Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut ratkaisijaksi.
Vanhoille ystäville, presidentti Urho Kekkoselle ja Neuvostoliiton pääministerille Aleksei Kosyginille, pystytetään patsas Kostamuksen kaivoskaupunkiin Karjalan tasavaltaan lähelle Suomen rajaa. Muistomerkissä kaivoksen perustajat Kekkonen ja Kosygin istuvat kannon nokassa. Kaupungin 30-vuotisjuhlat olivat vapun tienoilla.
Valtion palkolliset saavat kohta uuden työmarkkinajohtajan, kun Teuvo Metsäpelto, 64, jää elokuussa eläkkeelle. Mutkattomimmin paikan täyttäminen onnistuisi, jos sille nostettaisiin Metsäpellon lähin alainen, neuvottelupäällikkö Seija Petrow, 58.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän tuore ryhmyri Petteri Orpo jatkaa nopeaa etenemistään poliittisella uralla. Eduskunnassa itse keskustan vanha isäntä Seppo Kääriäinen tituleerasi Orpoa pätkäpääministeriksi, kun tämä sai komentoonsa sotkuisan sote-uudistuksen setvimisen.
Vihreiden puoluejohtaja Ville Niinistö yllätti tyhjentämällä suomalaispoliitikolle epätyypilliseen tapaan luurankokaappinsa kerralla. Taktiikka oli täysin päinvastainen kuin Niinistön puoluesisarella, kehitysministeri Heidi Hautalalla. Vasta pakon edessä tipoittain tietoja antanutta Hautalaa kärvennettiin hämärän oviremontin takia julkisuudessa viikkotolkulla.
Eduskunnasta viime vaaleissa luopunut Tero Rönni (sd) ei jäänyt pitkäksi aikaa ihmettelemään, vaikkei päässytkään toivomalleen paikalle Auto- ja kuljetusalan keskusliiton AKT:n toimitsijaksi. Rönni osti linja-auton ja liittyi, kuinkas muuten, Linja-autoliittoon.
Paljon on virrannut vettä Vantaassa, kun Veikko Vennamon ”ison puun varjossa” kasvanut perussuomalaisten puoluejohtaja Timo Soini antaa tukensa Urho Kekkosen ulkopolitiikalle. Kaikin tavoin Kekkosta iskenyt isä-Vennamo olisi varmasti pyörinyt haudassaan, jos olisi kuullut Soinin UKK–seurassa tekemän tunnustuksen.
Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi vetäytynyt entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) suunnittelee muistelmia. Niiden kirjoittamista auttaa se, että Vanhasella on tarkat muistiinpanot Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelta 2006 ja päiväkirjamerkinnät koko toiselta pääministerikaudeltaan 2007–2010.
Vihreät eivät taida vieläkään päästä käsiksi puolueen himoitsemaan ympäristöministeriön kansliapäällikön paikkaan. Hannele Pokka,61, (kesk) aikoo hakea viiden vuoden jatkoaikaa. Vihreitä ei ole näkynyt huippupaikoilla sitten oikeuskanslerina viime vuosituhannella toimineen Paavo Nikulan päivien.
Eduskunta on jo jonkin aikaa kaunistellut kansanedustajien täysistunto- ja valiokuntapoissaoloja muuttamalla tilastointikäytäntöä. Eduskuntatehtävissä koti- tai ulkomailla reissaavia kansanedustajia ei lasketa enää poissa oleviksi.Muutamat valiokunnat ovat ottaneet vielä pitemmän harppauksen. Kun poissaolotilastoja ei tehdä, niistä on hankala kirjoittaakaan.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Kari Uotila ei jäänyt tuleen makaamaan, vaikka Turun telakka menettikin risteilyalusurakan Ranskaan. Entisen telakanjohtaja-kansanedustaja Martin Saarikankaan (kok) kanssa jo vuosia sitten telakoita pelastanut Uotila yrittää saada lisätietoja muiden tilausten varmistamisesta suoraan hevosen suusta eli telakkayhtiö STX:n kotimaasta Etelä-Koreasta.
Valtakunnansovittelija Esa Lonka haluaisi jatkaa syksyllä päättyvää nelivuotiskauttaan vielä ainakin parilla vuodella. Se ei ole kuitenkaan kirkossa kuulutettu, sillä työnantajapuolella häntä pidetään liian virkamiesmäisenä.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) hallituksen ministerit ovat tottuneet esittelemään oman puolueensa nimiä korkeisiin virkoihin. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) joutunee kuitenkin nimittämään Maailmanpankin johtokuntaedustajan paikalle virkamiehen.
Työmarkkinatilanne on niin vakava, että Elinkeinoelämän Keskusliitto EK heitti pelikentälle jo viimeisen dinosauruksensa, viidellä vuosikymmenellä sopimuksia tehneen Lasse Laatusen, 62. SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn (sd) onkin syytä muistaa, että jos koulutuspäiväriitaa ei saada raivattua, EK:lta loppuvat miehet.
Keskustan jäsenet kokevat kohta sokin, kun he saavat henkilökohtaisen puhelun, jossa kysellään jäsenyysasioita. Moista tuskin on tapahtunut missään puolueessa. Puoluesihteeri Timo Laanisen urakka on melkoinen: 155 000 puhelua.
Työministeri Lauri Ihalainen (sd) joutui äskettäin kuuntelemaan teknologiateollisuuden puheenjohtajan Pekka Lundmarkin ripitystä raamisopimuksen kehnoudesta oikein etupenkistä. Ihalainen oli liiton vuosikokouksessa sijaiskärsijänä, kun elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok) ehti siirtyä Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtajaksi.
Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla aateloitu liikemies Harri Saukkomaa on tehnyt Nokian entisen pääjohtajan Jorma Ollilan muistelmia kuin Iisakin kirkkoa, yli kymmenen vuotta.Jo Ollilan aikoihin vastatuuleen joutunut Nokia on viime vuosina mennyt lähes pelkkää alamäkeä. On helppo sanoa, että kirjan sopiva julkaisuajankohta olisi ollut joskus tämän vuosituhannen alussa.
Sdp:n tulossa oleva ministerikierrätys on saanut lisävauhtia. Eduskunnan kahvilapörssissä lasketaan, että puoluejohtaja Jutta Urpilainen noudattaa virkaveljensä Jyrki Kataisen (kok) esimerkkiä eikä otakaan puhemies Eero Heinäluomaa ulkoministeriksi Erkki Tuomiojan tilalle. Katainen torjui Sauli Niinistön tulon edelliseen hallitukseen.
Elinkeinoelämän toimitusjohtajasta Mikko Pukkisesta tehtiin syntipukki teknologiateollisuuden mielestä pieleen menneeseen raamisopimukseen. EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ole Johansson pääsi puolestaan kuin koira veräjästä.
Puhemies Eero Heinäluomalla (sd) on käynnissä vaativa tehtävä. Hän etsii kissojen ja koirien kanssa uutta eduskunnan palkkiotoimikuntaa syyskuun lopussa työnsä porukan tilalle.
Kari Valtonen pohtii politiikan ilmiöitä. Tervetuloa mustien autojen matkaan!
Ylioppilasjuhlat lähestyvät ja tässä kohtaa monen kädet jo hikoilevat. Mitä antaisin tuoreelle ylioppilaalle lahjaksi? Käykö pelkästään raha, vai onko se sielutonta? Pitääkö minun viedä hopeinen kakkulapio? Jos vien alkoholia, juoko todennäköisesti...
Olin viikko sitten Yhdysvalloissa juhlimassa Suomen ja Ruotsin Amerikan-siirtolaisten 375-vuotista historiaa. Vuonna 1638 Delawareen rantautuivat ensimmäiset siirtolaiset kahdella laivalla, joissa matkusti suomalaisia ja ruotsalaisia.
(PÄÄKIRJOITUS) Espoon ympäristön tila 2013 -raportin mukaan ilmansaasteiden pitoisuudet ovat Espoossa yleisesti ottaen alhaisia ja ilmanlaatu on parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Hyvä niin. Ilmanlaatua heikentävien epäpuhtauksien...
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut...
Lauloin Abbaa äitini hiustenkihartimeen, kun olin hädin tuskin vaahtosammuttimen kokoinen. En tiennyt silloin Waterloosta, tuosta belgialaisesta kaupungista tai Napoleonin viimeiseksi jääneestä taistelusta, mutta laulaminen oli hauskaa puuhaa.
(PÄÄKIRJOITUS) Pääkaupunkiseudun kaupungit hiovat parhaillaan vuoden alussa alkaneen uuden nelivuotisen valtuustokauden suuria linjauksiaan, strategioitaan.Tällä hetkellä kaikki huomio kiinnittyy hallintoon: Millaiset uudet metropolihallinnon mallit...
Yhteisvastuu on mennyt överiksi. Tämä koskee niin ylivelkaantuneiden maiden auttamista heittämällä uutta rahaa hukatun perään kuin seikkailijoiden tempausten maksamista.
(PÄÄKIRJOITUS) Nyt se on todistettu ilman äitienpäivän juhlapuheita: Suomi on maailman paras maa äideille. Pelastakaa lapset -järjestön raportissa asetettiin 176 maata paremmuusjärjestykseen sen mukaan miten ne ovat onnistuneet äitien tukemisessa....
Ehdotan, että peruskoulu luopuu luokkatasoista, tai ainakin lisää merkittävästi eri-ikäisten lasten yhteisopetusta. Uudistus lisäisi koulurauhaa ja opiskelun mielekkyyttä. Läpi tunnetun historian ovat lapset kasvaneet sisarusten ja muiden eri-...
(PÄÄKIRJOITUS) Espoota hämmästyttävän pitkään vaivannutta lääkäripulaa, ja sen aiheuttamia kuukausien jonoja kiireettömään hoitoon on vihdoin alettu purkaa toden teolla.Viimeisin, maanantaina käynnistynyt vaihe jononpurkukamppailussa on Mediverkon...
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Paneelissa mukana oleminen on helppoa ja vaivatonta, eikä sido sinua mihinkään. Vastaamalla autat meitä kehittämään lehden sisältöä ja mainontaa entistä kiinnostavammaksi. Klikkaa tästä ilmoittautumiseen.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!