SATUNNAINEN HERRASMIES Taju pois vaikka tärpätillä, oli aikoinaan iloisen opiskelijaporukkamme riemukas slogan.
Ulkopuolisesta saattoi näyttää siltä, että aika monelle meistä ryyppääminen oli päätyö ja opiskelu sivutyö - jota varten kuitenkin surutta nostettiin valtion takaamaa opintolainaa.
Ahkerimmat juhlijat läikyttivät krapulapäissään enemmän viinaa lattialle kuin hitaimmat ehtivät koskaan juoda, mutta yksikään meistä yliopiston suurista toivoista ei silti jäänyt pysyvästi rappiolle.
Tätä muistellen en voinut kuin nauraa täti-ihmiselle, joka televisiossa paasasi narisevalla äänellä tipattomasta tammikuusta. Siis sen hyvistä puolista.
Nauroin, vaikka oikeasti sosiaalitantan – vai mikä lie olikaan – ulkoa opeteltu saarna otti minua pattiin.
Tanttaa säesti naistoimittaja, jolla oli luultavasti jonkin raittiusjärjestön kustantama kestohymy. Joku fiksu oli varmaankin päätellyt, että hymyyn puettu viesti menisi tyhmiin katsojiin paremmin perille.
Erityisesti minua otti pattiin se, että minua pidettiin tyhmänä katsojana. Ja se, että tädin höpötys oli tarkoitettu meille aikuisille miehille, jotka joskus otamme napanterin jos toisenkin.
Televisioon itsensä koko kansan tapakasvattajaksi ujuttanut nainen kuuluu luultavasti niihin itsensä kieltäjiin, joiden mielestä ihmisellä ei saa olla hauskaa eikä elämästä saa nauttia.
Näihin elämänilonsa menettäneisiin kaktuksiin kuului myös entinen terveyskeskuslääkärimme, joka kipeää polvea valittaessani alkoi luennoida minulle ihmisen sisäelimistä.
Väittelimme rouva lääkärin kanssa siitä, voiko iso mies ottaa muutaman oluen enemmän kuin pieni mies, kun alkoholi kuitenkin palaa erikokoisilla ihmisillä selvästi eri tahtiin.
Ei sinun maksasi ole yhtään sen isompi kuin muidenkaan miesten, sivalsi lääkäri ja keskustelu päättyi siihen.
Tunsin itseni niin tyhmäksi. Polvikin jäi hoitamatta.
Jyrki Kortelainen
jyrki.kortelainen@lehtiyhtyma.fi
