Piilota X Palauta

Guggenheim on miljoonien tuntematon rahareikä

100 Kommentoi

Guggenheimin taidemuseon todelliset kustannukset ovat jotakin aivan muuta kuin muutama miljoona euroa vuodessa. Esitetyn suunnitelman mukaan Helsinki rakentaisi 140 miljoonaa euroa maksavan rakennuksen Katajanokalle, lainoittaisi hankkeen ja suorittaisi 20 vuoden kuluessa siitä rakennuskustannusten verran korkoja. Lisäksi tulisivat museon vuosittaiset käyttökustannukset, lisenssimaksut Guggenheim-säätiölle ja näyttelymaksut. Lopputuloksena olisi 15-18 miljoonaa euroa vuodessa maksava suurhanke. Suomessa ei ole päätetty käynnistää mitään muuta näin kallista hanketta tähän mennessä esitetyn heppoisen selvityksen perusteella. Esitys on mainosmiesten esite eikä todellinen kustannusarvio tai liiketoimintasuunnitelma.

Taidetta, tiedettä, työtä ja toimeentuloa ei saa laittaa samalle viivalle. Lastenhoidon, vanhainkotien, koulujen ja taidelaitosten menoja ei saa verrata tosiinsa, vaan kaikkia pitää tarkastella erikseen. Näin sanovat ne, jotka haluavat Helsinkiin amerikkalaisen Guggenheim-säätiön taidemuseon (http://fi.wikipedia.org/wiki/Solomon_R._Guggenheim_-museo ).

Jyrki Kataisen hallitus, eduskunta, presidentti, kunnanhallitukset, yritysjohtajat ja ekonomistit sanovat, että kaikki asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen, etenkin tiukan talouden aikoina.

Eri vaihtoehdot on arvotettava ja valittava, mihin on varaa. Guggenheimista halutaan kuitenkin päättää riippumatta siitä, pitääkö Helsingin kunnallisveroa nostaa, homekouluja jättää korjaamatta, kouluruokaa laimentaa tai vanhusten vaippamenoja leikata (http://areena.yle.fi/audio/1326205512373 ).

Onko Guggenheimkassamagneetti?

Guggenheimin taidemuseon pitäisi olla megamagneetti, joka kerää kansainvälistä huomiota ja turisteja Suomeen. Guggenheimilla halutaan osoittaa, että Suomi on salonkikelpoinen maa, jonne voidaan tuoda kansainvälisiä taidenäyttelyjä (http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2012/01/1474179/akateemikko-a... ).

Guggenheimin rakentamisen jälkeen Helsinki olisi hieno kaupunki, vaikka sen lapset, vanhukset ja perheet joutuisivat säästämään muista menoista Guggenheimin museon vuosikustannusten verran. Onko asia näin tai päinvastoin, on poliitikkojen käsissä.

Guggenheimia markkinoidaan Helsingin turistimagneettina (http://primapaper.fi/helsingin-kaupunki/guggenheim ), vaikka se todellisuudessa olisi koko Suomen magneetti.

Museon kulut kuitenkin lankeaisivat vain pääkaupunkilaisten kustannettaviksi kuten monet muutkin Suomen yhteiset vetovoimatekijät. Niihin kuuluvat myös työttömät maahanmuuttajat, jotka ensin hajasijoitetaan valtion tukirahalla maakuntiin. Koska maahanmuuttajat eivät viihdy pienillä paikkakunnilla, he muuttavat Helsinkiin, jonka väkiluvusta jo 12 prosenttia puhuu muuta kuin Suomea äidinkielenään.

Hanke ei olemikään bisnes

Liiketaloudellisesti ajatellen ja rahan perässä kulkien voi myös kysyä, kuinka hyvä bisnes Guggenheim olisi. Helsinki luovuttaisi yhden paraatitonteistaan amerikkalaisen säätiön käyttöön ilman pienintäkään liiketaloudellista riskiä.

Helsinki rakentaisi Musiikkitalon hintaisen uuden rakennuksen ja maksaisi 15–18 miljoonaa euron rahoitus- ja käyttökulut Mikäli museossa kävisi vuosittain 500.000 vierailijaa, kertyisi tästä maksimissaan 6 miljoonan euron lipputulot. Tämänkin jälkeen jäisi vielä maksettavaa 9-12 miljoonaa euroa, joka 2-3 kertaa enemmän kuin Helsingin taidemuseon nettomenot ovat tällä hetkellä. Toistaiseksi ei ole pystytty esittämään, että uusi museo olisi liiketaloudellisesti kannattava.

Jos tällä kulurakenteella syntyy taidebisnestä, miksi yksityinen liike-elämä ei sijoita rahojaan tähän hankkeeseen?

Selitys on yksinkertainen. Guggenheimin perustaminen Helsinkiin on aivan liian suuri riski, jota mikään yksityinen rahoittaja ei halua ottaa. Uusi museo ei olisi itsenäinen taidelaitos omine kokoelmineen, vaan näyttelytila, jonne Guggenheim-säätiö ripustaisi 2-4 vuosittaista taidenäyttelyä. Jos näyttelyt vetäisivät väkeä, helsinkiläisten veronmaksajien taakka pienisi vähän. Jos näyttelyt floppaisivat, Guggenheim ei kantaisi mitään vastuuta epäonnistumisesta.

100 kommenttia Kommentoi

Kommentit

13.1.2012 09:55

Vaikka kyseessä onkin mailmalla hyvin tunnettu ja arvostettu etenkin nykytaiteen esittelyfoorumi, niin onko sen paikka täällä Suomessa?
Jo itse meillä täällä Suomessa on vaikka millä mitalla kohteita, minne Guggenheim-museon suunnittelun- ja rakentamisen-, sekä sen vuotuisten ylläpito kustannuksia vaatimille euroille löytyy moninverroin parempaakin tarvetta. Niitä eri kohteita minun ei tässä kannata kertoa, sillä listasta tulisi tavattoman pitkä.
Täällä sitä kyseistä museota ei siis tarvita.

13.1.2012 11:00

Porvoossa taidetehdas, Helsingissä Guggenheim.

16.1.2012 12:50

Heh. Guggenheim on jotakin pyramidipelin ja keisarin uusien vaatteiden välimaastosta. Uskomatonta typeryyttä, että edes keskustellaan siitä, pitäisikö Suomen maksaa jonkun taidemuseolle keksimästä nimestä. Kyllä tämän verkostobisneksen keksijä nauraa makeasti kulissien takana ihmisten typeryydelle.

Keisarin uudet vaatteet. Wincapita.

13.1.2012 11:25

Ujula & Co. voisivat neuvoa helsinkiläisiä kuinka bisnestä tehdään :). Jos Helsinki ensin voisi lahjoittaa pois arvorakennuksen rakennusfirmalle ja sitten vuokrata takaisin niin saisivat Porvoon mallin mukaan edullisia Guggenheimtiloja.

13.1.2012 11:40

Olen nyt A-P Pietilän kanssa pitkälti samaa mieltä.

Olen katsellut telkkarista, kuunnellut radiosta, ja lukenut lehdistä, että hekin, jotka olivat alunperin hyvin varauksellisia hankkeelle tai vastaan sitä, ovat kääntymässä kannattamaan hanketta.

Miksi tehtiin parin miljoonan selvitys, kun kerta ontiin varmoja siitä, mikä on selvityksen lopputulos? Mihinkähän nekin rahat käytettiin? Eikö edullisemmin saatu?

Yksityiselle rikkaalle säätiölle ollaan näköjään valmiita maksamaan helsinkiläisten verorahoilla kaikenlaista. Ja meitä muualla asuvia vaaditaan mukaan rahoittamaan rakentamista, todennäköisesti myös maksamaan vuotuisia käyttökustannuksia, rojaltteja, brändistä, jne.

Ja samanaikaisesti nykyiset museot ym. kärsivät rahapulasta, kävijämäärien vähäisyydestä, ovat lopettamisuhan alla, tai lopetetaan (jos Guggenheim tulee) jne.

Meitä suomalaisia taitaa edelleen vaivata jonkinlainen "alemmuudentunto", vaikka olemme olleet itsenäisiä kohta sata vuotta. Pitää päästä ns. parempiin piireihin. Onkohan alemmudentunto geeneissä?

Miten taikatemppu tehdään, miten ihmismielen talousjärki sumennetaan?

No, arvoistakinhan tämä kertoo.

Eräs punapää, eduskunnasta pudonnut täti sanoi telkkarihaastattelussa, että vain vasemmistolaiset äänestävät näin hyvää hanketta vastaan.

Voi hyvä tavaton!

13.1.2012 11:54

Komeatahan se olisi, saisi sanoa käyneensä Guggenheimissa.... Tekisi naapureihin kultturellin vaikutuksen.

Hinta on hirveä, jos ajatellaan, mitä sillä saadaan. Vuodessa 3-4 näyttelyä, jotka voisi sijoittaa olemassa oleviin tiloihinkin. No, eihän se tietysti sama ole, Tennispalatsissa kuvia katsella, kuin Guggenheimissa, mutta itse se kuvahan olisi sama....

Mistä kaikesta nyt tingitäänkään säästöjen nimissä? Asuntoa vailla oleva voisi tietysti käydä näyttelyssä lämmittelemässä, jos pääsisi sisään.

Kerskakulutuksen paikka olisi vasta kun perusasiat ovat kunnossa.

13.1.2012 13:19

Ja jos tennispalatsi tuntuu liian rahvaanomaiselta, onhan meillä myös huippuarkkitehdin suunnittelema Kiasma, joka on enempi tätä wow-tyyliä. Eikä sinnekään ole jonoja ollut. Kerran luulin että on, mutta siinä olikin joku mielenosoitus.

13.1.2012 13:26

Joo... kaikki rahat vaan mummojen vaippoihin ja pullamössöämmien kakaroille et ne saa virikkeitä :-(

13.1.2012 13:48

Tarkkailija, sä voitit tässä törkyturpakisassa. Onnittelut voitosta!!!

15.1.2012 09:05

Jeeeeeeee... kiitti!!!!!!!!!!!!! + Hyvä mä :-)

13.1.2012 12:55

Laitetaan ruksi tälle hankkelle. Arhinmäki on yksikantaan ilmoittanut että tälle hankkeelle ei löydy rahaa, niin asia sillä selvä. Ois säästetty miljoona esiselvitys rahaa, jos ois ensiksi selvitetty ennakkoon kuttuuriministeriltä rahatilannetta. Hienoa kuitenkin että asia ei etene ja kiitos Arhinmäki selkeästä vastauksesta.

13.1.2012 13:18

Guggis on iso riski ja pieni mahdollisuus. Selvityksessä olisi pitänyt tehdä todellinen kustannusarvio tai liiketoimintasuunnitelma.
Minusta Guggis on silti kiinnostava juttu.

13.1.2012 13:49

Jos upporikas amerikkalainen säätiö haluaa rakentaa taidemuseon tänne, niin annettakoon sille tontti sopuhintaan. Yhteiskunnan rahat tarvitaan huomattavasti tähdellisimpiin hankkeisiin - niihinkään eivät rahat riitä.

Kokoomuksen kanta asiaan paljastaa, mitkä ovat puolueen ja myös sen presidenttiehdokkaan arvot.

13.1.2012 13:55

Onneks gukkista ei ole tarjottu Porvooseen ..
Tänne sitä oltaisiin jo alettu rakentamaan.. budjetti olisi laadittu niin että kustannusarvio olisi luokkaa 40 miljoonaa.. ja se olisi sitten ylitetty 100 Miljoonalla.. Ja kun kerran tiedossa on etukäteen että tappiota tulisi vähintään 7Miljoonaa vuodessa niin sehän sopisi Porvoon tyyliin mainiosti...

13.1.2012 14:26

Jos ei Porvoon veronmaksajille, niin suomalaisten kuitenkin. On se yhtä pirua, kun tässäkin taloudellisessa tilanteessa herroillla ei ole muuta tekemistä kuin nysvätä tällaisia joutavanpäiväisiä rahanreikiä työtätekevien kansalaisten kustannettavaksi.

13.1.2012 15:16

Helsingissä on monta hylättyä rakennusta johon saisi museon. Ei muuta kun vanerit rikottujen ikkunoiden päälle ja Guggenheim sisään. Vaneri ei paljon maksa.

15.1.2012 05:40

Pajuselta ja muulta Helsingin johdolta on unohtunut, että nykyään eletään nettiaikakautta!
Nettiaikakautena maailmaan riittää yksi ainoa hieno Guggenheim -museo. - Netin kautta voidaan ihailla Guggenheim -museota ja sen sisällä olevia taideteoksia.

15.1.2012 09:07

Joo... mut tarttetaan kunnon skriini :-)

15.1.2012 10:14

Guggenheimistä tulee veronmaksajille samanlainen menoerä,kun Oopperatalosta ja kiasmasta.

Kymmeniä miljoonia vuosittain menee molempien laitosten tukemiseen verovaroin.
Mikähän on tulevan Guggenheimin osuus tästä veronmaksajien avustuksesta.

Tossa hieman vanhempaa tietoa,mikähän on tämänpäivän summa.
Kuluthan nousevat vuosittain,niin myös avustukset.

Jos ei veronmaksajien varoja käytettäisi ollenkaan avustuksiin,niin molemmat kulttuuripalatsit olisivat jo konkurssissa olleen vuosia sitten.

http://www.talouselama.fi/uutiset/juonitteluja+ja+suuria+tunteita+oopperassa/a169928

http://www.kiasma.fi/tietoakiasmasta/mediat/kiasma-lehti/38-39-2008-taide-pyhittaa-keinot

Eikä tässä vielä kaikkea,kun lisätään muutkin veronmaksajien ylläpitämät kulttuuririennot.
Niin mikä on vuosittainen loppusumma,tietääkö kukaan.

Kyllä varmaankin tiedetään,mutta niitä lukuja ei julkisuuteen tuoda,on sen verran valonarkoja tilastoja,että parempi olla hiljaa.

15.1.2012 10:17

Ubuntu-10 "Guggenheimistä tulee veronmaksajille samanlainen menoerä,kun Oopperatalosta ja kiasmasta."

Minne ne rahat pitäisi käyttää... mummojen vaippoihin, pullamössöämmien vertaistukiryhmiin ynnä kriisiapuihin ja ohiammuttujen vesijumppakursseihin... vai???

15.1.2012 10:21

Niin mitkä rahat?

15.1.2012 10:22

Eiköhän se tuosta yltä lukemalla selviä...

15.1.2012 10:34

Niin, meinaat noita veronmaksajien rahoja?

15.1.2012 10:45

Niin niin :-)

15.1.2012 10:52

Justiisa, mistäpä sitä rahaa muualta.

15.1.2012 22:53

(http://www.kiasma.fi/tietoakiasmasta/mediat/kiasma-lehti/38-39-2008-taide-pyhittaa-keinot)
Tällainen oli siis tilanne jo 2008:
"BA: Kiasman perusmäärärahat tulevat valtiolta. "
"Suurin osa valtion rahoituksesta menee kuitenkin puitteiden ylläpitämiseen, rakennuksen vuokraan, sähköihin, palkkoihin ja muihin organisaatioille välttämättömiin kustannuksiin. "
"Yhä pienempi osa valtion tuesta jää sisällön tuottamiseen, nykytaiteen kokoelmien kartuttamiseen tai näyttelyiden tekemiseen. Esimerkiksi kansainvälisesti kiinnostavimpien taiteilijoiden teosten hankkimiseen ei kerta kaikkiaan perusmääräraha riitä."

16.1.2012 12:42

Guggenheim EI Katajanokalle:
- Tulvavaara-aluetta
- Kaavailtu alue on satamakäytössä.
- Liikenneongelma, raitsikat, taksit, linja-autot eivät mahdu alueen liikenteeseen.
- Liian pitkä kävelymatka kauppatorilta.
Ehdotus:
- Kiasman katolle voi laittaa Guggenheim nimen ja tarvittaessa vuokrata sitä tilaa kyseisille näyttelijöille.
- Kiasman katolle voi tehdä alumiinilevystä jotain epämääräisiä häkkyröitä, niin hyvä on, ja on taatusti vetovoimaa ja tulee halvemmaksi.

16.1.2012 13:59

Hyvä ehdotus!
Säästyy 140 M€ tai todennäköisesti n. 300 M€ taidemuseon rakentamisrahaa.
Suomeen saatavien merkittävien taidenäytttelyn määrä tuskin kasvaa Guggenheim -museon rakentamisesta, sillä jo nykyään on pulaa rahoista, joita tarvitaan taidenäyttelyjen kustantamiseen.

16.1.2012 14:53

Päivän HeSarissa aina yhtä kulturelli emeritus Matti Klinge ehdotti, että muutetaan Kiasma Guggenbögeliksi. Itse tykönäni tykkäisin! Tykkäisin siitäkin, jos vaikka Enso lahjoittaisi sen Aalto-laatikkonsa Guggenheimille. Voisihan sen laatikon sisätiloista purkaa joitakin välipohjia, että tulisi väljyyttä ja valoa kiertäville näyttelyille. Mitä muuta vaan, mutta ei uutta hökötystä Aalto-laatikon viereen. Jos arkkitehtoonista sekasotkua haluaa ihailla, niin eipä ole pitkä matka Tallinnaan, joka on kovaa vauhtia menossa pilalle. Tallinnan tauti, Turun tauti - mitä eroo?

16.1.2012 15:01

Onkohan Guggenheimsäätiöltä rahat loppu,kun pitää alkaa etsimään uusia rahastus kohteita.

Sieltä etsitään mistä uusi maksaja helpoimmin löytyy.
siis Suomesta.Täällähän on tollaisten hankkeiden läpimeno varmaa,maksoi mitä maksoi.

Kukahan on sitten seuraava uhri.

16.1.2012 15:19

Koskas nämä snopit on itse leikkitalonsa kustantaneet,ei sillä mitään taidetta ole se on vaan diivojen esiintymis paikka.

16.1.2012 17:15

Aina diivaillaan kun yhteen tullaan (nimimerkki) "esiintymis paikka."

Ei sitä lappeen rantaan olla byggaamassa :-)

16.1.2012 15:27

Ihan niin, Stora-Enso lahjoituspuuhiin. Samoin UPM. Olihan firmoilla varaa hassata
miljardeja amerikan seikkailuihin. Miksei Skattalle? Porvoossahan on vastaava private-public hanke ns. Taidefactory eli Skuggenbögel jo pudonnut veronmaksajille ja rahoitus
hankitaan irtisanomisilla. Olisiko tästä myös Skattalle toimiva malli?

16.1.2012 16:08

Kävijämäärät.
500 000 vuosi.
41660 kuukaudessa.
10416 viikossa.
1488 vuorokaudessa.

Äsken radiossa Aleksanteri Suuri Stubbi hehkutti oikein urakalla.
Guggenheim lisää suomen näkyvyyttä maailmalla.
Se on suuri kulttuuriteko nykytaidetta kohtaan.
Sitä voi verrata Pariisin eiffeltorniin.

Eiköhän sitten rakenneta samaan konkurssiin 300 metriä korkea näköalatorni,
niin johan näkyvyys maailmalle lisääntyy,edellyttäen,ettei ole sumuista ilmaa

16.1.2012 16:22

Jos olisin helsinkiläinen, niin olisin kyllä todella huolissani kulukehityksestä, joita on syntynyt tai syntyy pelkästään Töölönlahden "Finlandia. puiston" projekteista eli lähes 100 miljoonaa kaupunkilaisten kukkarosta ja lisäksi 220 miljoonaa ulkopuolisten inventointikuluja. Kiasman, musiikkitalon ja makasiininpuiston pelkät puistonrakentamiskulut pyörivät muistaakseni yli 15 miljoonassa, siihen ympäristötyöt ja väylät 15 miljoonaa ym. ym.

Näin ammattitaiteilijankin ominaisuudessakin hirvittää, onko nykyisessä menossa enää mitään järkeä, vaikka periaatteessa pitäisi puolustaa kaikkia taidetta jotenkin edistäviä hankkeita, mutta yhä psykoottisemmalta toiminta kuitenkin tuntuu.

Hienoa isot taidemuseohankkeet on niille onnekkaille, jotka saavat olla mukana suunnittelemassa ja rakentamassa taloa, saati niille vielä onnekkaimmille, jotka kutsutaan tai jotka pääsevät integroitumaan tulevan museon palvelukseen!

Lyön vetoa siitä, että jossain vaiheessa Guggenbögelin vetäjät tulevat vetoamaan käytettyyn kliseeseen, jonka mukaan "taide tuottaa henkistä pääomaa, sivistystä ja kulttuurista jatkuvuutta". Sellainen maksaa valtavan kasan rahaa ja kuten aina ennenkin, kyllä artisti maksaa.

16.1.2012 20:03

http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2011/01/29/helsinki-avasi-piikin-guggenheimille/20111393/12 käsittämätöntä, pajunen ei tiedä mistään mitään mutta kannattaa

16.1.2012 23:54

(http://www.taloussanomat.fi/palvelut/2011/01/29/helsinki-avasi-piikin-guggenheimille/20111393/12 )
Pajunen ja muu Helsingin johto ei ilmeisesti ole kuullut sanonnasta pukki kaalimaan vartijana:
"Sopimus merkitsi, että kaupunki maksaa 2,5 miljoonaa dollaria eli noin 1,8 miljoonaa euroa Guggenheim-säätiölle, jotta säätiö selvittäisi taidemuseon perustamisen mahdollisuuksia vuoden loppuun mennessä. Kaupunki maksaa selvityksen, mutta Kulttuurirahasto on luvannut auttaa kaupunkia 0,5:llä ja Svenska kulturfonden 0,25 miljoonalla eurolla."

Itse selvityskin näyttäisi olevan hyvää bisnestä Guggenheim -säätiölle:
"Selvityksen hinta on kohtuullisen tuntuva, ja se koostuu sekä selvityspalkkiosta (miljoona dollaria) että juoksevien kulujen korvaamisesta (enimmillään 1,5 miljoonaa dollaria). Jos Guggenheim laittaisi kaksi henkilöä tekemään selvitystä täysipäiväisesti ja heille maksettaisiin vaikka 20 000 euroa kuukaudessa, pelkkiin palkkoihin menisi vasta 0,44 miljoonaa euroa 11 kuukaudessa."

17.1.2012 09:29

Mitä hemmettiä tämä Guggis-juttu täkäläisille lohjalaistolloille kuuluu... hoitakaa te vaan niitä jouluvalojanne, koirankakkojanne ja Harjun hiihtolatuja... ja muistakaa käydä parkkeeraamassa Salossa jos parkkikiekostanne puuttuu kulma... niin kuin tietysti puuttuu :-)

17.1.2012 11:03

Älkää nyt vaan mitään Guggenheimeja ruvetko haluamaan. Suomihan on rakennuskiellossa, mitään uutta ei saa missään tapauksessa rakentaa.

Tämä ikuisten valittajien maa ei moisesta mitään ymmärrä.

Vali vali vali,,,,,

17.1.2012 11:05

Siten kuuluu lohjalaisille ja kaikille suomalaisille, että rakentamiseen käytettäisiin huomattava summa valtion rahaa, joka kerätään kaikilta Hangosta Utsjoelle.

17.1.2012 11:45

Miltähän Oopperatalon, Finlandiatalon ja Kiasman tilinpäätökset näyttävät ilman valtion ja kaupungin tukia?

17.1.2012 12:06

http://fi.wikipedia.org/wiki/Solomon_R._Guggenheimin_säätiö

Oopperatalo.Finlandiatalo.Kiasma olisi olleet konkurssissa jo aikoja sitten,jos niitä ei olisi tuettu.
Mikähän on uuden musiikkitalon tukiaisten osuus.Se varmaankin nähdään joskus vuoden kuluttua,mikä on kävijämäärä ja paljonko kustannukset kaikkiaan tulee olemaan vuositasolla.

17.1.2012 12:14

Joopa ja joo... lakkautetaan ihmeessä Kansallisoopperan, Kansallisteatterin, Kansallismuseon, Finlandiatalon, Kiasman ja vastaavien kulttuurilaitosten tukeminen yhteisillä verorahoilla. Syydetään nekin rahat pullamössöämmien vertaistukiin, kriisihoitoihin, imetyskursseihin ja janipettereiden päiväpaimennuskoteihin... mummojen vaippoja unohtamatta :-(

17.1.2012 12:21

Yes, vanha kunnon "Tarkkis" se on palannut kehiin. Ennätin jo olemaan huolissani. Carry on RKP!

17.1.2012 15:07

Suomeen ei oikeasti tarvita Guggen museota. Voitaisiin tehdä jokin ihan oma museotalo, jonka rojaltit maksetaan Suomen valtiolle eikä ulkopuolisille. Joku tässä nyt on lahjottu tai saa tulevaisuudessa etjoa joista emme vielä edes tiedä. Ihan varmana.
Tunkekoon Helsinki rahansa mihin haluaa. Tästä saakin vantaalainen hyvän syyn vastustaa "liittoa" tuhlarin kanssa.

17.1.2012 16:16

Pajuselle kannattaisi rakentaa näköispatsas Kauppatorille kaupungintalon edustalle. Siitä ei ainakaan tarvitsisi maksaa lisenssimaksuja Guggenheim-säätiölle ja tulisi muutenkin halvemmaksi.

17.1.2012 17:31

Nokialta potkut saanut dippa-inssi onkin paras sanomaan mitä pitää tehdä ja mitä ei pidä tehdä...etenkin kulttuurin saralla.

17.1.2012 17:41

Ylipormestari Pajunen (kok.) ja museonjohtaja Gallen-Kallela-Siren pitäisi nimittää Kekkulheim-ristin ritareiksi.

17.1.2012 19:13

Guggenheim-museo ei tule Suomeen. Ei siihen tarvita edes laivanrakennus -inssin, bulvaanin jne ennustajanlahjoja.

Kiva, että Tarkkis the Tarkkailija on ruvennut politikoimaan taiteella ja Guggenböggenböögelillä. Toivottavasti Tarkkailijalle ei ole pantu näppislukkoa aiheesta "pullamössö, janipetteri, imetys, vaipat jne. jne. Näin juuri Sauli Niinistön tv-mainoksen ja siinähän availtiin äitiyspakkausta ja Sauli kehui, kuinka kyseessä on "kova pakkaus" ja se kuvastaa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa jne. ja tietenkin se edustaa meidän äärettömän hyvää äitiys- ja lastenneuvolaa + muita yhteiskunnan äitiin ja lapsiin panostavista palveluista. Tarkkailija saattaa ehtivänä miehenä vielä tarvita ko. pakkausta ;-)

Guggenheim on ihan passé, mutta Peggy Guggenheim se vasta oli ehtiväinen nainen. Yläpuolella kaiken keskiluokkaisuuden ja porvarillisuuden.

18.1.2012 01:31

Jos G on hyvä bisnes, niin sijoittajathan kilpailevat pääsystä rahoittajiksi. Helsingin empire keskustaan ei rakennus kuitenkaan sovi: rakentakoot "saapasnahkatorninsa" Pasilaan, niin pääsevät lentomatkustajatkin visiitille.

18.1.2012 10:29

Kaikkea muuta,kun hyvä bisnes.Hyvä se varmaankin on guggenheim säätiölle joka hoitaa rahastuksen.

Hetkinen,mitäs maksoi uusi uljas musiikkitalo.

Kustannusarviokaikkineen piti olla,kun homma lyötiin lukkoon jotain 95 miljoonaa € - 120 miljoonaa €

Valmistuminen.166 miljoonaa.
Laitteet 23 miljoonaa.

Mikä on todellinen loppusumma,se on varmaankin salaisuus,
ei kestä päivänvaloa.

Mikä on sitten todellinen guggenhein kustannus,oliskos jotain 250 miljoonan € -300 miljoonan välillä.

Pajusen mukaan alkurahoituksest otettaisin kaupungin varoista.
Siis paljonko,????

18.1.2012 10:35

Homma on kaatunut monesti,mutta kun kysymys on Suomesta,niin läpi menee,maksoi mitä maksoi, ja sehän sitten maksaa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012011815087569_uu.shtml

18.1.2012 11:31

Tarkkailijalle.
Taidat olla pöljä, minkä takia ne rahat pitäisi antaa sinun suosikeillesi, pullamössöille ja imetyskursseille ja mitä niitä muita olikaan. Kyllä täältä Suomesta löytyy tärkeämpiäkin
kohteita.

18.1.2012 11:42

Jos Helsinkiin rakennetaan Guggenheim-museo, niin voimme olla varmoja, että Helsinki anoo Espoolta rahaa tähän hankkeeseen ja yhtä varmoja että Espoon Kokoomusjohto haluaa tukea hanketta espoolaisten verorahoilla.

18.1.2012 11:50

Ihan roskaa. Espoo on estänyt metron tulon n. 30v. vaikka Stadi olis maksanu koko paskan. Espoo ei tue mitään eikä ketään... samanlaista sakkia kuin Siuntionkin omanapafasistit - muuta aina tulee pää vetävän käteen.

18.1.2012 12:57

Espoon metrovastustukselle on pitkä historia ja todellisuudessa vastustajat olivat juuri kokoomuslaiset. Syitä vastustamiselle oli kaksi: yksityisautoilu nähtiin kummallisesti iedologisesta näkökulmasta eli onkin yksilönvapautta.

Toinen ja ehkä merkittävin syy oli se, että Espoon kaupungin valtuustossa ja hallituksessa oli aikanaan linja-autoyhtiöiden omistajia, joille joukkoliikenteen pysyminen kumipyörillä oli oman businetin suojelua.

Niin ja taisi tuo aiempi metro-jupakka olla varottava esimerkki. Ihan noin niinkuin kurisositeettinä.

18.1.2012 13:15

"Espoon metrovastustukselle on pitkä historia ja todellisuudessa vastustajat olivat juuri kokoomuslaiset."

Niin olivat.

18.1.2012 12:17

Gugguuhail!Miksi kukaan ei pane stoppia helsingin herrojen suuruudenhulluudelle!!Milloin suunnitellaan musiikki gaalaa,hotellia ja nyt tämä guga?Amerikkalaiset osaa näköjään ottaa rahaa hölmölästä!Miksi tällaiset pikkumiehet saavat sellaista valtaa että voivat käyttää toisten rahoja miten haluaa!Missä on kaupunginhallituksen jäsenten kommentit tähän asiaan?Venäläisillä on moninverroin mahtavampi museo EREMITAAS!Heitä kiinnostaa vain ostaa!

18.1.2012 12:28

Stopin laittaminen on helsinkiläisten asia. Täällä periferiassa keskittytään jouluvaloihin, koirankakkoihin, Salon torin parkkipaikkoihin ja Siuntion kuntaliitokseen :-)

18.1.2012 12:34

Guggenheim-säätiö lienee seurannut J. Kataisen kritiikitöntä avokätisyyttä kriisiytyneiden euromaiden suuntaan ja haistanut helpon rahan.

18.1.2012 14:11

Napoleon on kuollut - eläköön Pajunen !!
Hitler on kuollut - eläköön Pajunen !!
Stalin on kuollut - eläköön Pajunen !!
Ainahan näitä itsekkäitä,omaan napaansa tuijottavia kaikkivaltiaita on riittänyt.
Loppuhan on kuiteski kaikille sama. Jos Guggenheim tulee ,minä ja lisääntyvä joukko samoin, G:stä , Pajusesta ja Helsingin kaupungin päättäjistä, ajattelevia poistumme tästä kaupungista.Aina lisääntyvä määrä meidän nuoria voi huonosti - töitä ei ole - norille tarkoitettavia tiloja,joissa voisi purkaa tuntojaan, suljetaan. Perheissä isät ja äidit surmaavat itsensä ja lapsensa toivottoman tulevaisuude edessä. Kuka voisi kertoa mistä näitä epäkelpoja kaupunginjohtajia ,nimenomaan,Helsinkiin sikiää.Kaksi edellistäkin oli ihan saamaa laatua.Saatiin Oopperatalo, Kiasma ja Musiikkitalo.Nämä kaikki joudutaan ylläpitämään verovaroin,joka ainoa.???Kuinka ollakkaan kaupunginhallitukseenkin on valikoitunut varsinainen nynnykkälauma,joiden pitäisi työskennellä meidän helsinkiläisten eduksi,koska me maksamme verorahoillamme heidän palkkansa.Ei ,ei mitääm moraalia !!!

18.1.2012 18:33

http://yle.fi/alueet/helsinki/2012/01/hanasaaren_b-voimalan_lahtolaskenta_alkoi_3161834.html ja rahaa riittää? tässä on toki mallia oikeanlaiselle suunnittelulle. mikä ihmeen kiire tässä G hankkeessa oikein on.pelottaako joitain että asioista ehditään saamaan jopa jotain tolkkua jos aikaa olisi enemmän. kelleköhän on luvattu mahdollisen rakennelman johtajuus?

18.1.2012 20:06

Guggenheimiä ajavat näkyvimmin kokoomuksen virkamiehet ja poliitikot - Katainen ja Stubb etunenässä. Myös Niinistön tukiryhmän vetäjä Hjallis Harkimo on esiintynyt hankkeen kiivaan puolestapuhujana.

Pressan vaaliehdokkaista ei kukaan ilmoittanut kannattavansa julkisten varojen käyttämistä hankkeeseen - ei edes Niinistö, vaikka hänen taustaryhmänsä on valmis kaatamaan verovaroja hankkeeseen. Kummallinen ehdokas kokoomuksella, kun se ei uskalla puolustaa puolueensa ja kannattajiensa kantoja tässäkään asiassa.

23.1.2012 23:08

en kannata guggenheimi ainakaan ennen kun muut asiat ovat jotenkin kunnossa, väitetään että on rahat vähissä mistähän tälle löytyy on paljon muuta korjattavaa esim. lastensairaala, homekoulut ja monta pienempää korjattavaa ym. ym. ym. EI AINAKAAN VEROVAROJA jos jollain yksityisellä on rahaa on hänen asiansa mihin käyttää ei ainakaan helsinkiläisten kukkarosta ??????

24.1.2012 14:18

Jos Gukke on niin kannattava, niin sijoittajathan jonottavat päästäkseen mukaan. Ostakoot kuitenkin tontin jostain muualata kuin Empiire-keskustasta, joka juuri on todettu sopimattomaksi "kirkastusrakentamiseen".
Engelin asemakaava ja upeat stamakaijat pitäisi viimeistään nyt suojella lailla!

24.1.2012 20:53

Helsinki, uusi Kreikka...........?

25.1.2012 07:05

Guggeheim jep tänne vaan, mutta otetaan ne rahat niiltä jotkä sitä käyttää. Ja laitetaan veromaksajien rahat teiden kunnossapitoon, terveyden hoitoon, vanhustenhoitoon ja nuorille, kiitos. Nytkin kun katselee tätä talvea niin ups kyllä meillä on varaa kulttuurinkehtoon joka maksaa vaan joitakin miljoonia mutta ei aurauskalustoon ja hlöihin jotka hoitasivat tiet kúntoon. Lunta tulee joka vuosi ja talvet senkun pahenee eikä teidän kunnossapito parene herätkää päättäjät. Sekä miks vanhukset kärsivät nälästä, huonosta hoidosta kun ei ole millä palkata tarpeeksi hoitajia. Entä miksi ihmisillä on paha olo eikä tarpeeksi ajoissa puututa ongelmiin menehtyy ihmisiä nuoria, lapsia ihan turhaan, kun ei ole rahaa jotta voitaisiin palkata lisää ihmisiä auttamaan ongelmaperheitä. Liian monta raakista kohtaloa on viime päivinä saanut lukea lehdistä. Miks terveydenhoitoon ei saada lisää henkilökuntaa että meillä olis turvattu tulevaisuus eikä tarvitse pelätä saanko apua ja millaista apua saan. Mutta pakolaisia autetaan ja Guggenheimiin rahaa syydetään. Ne rahoittajat jotka antavat rahansa niin siitä vaan mutta jos tämä tulee veronmaksajien kontolle niin HERÄTKÄÄ päättäjät. Törkeetä on!

25.1.2012 21:56

http://www.hs.fi/kulttuuri/Abu+Dhabin+Guggenheim-hanke+viiv%C3%A4styy/a1305554191171 jos täällä ei löydy rahaa niin meilläpä löytyy vai?

27.1.2012 01:28

Tämän päivän tv -uutisissa kerrottiin, että Arhinmäen teettämän selvityksen mukaan yksikään ministeriö ei aio antaa rahaa Guggenheim -museolle.

27.1.2012 10:53

Miksi nämä rikkaat, jotka Guggenheimiä niin hinkuvat, ja kun on heidän mielestään niin loistava sijoitus miljoonia jonoon vaan, saavat hinkumansa. Katselin TV:stä kun alussa tätä Guggenheimiä esiteltiin Helsingissä kuulujoissa oli mm. Sirpa Asko-Seljavaarakin, siitä vaan rikkaat saatte haluamanne, mutta jättäkää valtio ja tavalliset veronmaksajat näistä geimeistä ulos. Ihmettelen sitäkin että jos nyt on arvioitu rakennuksen kustannusarvio on 140 miljoonaa, niin jokainen käsittää että pitää laittaa heti lisää sata miljoona jos riittääkään, käy kuten Turun taidemuseon korjaukset, että ylittyivät moneen kertaan. Ylläpito vuodessa ei riitä miljoona vaan 15 miljoonaa, sekä lisenssimaksut Guggenheimin säätiölle useita miljoonia vuodessa. Ilmeisesti Suomi on saanut kyseenalaista huomiota maailmalla, että kyllä Suomesta pesee, koska Suomi on avokätisesti laittanut miljoonia ja miljardeja likoon, että kaikenmaailman hankkeet oletetaan menevän Suomessa läpi, mutta tähän ei Suomella todsellakaan ole varaa. EVM tulee nielemään vähintään 10 miljardia lisää EU:n mustaan ytimeen, järjetöntä.

27.1.2012 11:21

Pajunen hehkutti,guggenheimin puolesta,että
käyhän Espanjan Bilbaossa noin 900 000 kävijää vuosittain.
Kyllä varmaankin käy.

Onhan tässä 2 eri valtiota.Suomi joka on pohjolan perukoilla.
Väestömäärä noin 5,3 miljoonaa.
Maantieteellinen sijainti ei ole paras mahdollinen turisti/matkailumaana.

Espanja.Väestömäärä n 47 000000.
Maailman kolmanneksi suosituim turisti / matkailumaa.
Turistikäyntejä/ matkailukäyntejä vuosittain n 52 miljoonaa .
Espanjan maantieteellinen sijainti on ihan eriluokkaa kun Suomen.

28.1.2012 18:14

Jos samaa suhdelukua käytetään, niin Helsingin kukkiksessa kävisi vajaa 11000 vierailijaa vuosittain...
Tosin tuossa vieressä on Suomen asukasluvun kokoinen suurkaupunki ja jokunen pienempi muualla lähinaapurustossa. Bilbaokaan ei ole ihan lähellä Espanjan turistialueita.

27.1.2012 12:16

Pajunen sanoi eilen, olikohan television uutisissa, että" Guggenheim tarvitsee rahaa vasta vuonna 2015, silloin on jo eduskuntakin vaihtunut". Mikä ihmeen kiire hommalla on, mikä tai kuka hiostaa?

27.1.2012 13:16

Helsingin hullutpäivät ja niiden maksajat.
Näille hankkeille pitäis saada rahoitukset / maksumiehet.

Tälläisiä on kaavailtu.Osa toteutuu,tai on jo työn alla,tai suunnitteluvaiheessa.

1. Keskustatunneli.
2. Pisararata.
3. Pasilan uusi keskuskirjasto.
4. Metron laajennus = käynnissä.
5. Nykyisen metron automatisointi.Suunnitteilla
6. Jalankulkutunneli / Kuljetinrata. Rautatientorin metroasema - Jätkäsaari.
7. Jalankulkutunneli / Kuljetinrata.Salmisaari - Ruoholahti.
8 .Ilmaraitiotie.Hakaniemi-Itäkeskus.
9. Massiivinen siltahanke.Kruununhaka - Keskusta.
10. Uusi lämpövoimala Vuosaareen.
11. Merenalainen rautatietunneli.Helsinki - Tallinna.
12. 50 Pilvenpiirtäjää merinäköalalla eliittiporukalle asunnoiksi.
13. Sitten vielä Guggenheim.
14. Mitä oikein maksaa & kuka maksaa. ??? miljardeja.

28.1.2012 05:03

Noissa hankkeissa on mielenkiintoista, että itä- ja pohjoishelsinkiläisten roolina on vain maksaminen.
- Ei raideyhteyksiä Itämetron sekä Turun radan, Kehäradan ja pääradan välille.
- Ei raideyhteyksiä Itä - Helsingistä Porvooseen.
- Parannetaan raideyhteyksiä Helsingin niemen eteläosasta Itä - Helsinkiin ja erityisesti Espoon etelärannikolle.
- Pisararata tuo lisää raidepysäkkejä Töölönlahden ympärille.

11. Merenalainen rautatietunneli.Helsinki - Tallinna.
Tukkoisen Helsingin alueen takia Vironradan pitäisi olla tunnelissa ainakin Tikkurilaan asti, jotta junat voisivat liikkua kohtuullisella nopeudella.

28.1.2012 09:31

Helsingin ylipormestari Jussi Pajunen esittää (HS 28.1.2012), että kaupunkiin suunniteltu Guggenheim-museo rakennettaisiin puusta. jä sopii varmaan guggenheimille kun katsoo näitä muita gmuseoita

28.1.2012 10:13

Tässä Arhinmäen teettämä selvitys Guggenheimista - lue niin tiedät mistä keskustellaan ja mikä kusetus onb menossa.
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2012/01/guggenheim_valtio_arvio.html?lang=fi

28.1.2012 11:01

Valaiseva selvitys, suosittelen tutustumaan.

28.1.2012 10:44

Pientä vertailua.
Guggebheim säätiön vuosikertomuksen mukaan oli vuonna 2010
kävijämäärät yhteensä kaikissa Guggebheim museoissa 2,4 miljoonaa.

Sitten pistetään vertailua rinnalle,varmaankin maailman tunnetuimpiin museoihin kuuluva
Palais Royal Musee du Louvre Paris.
Kävijämäärät. vuonna 2010 oli vaan 8,3 miljoonaa käyntiä.

28.1.2012 12:59

Tämä on tarkoin suunniteltu ja ajoitettu näytelmä, joka on nyt tarkoitus viedä läpi pienen klikin päätöksin, ja nuijia se kiireellä läpi kaupunginvaltuustossa. Se on osa kaupunginjohdon suuruudenhulluja suunnitelmia muokata Helsingistä pohjoinen Hongkong kansainvälisten sijoittajien ja hoviarkkitehtien myötävaikutuksella.

28.1.2012 15:16

Huomenna sunnuntai 29.1. klo 14 Havis Amanda aukiolla mielenosoitus Guggenheimprojektia vastaan. Järjestäjät facebook tiimi. Tule mukaan!

29.1.2012 10:16

Musiikkitalo valmistui,montakos konserttia on jo pidetty.
Eihän siellä ole ollut muita tilaisuuksia,kun pressanvaaliehdokkaiden vaalivalvojaisia.

31.1.2012 12:38

Guggenheim säätiön rahat loppu,nyt on nopeasti saatava jostain rahoitusta,
muuten konkurssi uhkaa.

Mikäs olis parempi maaperä lypsää parisataa miljoonaa,kun Suomi & Helsinki
tältähän kaikki käy rahansa hakemassa,kun ollaan niin sinisilmäisiä & avokätisiä.

Uskotaan kaikkeen mitä valehdellaan.

31.1.2012 14:59

Oliko se Pajunen, joka sanoi, että Guggenheim pitäisi nähdä 100 vuoden investointina. Niinpä: yli miljoona euroa vuodessa G-Säätiölle lisenssimaksuja 100 vuoden ajan.

Tulipä nähtyä.

31.1.2012 16:05

Minua ei kiinnosta laittaa rahaa 100 v. investointiin. En usko että montaa muutakaan kiinnostaa. Kunhan tässä tietäis kahden vuoden päähän niin saa olla aika onnellinen.

Kansaa halutaan sumuttaa 100 vuoden investoinneilla, jolloin toteutuessaan jotkut käärii 5 vuoden aikana sellaiset rahat liiveihin, että niillä porskuttaa itse hyvin 20 vuotta.

...... ja hölmöt odottelee 100 v. ihanuutta :)

28.3.2012 12:00

mielestäni tämän projektin nimen pitäisi olla Guggen-Kreikka.
Sen ensinäyttely koskettaisi kuinka-poroporvari-sivistyssnobi-nyhtää-köyhiltä? -aihepiiriä.
Tämä onnistuu helposti, sillä se ei edellytä yhdenkään taideteoksen tuomista ison veden takaa tänne pohjolan perukoille.

Se, että tavallinen keskikaljaan menevä pyylevä 50-v torttukorva näkee tämän uuden ja uljaan rakennuksen Viron lautan ikkunasta, on jo sellainen kulttuuriteko, että sen ansiosta elähtäneet, mutta ah niin nuorekkaat minkkiturkkileidit voivat ihan hyvillä mielin skoolata skumppaa kokkaripuvuissaan avajaisissa.
He tekevät kulttuuritekoja, ja on aivan oikein, että siitä hyvästä avajaistarjoilun maksaa joku muu.

Tämä muu ei ole yritys, riskirahoittaja tai edes kreikkalainen oblikaatio.
Maksaja on helsinkiläinen perusduunari.

29.3.2012 12:08

HUS aikoo jälleen lykätä uuden lastensairaalan rakentamista, koska rahaa ei löydy. Sairaalan arvioidaan maksavan 100-150 miljoonaa euroa. Se on huomattavasti vähemmän, mitä Guggenheimin museo tulisi lopulta maksamaan. Ainoa ero on, että Guggenheimille rahat on jo varattu Pajusen kassasta.

3.4.2012 10:21

Guggenheim Säätiö ostaa konkurssissa olevan koripallojoukkueen 2,della miljardilla dollarilla.Tälläistäkö meidänkin pitää rahoittaa.

Tämäkö on se Pajusen 100 vuoden kannattava investointi.

3.4.2012 19:59

Guggenheim Baseball Management -sijoittajaryhmä aikoo ostaa baseballjoukkue Los Angeles Dodgersin. (ks. http://m.hs.fi/infomo?site=hs&view=sportschild&feed:a=hs.fi&feed:c=news&feed:i=1305558731756)
Guggenheimin perheen yhtiö on Guggenheim Partners, jonka toimitusjohtajasta Mark Waltersista tulee Dodgersin pääomistaja.

4.4.2012 11:03

Helsinkiläiset saavat tehdä Guggenheimin kanssa mitä haluavat, kunhan eivät sekoita siihen muita suomalaisia.

4.4.2012 14:06

Jos toi giggelheimi joskus puukataan,niin kyllä siihen osallistuu myös vantaa.espoo.kauniainen,ym lähikunnat,ainaskin vuotuisten käyttömenojen osalta.

Maksaahan esim vantaa jo nytten oopperatalon kiasman uuden musiikkitalon menoista oman siivunsa.,siihen vielä päälle toi giggelheim,niin avott.

19.4.2012 01:22

Setä Pajunen
On meillä kallis johtaja,
tuo johtaja Pajunen.
kun hän menee torille,
on lasku miljoona.
Näin kasvaa lasku
ja lasku kasvaa näin.

On meillä ökyjohtaja,
tuo johtaja Pajunen.
Kun hän menee Nykkiin,
on lasku miljardi.
Näin kasvaa museo
ja lasku kasvaa näin.

On meillä museo,
tuo ka££i$ Guggenheim.
Kun sinne menee massit,
ei köyhät hoitoo saa.
Näin kasvaa museo
ja lasku kasvaa vain.

Ois’ Säkkijärven polkka ollu’ Kiasmassa halvempi.

19.4.2012 06:33

Vantaalla on ihan oma guggenheim : Marja-Vantaa. Se on jotakin pyramidipelin ja keisarin uusien vaatteiden välimaastosta. Uskomatonta typeryyttä, että edes keskustellaan siitä, pitäisikö vantaalaisten veronmaksajien maksaa jonkun älyttömät rahat siitä että toivotaan hyviä veronmaksajia lentomelujen alle asumaan. Kyllä tämän rakennushankkeen keksijä nauraa makeasti kulissien takana ihmisten typeryydelle ja todennäköisesti kuittaa tavalla tai toisella omaan taskuunsa muhkean summan Marja-Vantaa hänkkeeseen kaadettavaa verorahaa.

Vantaalaisille ei riitä rahaa kunnolliseen terveydenhoitoon kun kaupunginjohto rakentaa rahoilla Marja-Vantaata. Vantaan nykyisessä huonossa taloustilanteessa säästöt pitää aloittaa nimenomaan suurhankkeet pysäyttämällä.

29.5.2012 01:32

Guggenheim voisi löytää rahoituksensa jotain muuta kautta kuin valtion kassasta, miten olisi vaikka vanha kunnonpikavippi piristämään kulttuuria?

29.5.2012 01:44

Naurettava ajatus Jyrki, että kulttuurin tukemiseksi pitäisi ottaa pikalaina. Ei ollut vitsinäkään kummoinen.

30.6.2012 17:23

G-piste tuli ja meni ilmeisesti. Eiköhän idea oo jo kuopattu. Mun mielestä on kiinnostavaa kyllä, että Euroopan ehkä kulttuurisesti luovimmassa ja aktiivisimmassa kaupungissa eli Berliinissä Guggenheim lopettaa. Ei sitä tarvita, jos ihmiset on vaan aktiivisia. Ja toisin kuin ruikuttavat suomalaiset ajattelee, ei siihen tarvita mitään kulttuuriministeriön tukiakaan. Berliinissä jos joku haluaa jotain toteuttaa, sitten se tekee sen. Sillä sipuli. Siihen ei tarvita Guggenheimia, ei valtiota, EU:ta, kaupunkia, mitään. Kunhan lait ja säädökset ja lainvalvojat vain pitävät kyllin hellää meininkiä, ettei elämä mene paperisodaksi. Silloin alkaa tapahtua, koska totta kai, ihmiset haluavat mahtavan, tapahtumarikkaan kaupungin. Stadi on lupaava tässä suhteessa, kunhan vain suomalaiset oppisivat hellittämään vähän. Maailma ei ole vaarallinen. Antaa ihmsiten järjestää juttuja, aiheuttaa vähän häiriötä silloin tällöin ja aiheuttaa vähän vaaratilanteitakin silloin tällöin. Se on se hinta mikä ON PAKKO maksaa kulttuurintuotannosta, jos ei haluta että kaikki sanellaan ylhäältä päin Guggenheimien ja muiden monoliittien muodossa.

Tiedättekö mitä kaupunkien pitäisi paremmin oppia? Jotain, mitä tavallinen kansa on oppinut jo ajat sitten, monet kauntapään kautta... Että jos ei ole rahaa, sitten ei pidä ottaa laskujakaan. Muuten tulee meinaan maksuhäiriömerkintä. Ainoa, että tavalliselle ihmiselle se tarkoittaa vuosien piinaa. Valtiolle tai kunnalle se ei ole mitään. Saa porskuttaa samalla tapaa vuodesta toiseen, ilman mitään vastuuta. Kansalaiselle samanlainen tuhlaavaisuus ja kyvyttömyys maksaa velkojaan tarkoittaisi käytännössä koko elämän loppumista, hirveää taakkaa ja pysähtymistä... :(

1.7.2012 08:31

Kyllä se Guggenheim sinne vielä tulee.
Odottakaapas vaan,kun seuraavat kunnallisvaalit ovat ohitse,niin niiden jälkeen alkaa
sama ruljanssi uudelleen.Maksoi mitä maksoi se tulee.

3.7.2012 20:24

Mielenkiintoinen keskustelu. Mitä mieltä olette pitäisikö pikavippiyritysten myöntää helpommin Lainaa ilman luottotietoja jotta kaikki saisivat velkansa maksettua?

3.7.2012 21:42

Johan on innokasta pikavippien mainontaa, kun sitä pitää tehdä myös Guggenheim -museota koskevalla keskustelupalstalla.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.