Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) pääsee nimittämään uuden pelastusylijohtajan, kun nykyisistä ministeriöiden osastopäälliköistä pitkäaikaisin, Pentti Partanen, 66, jää eläkkeelle syksyllä. Välillä Punaisen ristin kansainvälisen toiminnan johtajana piipahtanut Partanen nimitettiin jo yli kaksi vuosikymmentä sitten, 1991.
Kovana lobbarina mainetta niittänyt perussuomalaisten työmies Matti Putkonen on taas vauhdissa. Putkonen on hallinnut puoluetoimistoa, kun väritöntä puoluesihteeriä Ossi Sandvikia ei ole juuri tapetista erottanut.Eikä Putkonen halua itseään suitsittavan jatkossakaan. Siksi hän ajaa uudeksi puoluesihteeriksi Riikka Slunga-Poutsaloa ohi kansanedustaja Jari Lindströmin.
Entinen pääministeri Esko Aho (kesk) saa ruhtinaalliset tilat Etelärannan työnantajapalatsin kuudennesta kerroksesta nyt kun hänet on nostettu uuden Business Team for Russian hallituksen puheenjohtajaksi. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n lisäksi uuden yhteenliittymän takana ovat suomalais-venäläinen kauppakamari ja suuryritysten omistama East Office.
Paperiliiton puheenjohtajan Veikko Ahtolan kielenkäytössä SAK oli pelkkä kolme kirjainta ja toimisto. Vallantäyteisen teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Risto Alangon arvoasteikoissa Elinkeinoelämän Keskusliitosta EK:sta on konttorin lisäksi nippa nappa jäljellä edes nuo kaksi kirjainta.
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut ratkaisijaksi.
Vanhoille ystäville, presidentti Urho Kekkoselle ja Neuvostoliiton pääministerille Aleksei Kosyginille, pystytetään patsas Kostamuksen kaivoskaupunkiin Karjalan tasavaltaan lähelle Suomen rajaa. Muistomerkissä kaivoksen perustajat Kekkonen ja Kosygin istuvat kannon nokassa. Kaupungin 30-vuotisjuhlat olivat vapun tienoilla.
Valtion palkolliset saavat kohta uuden työmarkkinajohtajan, kun Teuvo Metsäpelto, 64, jää elokuussa eläkkeelle. Mutkattomimmin paikan täyttäminen onnistuisi, jos sille nostettaisiin Metsäpellon lähin alainen, neuvottelupäällikkö Seija Petrow, 58.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän tuore ryhmyri Petteri Orpo jatkaa nopeaa etenemistään poliittisella uralla. Eduskunnassa itse keskustan vanha isäntä Seppo Kääriäinen tituleerasi Orpoa pätkäpääministeriksi, kun tämä sai komentoonsa sotkuisan sote-uudistuksen setvimisen.
Vihreiden puoluejohtaja Ville Niinistö yllätti tyhjentämällä suomalaispoliitikolle epätyypilliseen tapaan luurankokaappinsa kerralla. Taktiikka oli täysin päinvastainen kuin Niinistön puoluesisarella, kehitysministeri Heidi Hautalalla. Vasta pakon edessä tipoittain tietoja antanutta Hautalaa kärvennettiin hämärän oviremontin takia julkisuudessa viikkotolkulla.
Eduskunnasta viime vaaleissa luopunut Tero Rönni (sd) ei jäänyt pitkäksi aikaa ihmettelemään, vaikkei päässytkään toivomalleen paikalle Auto- ja kuljetusalan keskusliiton AKT:n toimitsijaksi. Rönni osti linja-auton ja liittyi, kuinkas muuten, Linja-autoliittoon.
Paljon on virrannut vettä Vantaassa, kun Veikko Vennamon ”ison puun varjossa” kasvanut perussuomalaisten puoluejohtaja Timo Soini antaa tukensa Urho Kekkosen ulkopolitiikalle. Kaikin tavoin Kekkosta iskenyt isä-Vennamo olisi varmasti pyörinyt haudassaan, jos olisi kuullut Soinin UKK–seurassa tekemän tunnustuksen.
Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi vetäytynyt entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) suunnittelee muistelmia. Niiden kirjoittamista auttaa se, että Vanhasella on tarkat muistiinpanot Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelta 2006 ja päiväkirjamerkinnät koko toiselta pääministerikaudeltaan 2007–2010.
Vihreät eivät taida vieläkään päästä käsiksi puolueen himoitsemaan ympäristöministeriön kansliapäällikön paikkaan. Hannele Pokka,61, (kesk) aikoo hakea viiden vuoden jatkoaikaa. Vihreitä ei ole näkynyt huippupaikoilla sitten oikeuskanslerina viime vuosituhannella toimineen Paavo Nikulan päivien.
Eduskunta on jo jonkin aikaa kaunistellut kansanedustajien täysistunto- ja valiokuntapoissaoloja muuttamalla tilastointikäytäntöä. Eduskuntatehtävissä koti- tai ulkomailla reissaavia kansanedustajia ei lasketa enää poissa oleviksi.Muutamat valiokunnat ovat ottaneet vielä pitemmän harppauksen. Kun poissaolotilastoja ei tehdä, niistä on hankala kirjoittaakaan.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Kari Uotila ei jäänyt tuleen makaamaan, vaikka Turun telakka menettikin risteilyalusurakan Ranskaan. Entisen telakanjohtaja-kansanedustaja Martin Saarikankaan (kok) kanssa jo vuosia sitten telakoita pelastanut Uotila yrittää saada lisätietoja muiden tilausten varmistamisesta suoraan hevosen suusta eli telakkayhtiö STX:n kotimaasta Etelä-Koreasta.
Valtakunnansovittelija Esa Lonka haluaisi jatkaa syksyllä päättyvää nelivuotiskauttaan vielä ainakin parilla vuodella. Se ei ole kuitenkaan kirkossa kuulutettu, sillä työnantajapuolella häntä pidetään liian virkamiesmäisenä.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) hallituksen ministerit ovat tottuneet esittelemään oman puolueensa nimiä korkeisiin virkoihin. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) joutunee kuitenkin nimittämään Maailmanpankin johtokuntaedustajan paikalle virkamiehen.
Työmarkkinatilanne on niin vakava, että Elinkeinoelämän Keskusliitto EK heitti pelikentälle jo viimeisen dinosauruksensa, viidellä vuosikymmenellä sopimuksia tehneen Lasse Laatusen, 62. SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn (sd) onkin syytä muistaa, että jos koulutuspäiväriitaa ei saada raivattua, EK:lta loppuvat miehet.
Keskustan jäsenet kokevat kohta sokin, kun he saavat henkilökohtaisen puhelun, jossa kysellään jäsenyysasioita. Moista tuskin on tapahtunut missään puolueessa. Puoluesihteeri Timo Laanisen urakka on melkoinen: 155 000 puhelua.
Työministeri Lauri Ihalainen (sd) joutui äskettäin kuuntelemaan teknologiateollisuuden puheenjohtajan Pekka Lundmarkin ripitystä raamisopimuksen kehnoudesta oikein etupenkistä. Ihalainen oli liiton vuosikokouksessa sijaiskärsijänä, kun elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok) ehti siirtyä Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtajaksi.
Kari Valtonen pohtii politiikan ilmiöitä. Tervetuloa mustien autojen matkaan!
Lähetä kuva ja voit voittaa ylellisen yöpymisen ja illallisen Vanajanlinnassa.
Katso osallistumisohjeet ja jo julkaistut kuvat täältä.
Ennusteissa on povattu poikkeuksellisen lämmintä juhannussäätä. Se tietää huonoa tapaturmien kannalta. Työpaikoilla on pitkin viikkoa arvuuteltu, kuinka monta ihmistä hukkuu tänä juhannuksena. Kahdeksan, kymmenen vai viisitoista?
Päähän nouseva valta sumentaa päätöksenteon. Tämän myöntää entinen pääministeri Matti Vanhanen (Apu, 13.6.) Johtajien jalat irtoavat maasta, oma minä on kaikki kaikessa ja muut ovat hilsettä olkapäillä. Turmeleva valta näkyy yritysjohtajissa,...
Kyllä minä soittaisin vielä Litmaselle. Kaverini lähetti minulle Valko-Venäjä–Suomi-pelin jälkeen tekstiviestin, jossa hän mietti, mitä hän tekisi nyt Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana. Tuskinpa Mixu Paatelainen Litille soittaa...
Kreikan velkoihin liittyvistä vakuuksista käyty keskustelu on käynyt kuumana jo kaksi vuotta. Valtiovarainministeri Urpilainen on joutunut raivoisan kritiikin, suoranaisen pilkan kohteeksi. Miksi? Suuri synti on ollut se, että hän on toiminut niiden...
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) pääsee nimittämään uuden pelastusylijohtajan, kun nykyisistä ministeriöiden osastopäälliköistä pitkäaikaisin, Pentti Partanen, 66, jää eläkkeelle syksyllä. Välillä Punaisen ristin kansainvälisen toiminnan johtajana...
Kuluttaja sai kaksi kesälahjaa. S-kaupparyhmän pankki ja vakuutusyhtiö Lähitapiolan pankki yhdistyvät. Pankkikilpailu lisääntyyja asuntolainojen hinnat putoavat, ainakin joksikin aikaa. Kuluttaja- ja kilpailuvirasto vaatii, että kaupalla tulee olla...
Kesä 2012 oli huono. Syy huonouteen ei kuitenkaan ollut pelkästään kylmä tai sateinen sää, vaan ihmisten jatkuva valitus kylmästä ja sateisesta säästä. Kiitos Facebook-kaverit, mutta osaan ilman päivittelevää statustanne huomata, että ulkona sataa.
Asunnottomuus on kasvussa. Suurissa kaupungeissa pienten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen kysyntä on niin kovaa, että markkinat muistuttavat enemmän villiä länttä kuin järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Ongelma ei ratkea pelkällä uudisrakentamisella....
(PÄÄKIRJOITUS) Bussin rikkoutuminen Espoon bussiterminaalin ulosajoramppiin Kampissa sotki liikenteen taas pahimpaan ruuhka-aikaan. Saapuvat bussit kerääntyivät jonoksi Ruoholahteen asti.Espoon terminaali on ruuhkautunut lyhyellä aikaa kahdesti...
(PÄÄKIRJOITUS) Otaniemeen nousee muutaman vuoden kuluessa kuusikerroksinen puutalo. Mikä tahansa puutalo se ei ole, vaan toimitila, joka kokoaa saman katon alle yritysten keskeiset rahoitus- ja asiantuntijapalvelut.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!