Piilota X Palauta

Mestarimyyjän terhakkaat apulaiset

13 Kommentoi

Hei, onko sinulla hetki aikaa, kysyy hunajainen ääni puhelimessa. En ehdi edes vastata, kun tyttö alkaa kaupata erilaisia venelehtiä.

Puhelinmyyntiin pikakoulutettu neiti loihtii ääneensä niin paljon seksiä ja mielikuvatasolla olevia houkutuksia, että jo sen perusteella olen tehdä kaupat – varsinkin kun vuoden tilaukseen saa kolmen kuukauden lehdet ilmaiseksi.

Sitten tajuan, ettei minulla ole venettä ja vaimokin tulee jo laiturilla merisairaaksi. Kieltäydyn kohteliaasti.

Samanlainen lirkuttelija oli aikoinaan pankissa. Tyttö sai minut houkuteltua mukaan kaikkiin mahdollisiin sijoitusrahastoihin pehmeän samettisella äänellään.

Pankin kakkukahveilla tämä seksipommi paljastui sittemmin kuusikymppiseksi isoäidiksi, jonka naamassa oli syyliä ja ylähuulen päällä hennot viikset.

Pettymys oli suuri. Pankkiahan siinä oli vaihdettava.

Meitä miehiä vedätetään koko rahan edestä, koska naiset käyttävät häikäilemättä hyväkseen seksuaalista valtaa, joka heillä on.

Otetaan esimerkiksi vaatekaupan miesten osasto. Hämmentynyt mies seisoo rekkien välissä ja hikoilee, kun sirpsakka typy pyörii mittanauhan kanssa ympärillä ja kehuu miehen leveitä hartioita – joihin kumma kyllä istuu hyvin mikä tahansa paita tai takki.

Uhkea tytteli osaa asiansa. Neidin pusero on juuri sen verran alimitoitettu, että terhakkaat myymäläapulaiset ovat koko ajan iloisesti mukana myyntitapahtumassa. Pysthollarit tyttö on tietysti unohtanut kotiin.

Välillä neito kurkottaa jakkaran päällä ottamaan ylähyllyltä farkkuja, mutta nieleskelevä ja yhä enemmän hikoileva mies keskittyy vain tuijottamaan kaikkea sitä, mitä liian lyhyt hame ei peitä.

Mestarimyyjä myy puolessa tunnissa miehelle neljä kassillista vaatteita, joihin menee kuukauden nettopalkka.

Myymälän ulkopuolella mies tajuaa, että kauluspaita – jota mies alunperin lähti hakemaan – jäi ostamatta.

On siinä taas vaimolle selittämistä.

13 kommenttia Kommentoi

Kommentit

5.11.2011 19:49

Satunnainen herrasmies on kyllä hieno mies...

Tätä lukiessa meinasivat lauantaijuomingit purskahtaa näppikselle, kiitti :)

6.11.2011 11:52

Rahalla siis saa edelleen.

6.11.2011 18:54

Vanha elostelijako muka herrasmies edes satunnaisesti? Hmm...

7.11.2011 08:41

Ja näin mies ihan itse todistaa, kuinka hänen aivonsa sijaitsevat jalkovälissä.

7.11.2011 13:10

Taisi kummuta tämäkin story herran päiväunimaailmasta. Retkotti selällään, sepalus auki sohvalla ja kuorsasi. Näki unta pystytissisestä nuoresta naisesta kiipeilemässä jakkaralla?
Menkääpä arskat ja reiskat etsimään sitä "typyä". Ei löydy, ei.

Äänellä voi ja saa pelata, jos niskavilloja nostattavan saundin hallitsee. Tähän kykenee myös muutama mies, vaan tuskin satunnainen herrasmies.

8.11.2011 17:24

Kerrassaan hauska juttu, tämä on tuttua kaikille terveille miehille, joita kiinnostaa se minkä kuuluukin kiinnostaa. Siilitukkafeministitkö, tai L:t on täällä taas kritisoimassa elämän pieniä, naisten tarjoamia visuaalisia nautintoja miehille.

Onhan sitä joskus tullut pyydettyä katsottavaksi pari turhaakin asiaa sieltä ylimmältä hyllyltä :D "sopivan" myyjän kohdalla ja ruokakaupassa eksyn usein juuri sen hehkeimmän nietokaisen kassalle, mieskassoja kartan kuin ruttoa

Taidankin olla nyt täysi sika useammankin naisen mielestä???

9.11.2011 00:01

"Herrasmiehen tärkein taito on tietää, milloin pitää lakata olla herrasmies".
Näinhän jotenkin se sanonta kuului. Kolumnin kirjoittaja on ilmeisesti sisäistänyt tämän viisauden, koska se taitaakin olla ainut herrasmiesmäisyysohje jota hän noudattaa.
Todellinen herrasmies ei tuollaista sontaa kirjoittaisi tai puhuisi julkisesti, vaikka olisi minkälainen ikäkriisi meneillään.

9.11.2011 09:01

Jos mies kuolaa jatkuvasti kolumneissaan nuorten tyttöjen tissien perään hän on herrasmies.
Jos nainen kuolaa lastensa ikäisten miesten perään on hän puuma (=reppana), lesbo tai siilitukkafeministi?

Näinkö tämä tosiaan menee? Nämä ko kolumnistin vaihdevuosivaivakirjoitukset ovat menneet niin alatasolle, ja niitä on niiiiin helppo keksiä, että voisi vaihtaa jo kolumnistin. On olemassa myös mieskirjoittajia, jotka eivät kokoajan tuo itseään ja kriisejään tyrkylle. Olisi mielenkiintoista lukea joskus hyvän kirjoittajan tekstejä!

9.11.2011 18:16

KÄHINÄ "Näinkö tämä tosiaan menee?
Jos mies kuolaa jatkuvasti kolumneissaan nuorten tyttöjen tissien perään hän on herrasmies. "

## tuskimpa hän vaan kolumneissaan kuolaa, vaan kadullakin. Ihan niinkuin me muutkin normaalit hetero-keskivertomiehetkin teemme. Näin se on aina ollut ja näin se tulee aina olemaan, piste ##

"Jos nainen kuolaa lastensa ikäisten miesten perään on hän puuma (=reppana), lesbo tai siilitukkafeministi?"

## hän on puumanainen kyllä, muttei MISSÄÄN NIMESSÄ lesbo tai siilitukkafeministi?Nehän tykkäävät vaan toisistaan, ei ne miesten perään ymmärrä katsella ##

9.11.2011 19:49

Ei se puhelinmyyjä hirveän seksikäs voi olla kun se ei näy,mutta ehkä näkyvät komeat miehet pistää naistenkin päät pyörälle tälläisen tasa arvo seksikkäänä aikana katsos osaa ne naisetkin.

15.12.2011 22:38

Ensimmäistä kertaa kommentoimassa jotain ja ihan on pakko sanoa, että seksuaalivietti on se joka eläinten elämää johdattelee! Niin se on ollut jo aikojen alusta ja eläinhän se on ihminenkin....fiksut sen hyödyntää ja jotkut ei voi sille mitään ja joku eläin jopa elää vain sen takia tai sen ehdoilla. Niin ja tällä "vietillä", ei ole mitään tekemistä sen kanssa,että onko kyseessä herrasmies tai -nainen ja nykykielen mukaanhan pitää sanoa herrashlö, vai mitä? (;

14.2.2012 18:46

Useimmiten itse ostan miesten farkut verkosta jotta ei tarvitse kaikkea turhaa ottaa mukaan kun liikkeissä käy.

Ulkonäkö vaikuttaa suuressa määrin aina ihmisiin, ei tässä ole mitään uutta.

14.2.2012 23:04

jyrkis taitaa olla naimisissa hiipuvan "nettiverkkonsa" kanssa kun noin julkeasti kehtaa täällä mainostaa

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.