Katainen pudotti sorsia
-
Jyrki Kataisella on ruuti kuivana.
Eurokriisi on pitänyt pääministeri Jyrki Kataisen (kok) niin kiireisenä, ettei hän ole päässyt kuin kerran sorsajahtiin. Perniöstä saalista tuli kuitenkin reilusti, peräti viisi sorsaa.
Yhtään sen useammin ei aseeseen ehtinyt tarttua pääministeri Mari Kiviniemikään (kesk). Metsästyspäivät jäivät yhteen fasaanijahtiin.
Tänä viikonvaihteena paikataan tilannetta Sastamalan peura- ja hirvijahdissa. Siihen osallistumisen Kiviniemi joutui viime vuonna perumaan.
Edellisen laman aikaisella valtiovarainministerillä Iiro Viinasella (kok) oli 1990-luvun alussa paremmin kalenterista tilaa löytänyt sihteeri. Viinaselle kertyi parhaimmillaan 53 jahtipäivää vuodessa.
Kerran Viinanen livahti Venäjälle asti pariksi päiväksi karhuja kaatamaan, vaikka pääministeri Esko Aho (kok) oli tiukan taloustilanteen takia julistanut maastapoistumiskiellon.
Pääministeri Katainen valitsee hallitukselle uuden päätiedottajan. Asko Mattila, 66, (sd) jää marraskuun lopussa eläkkeelle. Saa nähdä, ottaako Katainen itselleen kansainväliseen tyyliin poliittisessa vastuussa olevan, hallituksen myötä vaihtuvan spokesmanin, vai tyytyykö hän nimittämään nykytyypin tiedotusjohtajan.
Varmaa joka tapauksessa on, että uusi viranhaltija nelisenkymmentä vuotta kestäneen demariputken jälkeen on kokoomuslainen.
Paavo Lipposen (sd) nostama Mattila osallistui itseoikeutettuna pääministerin ja hänen erityisavustajiensa viikkopalavereihin, mutta on ollut myöhempien keskusta–kokoomusjohtoisten hallitusten aikana sivuraiteella. Ovet politiikan strategian muotoilukokouksiin ovat pysyneet kiinni.
Myös tilipussi paksunee reippaasti Mattilan saamasta. Hallituksen ilosanoman levittämisestä on maksettu huomattavasti vähemmän kuin ulkoministeriössä Suomi-kuvan kiillottamisesta.
Talon sisältä tuolille olisi vahvoilla Sauli Niinistöäkin avustanut Mikko Norros.
Valinta saattaa kohdistua myös Itellan Petri Aaltoseen tai Microsoftin Max Mickelssoniin. Molemmat ovat yritystensä yhteiskuntasuhdejohtajia ja entisiä ministereiden erityisavustajia. Keskustelussa on lisäksi Elinkeinoelämän Keskusliiton, EK:n, erityistehtävissä oleva Jukka Koivisto, entinen kokoomuksen tiedotuspäällikkö.
Mickelssonia ja Koivistoa sovitellaan myös Kataisen valtiosihteeriksi kohta RAY:n toimitusjohtajaksi siirtyvän Veli-Pekka Nummikosken tilalle.
Kansanedustajat saavat vihdoin ensi keväänä uudet kannettavat kahdeksan vuotta vanhojen räysköjen tilalle. Kansliatoimikunta piti oikein seminaarin asian tiimoilta. Lysti maksaa 1,4 miljoonaa euroa. Päälle tulee ohjelmistokustannuksia 0,6 miljoonaa. Tähtäimessä ovat Microsoftin PC:t.
Kari Valtonen
kari@valtonen
Nettikaruselli
Kari Valtonen pohtii politiikan ilmiöitä. Tervetuloa mustien autojen matkaan!
Uusimmat
- 20:00 Esa Pulliainen nojaa perinteeseen myös soololevyllä
- 17:48 Kauklahdessa räjähdysonnettomuus – kiviä lensi omakotitalon päälle
- 15:20 Mies kuoli pudottuaan parvekkeelta Saunalahdessa
- 15:17 Jääpaloja käsitellään ravintoloissa usein epähygieenisesti
- 14:15 Uutta perunaa saa jo alle 1,20 €/kg – katso mistä
- 14:00 Keskikesää voi juhlia myös Espoossa
- 13:32 Tapiolaan uusi K-kauppias
- 12:32 Lukusolmun liittymä avautuu liikenteelle
Kesäkuvakisa 2013

Lähetä kuva ja voit voittaa ylellisen yöpymisen ja illallisen Vanajanlinnassa.
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit











