Kommentit
Käsittääkseni Urpilainen on jo pistänyt alaisensa valmistelemaan uusia menoleikkauksia. Jutan vuoden takaiset puheet talouskasvun ratkaisevasta vaikutuksesta valtion rahoitusongelmiin ovat osoittautuneet toiveajatteluksi. Valitettavasti naiset ovat tällaisia.
SDP ei ole henkisesti lainkaan valmistautunut valtion menojen leikkauksiin. Kun niitä on kuitenkin pakko tehdä, kannatus kutistuu.
Kenelläkään ei ole kristallipalloa. Kukaan ei voinut tietää että kriisi vain syvenee. Nykyinen hallitus joutuu paikkaamaan edellisten hallitusten holtitonta touhua. SDP vetoinen hallitus jätti kahdeksan vuotta sitten kepulaiselle Vanhaselle hyvin hoidetun valtiontalouden. Ja mikä on tilanne nyt kepulaisten 8 vuoden jälkeen? Hyvätuloisten verohelpotukset rahoitettiin velalla. Lainataan Kreikkaan ja muualle rahaa ilman vakuuksia. Kela maksu poistettiin. Risupaketilla saatiin kärrättyä rahaa maajusseille. Ja taas tarvitaan demareita vetämään Suomen talous kuntoon. Niinhän tässä on aina käynyt. Porvarit tuhlaa ja demarit siivoaa jäljet ja saa kansan syytökset niskaansa.
Kyllä tästä on ollut tarkkaa tietoa että Suomessa joudutaan säästölistoihin i ainakin 10vuodeksi muuten Suomen velka olisi 130-140miljaardia vuonna 2015 +mahdolliset 30-50miljaardin takausmaksut josta ihan varmasti lankeaa Suomelle melkoinen ongelma voisi sanoa uudet sotakorvaukset.Itse sijoitan yrittämisen ohella rahaa pörssiin,rahastoihin,kiinteistöihin joten mun on seurattava tarkkaan missä mennään ja luen noin 10talousanalyytikkon tekstejä päivittäin mistä puolet on koko ajan varoittanut mitä tuleman pitää ja puolet ovat kertoneet vähän varovaisemmin johtuen siitä että virka on rajoittanut rajuihin kommentteihin,mutta asiaan miten Urpilainen jolla on adjutanttit ja isot rahat ja palkkat käyttössä on ollut tietämätön missä mennään kun me sijoittajat ja yrittäjät saadaan tarkkaa tieta näistä asioista joka päivä.Voin kertoa että hyvinvointi Suomi joudutaan riisumaan pala palalta ja että 60% varmuudella euro ja eu katuu ja että näistä kaikkista eurokriisi ongelmista seuraa Suomelle valtava lasku.Suomi kyllä selviää tästä kaikkesta mutta hyvinvointi valtiosta joudutaan karsimaan enemmän kun enemmän koska mitään kasvuhuippua ei ole odotettavissa muualla kun eläköitömisessä ja älkää sanoko että asiantuntijat jotka perustuu analyytikkoista ei olisi varoittanut jopa Olilla lausui vahvat kommenttit Suomi tilaanteesta.90 luvun lama oli vaan pientä verrattuna tähän finanssikriisi sotkuun että olisi parempi herätä todellisuuteen eikä unelmoida.
Mitäpä jos keskittyisit siihen "yrittämiseen" ja jättäisit ennustelemisen povariämmille.
Vantaan leikkauslistat ovat vasta tulossa kun valtuusto viisaudessaan päätti v. 2012 talousarviosta tietämättän mistä se todella päätti. Kaiki valtuutetut tietävät, että myönnetyillä määrärahoilla hommia ei hoideta ja nyt toimialat joutuvat päättäämään valtuuston hyväksymän talosuarvion mukaan omissa käyttösuunnitelmissaan mistä todella säästetään ja leikataan. Kaupunginhallitus hyväksyy käyttösuunnitelmat= säätöt ja leikkaukset ja valtuusto "pesee kätensä"; mikä oikeasti on valtuuston rooli ja mistä se oikeastaan päätti äänestäjiensä mandaatilla ? Ja onhan tämä Vantaan mahtava velkaongelmakin ihan auki kun kukaan päättäjistä (Lipposta lukuunottamatta) ei taida oikein tietää mistä EU:n pankeista ja millaisilla ehdoilla nämä todella mahtavat lainat on otettu; jossain ja joillakin EU:n pankeilla on todella mahtava Vantaan lainasalkku !
ei kun lakkoon vaan ja vaaditaan lisää palkkaa - tosi vastuuntuntoisia on ay-pomot olleet tässä talouden tilanteessa :(
A-P. Pietilä: "Mikäli Suomen velkaantuminen jatkuu ja ennen kaikkea vienti alkaa heikentyä, luottoluokituksen laskeminen on todellinen uhka. Sen seurauksena olisi korkojen ja sen myötä lainanhoitokulujen kallistuminen."
Näin tietenkin, jos se velkaantuminen jatkaa kohoamistaan. Vuoden takaisen Taloussanomien artikkelin mukaan Suomi on kuitenkin yhä edelleen ns. nettovelkatason mukaisesti kohtuullisesti tai vähän velkaantunut maa Euroopan mittakaavassa: http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/08/06/miksi-suomi-pelkaa-velkaa/201010810/12.
Joutua tukemaan muita euromaita ei ole tietystikään mikään hyvä juttu, mutta ei kuulemma niiden romahtaminenkaan ja sitä kautta yleisempi kaupan ja markkinoiden lama Euroopassa, ei sekään kuulemma olisi oikein hyvä homma suomalaisille.
Sen huonojen euromaiden tukemisenhan aloitti jo edellinen hallitus, joten jo "liikkuvasta junasta" ei taida olla niin helppoa "hypätä radan varteen maastoon."
Monet talousviisaat ovat ovat vuosien varrella olleet sitäkin mieltä, etteivät pelkät leikkaukset ja säästötoimet välttämättä vakauta taloutta, esim. Nobelpalkittu Krugmanin "Pate". Ei tietysti sovellu nykytilanteeseen, jos ne Suomen valtionvelan korot todella tulevat nousemaan, niin kuin jotkut väittävät ja peloittelevat. http://www.nytimes.com/2010/07/02/opinion/02krugman.html?_r=2&ref=columnists
Tuo AP-Pietilä on joidenkin mielestä viisas mies ja joidenkin mielestä täysi Idiootti. Jos pidemmän aikavälin kuluessa seuraatte hänen juttujaan niin lähinnä voisi puhua kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Tämä ei ollut Diagnoosi eikä vihapuhetta vaan henkilökohtainen mielipiteeni. Aamuposti on Kokoomuksen äänitorvi ja Pietilä myös.
Taisto Orre
APP on entinen toimittaja, nykyinen povaripelle, mutta onneksi ei sentään Kokoomuksen äänitorvi... ei edes torvi - siis Kokoomuksen :-)
Kuinka kauan on presidentinä tuo tarja halonen
Onneksi ei nyt enään 2012 koska hän ei ole enää Presidentti vaan Sosiaalidemokraatti ja Setan kannattaja, (helpotuksen huokaus).
Luuletteko tosissanne, taistot, että Tarja Halosen presidenttiyden jälkeen vajotaan takaisin pimeään keskiaikaan? Joku tönkönjäykistä pappaehdokkaista valitaan presidentiksi ja lukkiudutaan sitten tänne pimeään pohjolaan puolustamaan notkahtaneita arvojamme?
Ei kiitos.
Tuskin se noin menee kuitenkaan. Itse toimin Sexpon hallituksessa samaan aikaan kun Tarja Setassa. En ole homo enkä katso ihmistä hänen seksuaalisen suuntautumisensa valossa, vaan ihmisenä. Tuskin me koskaan vajotaan mihinkään pimeään keskiakaan tulipa näistä kalkkeutuneista ehdokkaista kuka hyvänsä valituksi, heidän arvojohtamisensa on hupijuttu aivan samoin kuin Tarjallakin. Nyt kun aikaa on vähän hän on siirtynyt takaisin perusdemariksi enkä voi pitää häntä enää missään arvossa puolueettomana "koko kansan pressana". Tuskin nuo Pressan vaalit kovinkaan paljoa kiinnostavat kun mukana on vain joko vanhoja pieruja tai liian uusia keltanokkia. Saattaapi tulla valituksi kuka hyvänsä koska kansa ei juurikaan arvosta tätä vaalia.
Sorry vaan !
"Saattaapi tulla valituksi kuka hyvänsä koska kansa ei juurikaan arvosta tätä vaalia."
Sinä et kuitenkaan ole "kansa"... vain yksi - tyhjänpuoleinen - nuppi muiden joukossa.
Niinpä, olisi pitänyt uskoa rääpälepuoleen Soinia jo vuosia sitten.
Tarkkailijan ei kannatta olla ylimielinen koska Suomen talouden suunta on vakavasti pielessä tällä hetkellä.Sijoittaminen on suuri osa mun yrittämisestä jossa täytyy seurata tarkkaan talouslukemia ,analyytikoita,kansantalouden tilaa niin tässä ei ole ennustamisesta kyse vaan numeroista ja numeoloogiasta ja ne kertoo erittäin huonoa maailmalla ja huononevaa Suomen kohdalta .Suomessahan analyytikkot ei saa laukkoa totuuksia paitsi Thörnqvist ja neuvoisin seuramaan maailman huippu analyytikoiden analyysejä tulevasta ennen kun on tietävinään jotain itse.Ideoloogia elättää harvoin jos koskaan,itselläni 35vuotta vuoristorataa yrittämisessä ja sijoittamisessa niin siinä kyllä oppii jotain varsinkin kun on pelissä vielä mukana melkoisen hyvin menestyynenä.Maailmanloppua ei tule Suomen kohdalta mutta hyvinvointivaltion purkaaminen pala palalta tulee toteutumaan seuravan 10vuoden aikana ja ne pärjää silti hyvin jolla on koulutusta ammatteihin jota tarvitaan ja yrittäminen on melkein pakko saada kasvamaan koska muuten hukka viee koko kansantalouden päin helvettiä.Ilmaisrahaan tottuneet tulee kyllä pettymään pahasti ja sellainen jää vaan vaalilupaukseksi koska sellaista kasvua ei Suomeen enään lähimpään 20vuoteen tule että olisi ylimääräistä jaettavaa se on jo vaan Suomen velkataakkan takia mahdotonta.Realismia ei ennustuksia!
"Sijoittaminen on suuri osa mun yrittämisestä jossa täytyy seurata tarkkaan talouslukemia ,analyytikoita,kansantalouden tilaa niin tässä ei ole ennustamisesta kyse vaan numeroista ja numeoloogiasta"
+
Numerologia on okkulttinen näennäistiede, jonka mukaan henkilön syntymähetken ja nimen sisältämien kirjaimien lukuarvoista voidaan laskea erilaisia henkilön luonteeseen, tulevaisuuteen ja kohtaloon liittyviä asioita. Nimi tulee latinan sanasta numerus. Numerologiassa on piirteitä astrologiasta ja horoskoopeista. Kreikkalaista Pythagorasta (582–496 eaa.) pidetään numerologian perustajana.
+
"Yrittäjä" yrittää nyt sitten vaan :-)
Nimim. Totta: "Niinpä, olisi pitänyt uskoa rääpälepuoleen Soinia jo vuosia sitten."
Jos tämä olisi hallituksessa, niin tämänkö ei tarvitsisi tehdä mitään säästö- ja leikkaustoimia? "Messiaskorvikkeen" kaipuu ja usko tuntuu istuvan lujassa tahoillaan. Hänen ryhmittymänsä ns. varjobudjetissa muutoin valtion velanotto pysyi täysin samalla tasolla kuin hallituksenkin budjettiesityksessä.
Ja tätäkö te kutsutte keskusteluksi ?
Oikeastaan olen Yliesierikoisvaravaurioraivausvuorovarausratkaisupäällikkö.
jaa... mut kolmivaihevaihtovirtakilovattituntimittarillakaankohanko sun naapuris sähkön kulutuksen mittaa...???
Eihän tänne toki sähköä tule, kone toimii huulivoimalla ja aikamerkkikin tilataan postitse.
Mutta Nurmijävellä eletään eri maailmassa, lisää lainaa ja liikuntapaikkoja eliititiharrastajille. Ei ole mitään realismia kunnan päättäjillä. Ei muuta kuin jalat alle ja pois kunnasta jonka rahakäyttö on tätä.
Taitavat olla viisaita päättäjiä... lisäävät menoja hulvattomasti... ja uusi kuntaisäntä maksaa niitä. Voi olla niinkin, että uusi isäntä rokottaa tehdyt velat takaisin karsimalla tulokkaan palveluja vastaavalla summalla :-)
Nurmijärvi elää Toivossa kuten monet muutkin kunnat odottaessaan autuasta kuntaliitosta. Nyt siis vain investoidaan niin perusteellisesti ja toivotaan että joku maksaa joskus.
Oli kyseessä sitten lainat, pikavipit yms. niin köyhälle ne on aina tarkoitettu, ja köyhä niistä myös eniten kärsii.
- Jyrki
Oli kyseessä sitten lainat, pikavipit yms. niin köyhälle ne on aina tarkoitettu, ja köyhä niistä myös eniten kärsii.
- Jyrki
Ehkä kreikkalaisille kannattaisi antaa vähän joustoluottoa, kun niillä yritetään jo hukuttaa Suomen kansalaiset.









