Piilota X Palauta

Persulainen talouslinja jyllää

36 Kommentoi

Perussuomalaiseen talouspolitiikkaan kuuluu keskittyminen omaan maahan ja kansainvälisyyden sulkeminen ulos. Persulaisuuden sävyttämä poliittinen ajattelu on yleistä EU-maiden maaseudulla ja suurkaupunkien lähiöissä. Vapaamielinen ja maailmoja syleilevä politiikka on suosiossa suurkaupunkien keskustoissa ja yleensä suuremmissa taajamissa. Eniten persujen talouspolitiikkaa ovat Suomessa jäljitelleet demarit, sillä persujen asema on vahvistunut parin viime vuoden kuluessa erityisesti ammattiyhdistysliikkeessä. SAK:n sisäisen selvityksen mukaan jo kolmannes keskusjärjestön jäsenistä äänestää vaaleissa persuja. Vanhoista puolueista irtautunut talouspoliittinen ajattelu näkyy meneillään olevissa palkkaneuvotteluissa, Suomen Eurooppa-politiikassa, valtioiden velkakriisien ja pankkikriisin hoitamisessa. Ongelmia ei voida enää ratkoa perinteisellä kompromissilla oikeiston ja vasemmiston välillä, vaan jollakin muulla ja toistaiseksi tuntemattomalla tavalla.

Vahvin esimerkki demarien talous- ja Eurooppa-politiikan muutoksesta on valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (Sdp.) ajamien vakuuksien hankkiminen Suomen Kreikka-lainoille.

Urpilainen otti vakuudet demarien vaaliohjelmaan sen jälkeen, kun demarikentässä kannatettiin yhä äänekkäämmin persujen ajamaa Kreikka-tuen hylkäämistä. Siitä on seurannut Suomen Eurooppa-politiikan käännös, jossa entisestä mallioppilasta on kehittynyt Euroopan kauhukakara.

EU-maiden talouspolitiikassa persujen käynnistämä linjaus on saanut kasvavaa tukea myös Saksassa, jossa vastustetaan yhä voimallisemmin Kreikan uusia tukilainoja. Valtioiden velkaongelman muuttuminen maksuvalmiuskriisiksi ja sen myötä pankkikriisiksi on vahvistanut kaikissa EU-maissa puheita siitä, että jokaisen maan pitäisi varautua ensisijaisesti omien kansalaistensa auttamiseen.

Samalla on voimistunut keskustelu kehitysavusta, pakolaisten rahoittamisesta ja yleensä maahanmuuton sallimisesta. Vain Tanskassa ollaan menossa toiseen suuntaan, kun maan uusi vasemmistohallitus on höllentämässä nykyistä tiukkaa maahanmuutto- ja rajatarkastuspolitiikkaa.

Kreikka laukaisi vahvan persulaisuuden

Eurooppalaisessa keskustelussa persulainen kansallismielinen ja kansainvälisyyttä torjuva politiikka sai voimakkaan ruiskeen Kreikan velkaongelmista. Kreikan apupakettien tehottomuus ja lisääntyvät puheet Italian ja Espanjan talousvaikeuksista nähdään todistuksina persulaisen talousajattelun hyvyydestä.

Kun Euroopan komissio tulee ehdottamaan euromaiden yhteisvastuun kasvattamista velkaongelmien hoitamiseksi, persulaisen linjan kannatus lisääntyy entisestään.

Euroopan pankkikriisin syvyys ja nopea kehittyminen johtavat kuitenkin tilanteeseen, jossa eurovaltiot joutuvat pakosta auttamaan ylivelkaantuneita maita. Onkin oletettavaa, että auttamista vastustavien ryhmien koko kasvaa ja hallituksia vastustavat oppositio täyttyy yhä enenevässä määrin persulaisista.

Tämä voi johtaa yhä laajempaan vastakkainasetteluun, jossa rintaman toisella puolella ovat persulaiset ja toisella puolella nykyistä hallitusvaltaa käytävät perinteiset puolueet.

Suomessa tämä kahtiajako vahvistetaan tai laimennetaan ensi syksyn kunnallisvaaleissa. Todennäköisesti samaan aikaan Suomi ja Eurooppa ovat hitaan talouskasvun pohjalla ja toisaalta ylivelkaantuneiden maiden tukilainapyynnöt ovat kasvaneet jo huimiin summiin.

Tupo-neuvottelut ovat jo politiikkaa

Tulopoliittiseen raamisopimukseen tähtäävissä neuvotteluissa näkyi selvästi persulaisen talous- ja yhteiskuntakuntapolitiikan jäljet. Demarit ja vasemmistoliitto torjuivat raamit, jotta vasemmistolainen ryhmittymä saisi koottua omat rivinsä. Persujen kannattajien määrän lisääntyminen ay-liikkeessä on jo johtanut sisäisiin hankauksiin, joissa koetellaan demari-vasemmistoliitto-akselin voimaa suhteessa persulaisiin. Järjestösodassa käytetään myös lakkoasetta sisäisenä voimanosoituksena.

Palkkaneuvotteluissa ei olekaan pelkästään kyse rahasta tai teksteistä vaan järjestövallasta: mikä ryhmittymä saa ja miten suuren määrän joukkovoimaa liikkeelle.

36 kommenttia Kommentoi

Kommentit

20.10.2011 20:37

Otsikko voisi olla, Perussuomalaisten talouslinja tuottaa tuloksia.
Perussuomalaiset ovat nostaneet esille epäkohtia, joihin täytyy kiinnittää huomiota. Perussuomalaisen puolueen kannatus ja linja tulee näkymään ensi syksyn kunnallisvaaleissa. On odotettavissa, että Perussuomalaisten kannatusosuus tulee olemaan lähes kolmannes kaikista annetuista äänistä. Viimeistään nyt on otettava Perussuomalaisten puolue ja sen sanoma vakavasti. Perussuomalaisten vähättely alkaa olla ohitse ja puolue on jo otettava vakavasti. Persuiksi nimittelyn aika alkaa myös olla ohitse, koska samanlainen, Perussuomalainen, linjaus valtaa alaa todella laajasti niin EU-maissa kuin muuallakin. Onhan täysin selvää, että maiden omien talouksien kuntoon saattaminen tulee ensin ja vasta sen jälkeen voidaan lähteä auttamaan toisia talouksia jos siihen on edellytyksiä.

20.10.2011 22:10

Perussuomalaisten usko vaalivoittoon on mielestäni liian itsevarmaa. Totuus on se, että persuilla on vielä vuosi aikaa mokata. Niinhän usein käy kun lähdetään soitellen sotaan.

Toisaalta menestyksen avaimetkin ovat käsissä, kun niitä vain käytetään oikeisiin kohtiin. Vantaan valtuuston varapuheenjohtaja Niinistöllä olisi aitiopaikka tehdä aloitteita ja näyttää mitä valtuuston tasolla on oikea perussuomalaisuus.
Se on sitä että kansalaisen perustarpeet tulee hoidettua kunnolla ja turhuudet jätetään nousukauden sitten myöhemmälle.

Minun veikkaus kuitenkin on, että persut eivät ota mitään kantaa Vantaan talouden parantamiseksi tuhlaamisen lopettamisen kautta. Kun johtajuuden näytöt puuttuvat, varmistuu myös vaalitappio.
Voittajat huomioidaan, kakkossijoja ei lasketa.

20.10.2011 22:10

Onneksi PerSut ovat puolueena Kepun lailla pottukuopassa istuskelevia luusereita... puhetta ja neuvoja riittää, mutta tekoja ja vastuunottoa ei ole kuulunut, ei näkynyt :-(

21.10.2011 02:20

Mistä moinen katkeruus?

Persut eivät ole hallituksessa, joten eivät voi olla vastuussakaan hallituksen teoista.
Tilanne voisi olla toinen, jos sdp ja vasemmistoliitto eivät olisi menneet Kataisen apupuolueiksi jakamaan rahaa Kreikan kautta tueksi Keski - Euroopan pankeille.
Suomi ei ole tärkeä euromaa, joten Suomen kieltäytyminen roskalainoista tuskin olisi muuttanut Ranskan ja Saksan johtamien euromaitten tukilinjaa.

Joka tapauksessa olisi ollut järkevintä panna Kreikka kevätkesällä 2010 velkasaneeraukseen ja antaa osa veloista anteeksi, koska Kreikka ei kuitenkaan kykene koko velkaa maksamaan.
Sitten olisi keskitytty Irlannin ja Portugalin tukemiseen, sillä niillä on sentään mahdollisuuksia selvitä lainoista.

21.10.2011 07:03

itse annan jatkossa ääneni Persuille ! luusereita ovat kyllä ne idiootit jotka ovat upottaneet rahaa pohjattomaan kaivoon > Kreikka nimittäin "uppoaa" joka tapauksessa ja rahat menevät mukana !! Ikäni olen ollut kokoomuksen kannattaja, mutta nyt riitti - enää en äänestä tuhlareita, oman etunsa tavoittelijoita ja katkeria persujen haukkujia, jolla vain saavat äänestäjät antamaan jatkossa sympatiaäänia Persuille !

21.10.2011 08:35

Sympatiastako niitä äänestyspäätöksiä teet? Hohhoijaa, juuri tämän takia kansanäänestyksiä ei pitäisi järjestää sitä vähääkään mitä niitä nyt järjestetään kun ihmiset äänestävät aivan vääristä syistä. Joko vain protestiksi, siksi kun se on muotia, tai nyt jopa sympatiasta.

Muutenkin tulevien kuntavaalien pointti on _hieman_ eri kuin eduskuntavaalien. Jos kreikka-tukien perusteella äänestää kunnallisvaaleissa niin ei kyllä tiedä paljoa mitä tuleman pitää omassa kotikunnassaan joka oikeasti vielä jopa vaikuttaa lähiympäristön kehittymiseen :)... Go persut go :D

21.10.2011 08:38

Suomessa on järjestetty kaksi "kansallista" kansanäänestystä... kunnissa paljonkin... ja ihan tyhjän päiten.

21.10.2011 07:47

Palataan asiaan kunhan pankkeja alkaa kaatua. PerSuilla on varmasti lääke siihen kuinka pankkien irtisanomat teollisuus- ja asuntolainat hoidetaan.

21.10.2011 08:12

Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, jolla on järki päässä. Ei kai yksikään järkevä ihminen voi väittää, että olisi pitänyt mennä kokoomuksen sanelupolitiikkaan, EU kiihko hallitukseen mukaan. Tietenkin houkutus oli suuri saada miniterisalkkuja, mutta ehdottomasti paras ratkaisu oli, että pysyttelivät jois luuseri hallituksesta. Nimittäin olkoon kokoomus demari tai vihreitten vesemmiston kannattaja, jos on rehellinen itselleen ei voi myöntää, että tämä hallituksemme linja on oikea, ei todellakaan Suomi imetään kuiviin, lopputulos on että olemme liittovaltiossa. Järkyttää, Suomen tulevaisuus. Vuosi sitten kun ensimmäinen kreikka sotku tuli, olisi pitänyt löytyä järkeä sanoa ei, Mutta Katainen lupaili niskalenkkiä, Kiviniemen myötäillessä. Nyt on kataisen nainen vaihtunut entistä huonompaan Urpilaiseen. Eivätkä edes ymmärrä mitä heidän pitäisi kaiken järjen mukaan tehdä.

21.10.2011 08:17

Älä sinä tarkkailija laita taas kerran perusuomalaisia sotkun selvittäjäksi. Osoite pitää olla oikea, jotka ovat sotkut aiheuttaneet ne myös maksavat, vaikka kyrpii, kun on itse luottanut kokoomukseen, demareihin ,vihreisiin, että vasemmist. lasku sinne vaan he ovat ohjaimissa lähtivät ministerisalkkujen kiihkossa mukaan tähän tuhoon vievään hallitukseen.

21.10.2011 08:32

Väärä osoite... oikea osoite on Saksa... ja Ranska - kreikkalaiset eivät ole syntipukkeja, Kreikan valtaeliitti on.

21.10.2011 08:36

Joo.. kenenkään ei olis pitänyt lähteä hallitukseen mukaan. Siinä on oikea persu-ajattelutapa. Kun ei vaikuta=ei ole vastuuta!

21.10.2011 09:09

Perussuomalaisten kannatus vaatii sitä että kansa on köyhää ja tyytymätöntä. Siksi heidän ei kannata ajaa asioita, mikä parantaisi talouttamme. Suomen talouden hyvinvointi perustuu vientiin ja kansainvälisyyteen. Jännä yhteensattuma että moni perussuomalaisia äänestänyt metallimies ja ahtaaja tms. työskentelee viennistä riippuvaisissa yrityksissä.

21.10.2011 09:15

Jotenkin turhauttavaa lukea täällä Kreikka-aiheesta vaikka Vantaan talousasiat olisivat Persu-näkökulmasta kiinnostavampia Vantaan Sanomat lehdessä.
hoh..hoijaa....

21.10.2011 09:18

Hyvä, että edes täällä kannetaan vastuuta! Keskustelufoorumilla nimettömänä mutu-oletuksia katkerana laukoen...

21.10.2011 09:37

Jos ajatellaan kunnallisvaaleja, pitää ajatella miten asiat nyt ovat. Kuka on tyytyväinen kunnan nykytilanteeseen ja ketkä puolueet ovat sen siihen tilaan ajanneet. Tämän päättelyn pohjalta persut on järkevin vaihtoehto äänestettäväksi. Eduskunta, Kreikka ja jopa presidentivaalit ovat aivan tosia juttua, joihin ei voi asioita suoraan yhdistellä. Mutta ei tuo nyky hallituksen toiminta ainakaan heikennä persujen lähtökohtaa kunnallisvaaleihin. Lopputuloksena persut tulevat olemaan voittajia kunnallisvaaleissa verraten edellisiin kunnallisvaaleihin. Kyse on vain siitä saavatko enemmän äänestäjiä puolelleen kuin eduskuntavaaleissa.

21.10.2011 10:14

Timo Soini sanoi, että Perussuomalaiset on työväenpuolue.
Hän ehdotti, että yhteisövero pitää laskea ja samalla Kansaneläkemaksu pitää siirtää yrittäjien maksettavaksi. Jos veroa lasketaan saman verran kuin kansaneläkemaksu lisää kuluja on tilanne +- nolla.
Pienet yritttäjät eivät iloa koe samoin. Heille tulee vain lisää kuluja.
Palkansaajille hänellä ei ollut mitään erityistä annettavaa, paitsi liian suurista tuloista lisää veroa maksettavaksi.
Euroopan velkaongelmiin hän luottaa vapaan markkitalouden hoitavan ongelman.
Pankit nurin tarvittaessa ja veronmaksajat maksaa loput.
Näin se ongelma ratkeaa, mutta Eurooppa ei haluaisi tätä tietä käydä.
Olisin odottanut Soinilta jonkinlaista markkinatalouden rajoitusten ehdotuksia .
Monet työväen edustajat kuitenkin näitä toivovat ja vähän muutkin,

Muuten, Suomi kuuluu Eurooppaan, on se sitten Eurossa tai ei.
Kun Kreikka menee nurin , Saksan ja Ranskan talous menee myös joksikin aikaa lamaan.
Silloin Suomen vienti varsinkin näihin maihin ja yleensä Eurooppaan menee lamaan.
Ei siis auta, vaikka sanomme hoitakoot muut Kreikan ja vastaavat. Meidän poistuminen EU:sta tai Eurosta ei meitä auta, koska se ei ratkaise velkaongelmia.

Keinojen sopiminen on se suuri ongelma.
Kyseessä on tyypillinen projekti, osallistuvat saavat tuomion ja sivulliset palkitaan.
Hienoja neuvoja tulee päivittäin projektiin osallistumattomilta.

21.10.2011 11:35

Ihmeellistä valitusta. Persut olisivat varmasti läheneet hallitukseen, jos hallitusohjelmaan olisi sisällytetty kieltäytyminen osallistumisesta euromaiden vakautusrahastoon.

Timoerikille sen verran, että jos systeemi on mätä, niin syyllisiä eivät ole sen arvostelijat. Ja EU on läpeensä mätä.

Tottakai maailmantaloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta miksi kilttintyhmien suomalaisten pitäisi olla tässä maksumiehinä. Mm. britit ja jenkit kailottavat tällä hetkellä kurkku suorana, että euroalueen vakausongelmalle pitää heti tehdä jotakin. Mutta kun kysytään millä summalla he itse olisivat valmiita tulemaan talkoisiin mukaan tulee ihmeen hiljaista.

Matilla ja Jyrkillä olisi pitänyt olla munaa sanoa toukokuussa 2010 sopimustenvastaisille Kreikkatuille ei, mutta sehän olisi ollut liikaa toivottu. Silloin huolehdittiin vain siitä, että entäs jos kukaan ei haluakaan tulla seuraavilla illallisilla istumaan Matin viereen. Ja yhä edelleenkin suomalaisten suurin murhe tuntuu olevan, että mitähän nuo muut oikein ajattelevat.

21.10.2011 11:45

Juuri nyt äänestäisin monarkian puolesta Suomen valtiomuodoksi.

21.10.2011 12:59

Kiva kevennys Annelta. Saataisiin näin oma kuningasperhe ja ehkä prinssihäätkin. Minäkin menisin heiluttelemaan Suomen lippua kuninkaanlinnan eteen. Kuka silloin enää jostakin eurokriisistä viitsisi välittää?

21.10.2011 14:53

Kun EU:n fokus on selkeästi sijoittajien ja liike-elämän hyvässä, palkansaajien ja veronmaksajien edun jäädessä taka-alalle, niin mieleen nousee kysymys, kuinkahan paljon Brysselistä löytyy näiden piirien lobbareita? Määrä ei varmasti ole kovinkaan vaatimaton ja hyvää työtä ovat totisesti tehneet:)

21.10.2011 14:58

timo erik, niin tulee hienoja ehdotuksia on tullut ja tulee kokoajan, mutta kun nämä avianministerit besser wisserit, eivät ota viisaampinen neuvoja kuuleviin korviinsa Ovat sokeita että kuuroja. Eilisellä kyselytunnilla tämä typeryys oikein loisti. Siinä kaksikko naureskeli keskenään, pieni kömmändys on tullut on kuulemma inhimillistä. Onko se pieni kömmähdys jos puhutaan 14 miljardista, mutta kas kummaa todellisuus onkin, että meillä on piikki auki, eli miljardit ovatkin kymmeniä ellei satoja miljardeja. Minä en näe tässä mitään naureskelun aihetta. Todistaa Kataisen että Urpilaisen olevan täysin ammattitaidottomia, sekä olevan ulkona kuin lumiukot.. Katainenkin ei tehnyt muuta kuin syytteli muita, että tälläisten käsissä on Suomen kohtalo, ei todellakaan näytä hyvältä.

21.10.2011 17:12

Kyllä se juttu on niin että demarit vie ja kokoomus vikisee ja persuilla ei mitään sanomista koska eivät osaa muuta kun kritisoida päätöksä mutta omia ratkaisuja ei löydy ja sitten persujen mahtavat kansan edustajat jotka on pihalla kun lumi ukkot.Persu puolueen nousu jänee lyhyeksi ja suurin syy on heidän taitamattomuus,eihän Suomalaiset loppupeleissä tyhmiä ole.

21.10.2011 22:37

Tärkeintä on se, että kerran velkansa maksamatta jättänyt pysyy loppuikänsä luottokelvottomana, eikä pääse toistamiseen maksattamaan velkojaan muilla. Korot voi jotenkin antaa anteeksi, mutta ei pääomaa.

Tämä sama koskekoon niin luonnollista henkilöistä aina valtioon.

Uutta velkaa ei pidä antaa jos ei ole entisiä maksanut.

22.10.2011 07:52

Helpoin tapa johtaa kansaa on hakea ongelmien syyksi jokin ns. ulkoinen tekijä.
Timo Soini keksi EU:n , siellä ongelma ja lisäksi on otettu myös maahanmuuttajat ja pakkoruotsi.
Kreikka oli lottovoitto.
Näillä tavoin on ennenkin saatu hurmoshenkistä kannatusta surullisin seurauksin.
Alussa tuntuu kaikki olevan hyvin, mutta kun oman maan ongelmat ovatkin ratkomatta, pitää muista löytyä lisää syitä ongelmiin jne..
Tällaisen kehityksen pysäyttämiseksi sodan jälkeen perustettiin EU Euroopan turvallisuuden, kulttuurin ja talouden takia. Euroopallahan on verinen historia.
Nyt on ongelmien ratkaisuksi monissa maissa voimia, jotka haluavat EU:n hävittää.
Olisikohan parempi parantaa nykyistä systeemiä kuin aloittaa historiakierros uudestaan.

22.10.2011 12:12

Timierik, olet ulkona kuin lumiukko. Sinun olisi aika vaihtaa lopultakin levyä. Säälittävää syytellä puolueita, jotka ovat seisoneet kantansa ja vakaukmuksensa takana. Vaikket ole politikko, niinkuin en minäkään, mutta näkeehän tämän jo sokea kanakin kyllä tämä jatkuva EU:n muiden maiden sotkujen maksumieheksi joutuminen on järkyttävää. Vuosi sitten siihen ensimmäiseen tukemiseen ei todellakaan olisi pitänyt lähteä. Tämä ensimmäinen piti myös olla viimeinen, vaan mites on käynyt, loppua ei näy. Minä en ainakaan voi tätä hyväksyä, enkä ole minkään puolueen kannattaja. Minä kannatan tervettä talonpoikaisjärkeä. Minusta se tässä on surullisinta, että me suomalaiset olemme aina asiamme hoitaneet, kuten 90- luvun pankkikriisinkin omin avuin, eli veronmaksajat pantiin maksumieheksi. Siksi on edesvastuutonta ja tuomittavaa, että Ransaka että Saksa tulevat laittamaan myös muut maat omiin pankkikriiseihinsä, ei hyväksyttävää. Ilmeisemmin ERVV menee tähän joka miljardi. Jokaiselle on myös päivänselvää, että vuosi sitten ensimmäinen kreikka sotku, olisi ky. kaksi maata antanut mennä omaan valuuttaansa, mutta kun Saksa ja Ransaka ovat lainottaneet tätä epärehillistä valtiota, joka on vääristellyt todellisen taloudellisen tilansa. Silti valtiolla on varaa ostella sotakalustoa, eikä viitsitä edes korkoja hoitaa, eivätkä hoida, aina löytyy lisälainoja. Kyllä suomipoika ja tyttö tekevät niskalimassa työtä ja maksavat tämän lystinpidon. Onko tämä jonkun mielestä oikein, minusta järkyttävintä mitä voi olla. Ensi vuonna meille tulee leikkauksia leikkauksien perään, ruoka tulee nousemaan roimasti vuoden alussa, joka on jo tänäkin vuonna noussut n. 10%. Ehkä ensi vuonna suomalaisetkin lähtevät kadulle, nälkä tekee vihaiseksi.

22.10.2011 13:05

Totuuden pyytäjä, puhut eri asiasta kuin minä.
Olen mieluummin näistä käsityksistäsi ulkona.

22.10.2011 13:45

Suomen kansanongelma on luonteemme joka on liian tunnollinen EU osallisuuteen.
Suomalaisten pitäisi tajuta että liittymällä EU:hun on saatu pelikortit käteen ja sitten pitää alkaa pelaamaan. Ei homma sillai toimi että ollaan avoimin kortein joka paikassa ihan yltiöesimerkillisiä.

Jos ei suomalainen osaa EU peliä niin silloin on parasta erota sieltä ja olla tunnollinen sitten oman kansan kesken. Kyllä meilläkin muutama oma huijari löytyy, mutta keskitytään sitten niiden kurittamiseen.

Nykyinen Suomen "mallioppilas EU:ssa" -linja on mielestäni täysin virheellinen kansan etuja ajatellen.

22.10.2011 14:44

Timoerik, etkö todellakaan tiedä, että EU ei todellakaan ole mikään turvallisuusliitto ei vähimmässäkään määrin. joillakin oli joskus väärä kuvitelma, että Euroopan maat voiot perustaa toimivan liiton. Tämä olifantasia, jota ei ajateltu loppuun. Miten voisi syntyä näin erilaisista valtioista, jotka muodostavat Euroopan , syntyä toimivaa liittoa, ei mitenkään. On ns. teollistuneita valtioita, missä asuu ihmisiä, jotka haluavat ylläpitää hyvinvointia, jotka myös käsittävät, että veroja on maksettava. Toisaalla Euroopaassa on maita verojen maksu jo käsitteenä on usealle vieras, sekä lahjonta on lähes hyväksyttävää. Tälläsisestä sekametelisopasta piti tulla harmooninen liitto pieleen meni totaalisesti.

22.10.2011 15:05

Peliä voi olla ainoastaan niin, että pelaa omilla rahoillaan ja vastuullaan, ei toisten.

Lainanantoon tiukkalinja. Lainaa vain niille, joiden maksukyky- ja halu pystytään todentamaan. Pelureita ja vastaavia elämystehtailijoita ei kannata ymmärtää, eikä suosia.

22.10.2011 16:38

HM on EU ainakin tähän asti toiminut turvallisuuden takaajana vaikkei se mikään NATOa vastaava olekaan. Se on tehty sekametelisopasta kuten kirjoitit, jotta kaikki ei keittäisi omaa soppaansa.

22.10.2011 22:20

Tosiasiassa kaikki eivät halua sitoutua ja noudattaa maailmanlaajuisia sääntöjä ja sopimuksia. Näin on ollut ennen ja näin tulee olemaan myös tulevaisuudessakin. Siinä pulma.

23.10.2011 07:52

Persujen varjobudjetti nostaa hymyn huulille, eikä se ole ollenkaan paha tässä matoisessa maailmassa, jossa vitsit ovat vähissä ;)

23.10.2011 10:50

HM:n ja muidenkin täällä totuuksia latelevien olisi syytä tutustua EU:n historiaan. EUn esiaste Hiili- ja teräsunioni syntyi nimenomaan Euroopan turvallisuuden takaamiseksi ja uusien Euroopan sisäisten sotien estämiseksi. Euroopasta on alkanut kaksi maailmansotaa ja haluttiin estää kolmannen syntyminen Euroopan valtioiden välillä.

24.10.2011 08:08

Tarviiko miettiä mikä on EU:n historia?
Mikä on EU:n tulevaisuus ja miten Suomi siihen osallistuu rahoittajana, on tämän päivän kysymys. Ajatus siitä, että laitamme EU:n hyvinvoinnin ominen kansalaisten hyvinvoinnin edelle, ei vaan taivu pienen Suomen kansan päässä. Miten mökin mummo tai stotaveteraani tai lapseaan kouluun vievä vanhempi ymmärtää huonontuneet palvelut ja nousseet verot?

24.10.2011 08:20

Eemelille: Se on saksalaisten asia, kuinka pitkään ja paljon he aikovat maksaa toisen maailmansodan aiheuttamasta kollektiivisesta huonosta omastatunnostaan. Ranskalaiset kyllä ulosmittaavat kaiken mitä siitä putkesta tulee. Mutta miksi meidän suomalaisten pitäisi maksaa siitä, jos saksalaiset kärsivät edelleenkin krapulasta?

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.