Tapasin vuosia sitten suuren hengellisen johtajan Dalai Laman, mutta suurista odotuksistani huolimatta tapaamisessa oli valju maku – kuin keskeneräisessä sahdissa.
Maa ei tärissyt jalkojeni alla, energiat eivät virranneet eikä henkinen hehkulamppu syttynyt päässäni.
Mietin koko tapaamisen ajan, missä on aikuisen miehen katu-uskottavuus, jos hän pukeutuu keskellä päivää lakanaan.
Vireystilanikaan ei ollut parhaimmillaan. Olin juuri ennen tapaamista syönyt rahtarin makkaraperunat kaikilla mausteilla – ja jouduin melkein linkkuasennossa pidättelemään valkosipulilla höystettyjä röyhtäilyjä, jotka olisivat tiputtaneet linnutkin puista.
Sandaaleissa sipsuttaneessa pikkumiehessä ei ikävä kyllä ollut samankaltaista karismaa kuin esimerkiksi Uuno Turhapurossa, jonka elämänfilosofia on antanut minulle ehtymättömiä voimavaroja.
Turhapuron johdattamalla tiellä olen tajunnut, että jokainen suomalainen mies on kotikutoinen filosofi, joka osaa ajatella suuria, vaikka ei taivukaan jooga-asentoon – ja vaikka kiertääkin idut ja muut linnunruuat kaukaa.
En häpeä myöntää, että Turhapuro on henkinen oppi-isäni. Hän on opettanut minulle ja luultavasti muillekin miehille, että elämän perusarvoja ovat ruoka, riittävä lepo – ja tietysti kauniit naiset.
Hätätilassa toki rumatkin kelpaavat.
Kuka olen? Mistä tulen? Minne menen? Milloin ruoka on valmista?
Näitä peruskysymyksiä miehet pohtivat Turhapuron tavoin sohvalla maatessaan, kun maapallo kiertää takuuvarmasti radallaan ja vaimo hääräilee iloisesti hyräillen keittiössä.
Mies on parhaimmillaan, kun vaimo – tuo kodin hengetär – raivaa hänelle tilaa ja aikaa luovalle ajattelulle. Mies on nimittäin siitä erikoinen otus, että hänellä voi olla työperäistä stressiä, vaikka hän ei kävisi töissäkään.
Feministien on tässä kohtaa turha inistä, että suomalainen nainen on alistettu kodinkoneen asemaan. Tosiasia on, että suomalainen mies on pohjimmiltaan herkkä ja haavoittuva olento, joka osaa arvostaa naisia ja heidän parhaita ominaisuuksiaan.
Kaikki tietävät sanonnan, jonka mukaan mies haluaa vain naisen parasta – mutta saa sitä aivan liian harvoin.
Jyrki Kortelainen
jyrki.kortelainen@lehtiyhtyma.fi
