuksetta tummassa puvussa nähty Tuomioja pukeutui ehkä ensimmäistä kertaa frakkiin.

Kuvaajaparvi ei huomannut tilanteen historiallisuutta. Tuo kuva on yhä ottamatta eikä siihen tällä kertaa tarjoutunut edes mahdollisuutta. Tuomioja lensi länsinaapurista muiden matkakiireiden takia jo ennen illallisia.

3 kommenttia Kommentoi

Kommentit

27.4.2012 08:43

Hahaa, varsin diplomaattinen valinta olisikin, hehee!!! Kyllä menee överiksi tää poliittisten palkkiovirkojen jakaminen kyky-hallituksella.

27.4.2012 10:14

Tämän maan hallitus osaa nämä poliittisten palkkiovirkojen ja suojatyöpaikkojen jekelun,sulle-mulle hyväveliverkoston hääriessä taustatukena.

3.5.2012 18:13

Samanlainen on kyky-hallituskin kuin edellisetkin ovat olleet. Politiikassa pinnalle nousseita ei upota mikään. Aina vain korkeammalle kohoavat. Poliittiset virkanimitykset jylläävät!

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.