Porttiaihe on mielenkiintoinen nimitys. Sen merkityksen voi tulkita monella tavalla. Korkeahkojen tornitalojen rakentamisessa se on sisäsiisti ilmaisu, jonka tarkoittaa samaa kuin "kuinka tuplataan tornien määrä".
Tuoreen sellaisen voi bongata esimerkiksi Leppävaarassa huikean Kehä I -työmaan liepeillä. Vahinko vain, ettei kuvitteellinen porttiaihe toivota uudenkarhean tunnelin läpi etelään ajavia tervetulleksi. Kyllä pitäisi, sillä päivänvaloon putkahtessa kuski kuin kuski vaipuu syvään teknologianirvanaan kaikki nuo kaistat nähdessään. Siinä parin tornin välistä ajaessaan voisi tuntea olevansa jotain suurta - ikäänkuin yhtä ja samaa kehityksen perhettä. Ehkäpä aika korjaa tämänkin puutteen. Nykyinen talopari vilkuilee enemmäkin Turuntien autoilijoita ja junalla kulkijoita.
Oikeastaan on aika ihmeellistä, että tornitalovillitys jatkuu aina vaan. Erityisesti merenranta-alueet ovat kuulemma haluttua maaperää. Kallein rakennusmuoto ja silti suosittu melkoisen hankalissa paikoissa, joissa jo riittävän perustuksen tekeminenkin on haastavaa. On toki hienoa, että mereltä vienon tuulen mukana liitelevät lokit saavat arvoisensa vastaanoton. Siinä on kiistämättä aavistus ympäristöystävällisyyteen vivahtavaa. Mahtaa muuten Kivenlahtilaisia lokkeja harmittaa kun portista on valmiina aina vaan yksi vaivainen Meritorni. Sellainen virhe ei kyllä saa toistua. Eikä ole Keilalahden rannalla toistunutkaan. Torneja on harvahampaisessa rivissä kuin pylväitä kreikkalaisessa temppelissä persialaisten hyökkäyksen jäljiltä. Siitä voi kukin valita oman porttiaiheensa. Vaikuttava näky Länsiväylää länteen päin ajaessa ekosähkön loistaessa tummenevassa illassa. Miettiä sopii löytyykö Karhusaaresta sen verran rakennusmaata että saataisiin sen alkuperäisen portin toinenenkin puoli valmiiksi. Toivottavasti ei.
Porttiaihe voi olla jotain muutakin. Tervetulleeksi toivottava tunnus, koristelu, teksti, ornamentti pihapiirin saapuville. Kaupungissa, jossa asuin- ja liikerakennuksetkin saavat olla vaakasuuntaisia. Lähellä maata, kasveja ja toisia ihmisiä. Puiden katveessa on mukava asua välillä varjossa, välillä valossa. Puilla on sellainen ominaisuus ja etu. Rakennus sopeutuu kauniisti maastoon jos se on suunnilleen parhaimmillaan aikuisten puiden korkuinen. Siinä viitisen kerrosta ja ehkä harjakaton alle ilmastoinnin laitteet sekä talosauna terasseineen. Kun Espoossakin rakennetaan uusia rakennuksia puusta päästään myös lämpimiin värisävyihin betonielementtien harmaan, likaisen vaaleanpunaisen tai ektoplasman vihreän sijaan. Viihtyvyystekijä sekin.
Puhumattakaan vähentyneestä rakentamiseen kuluvasta ajasta ja rakennustarvikkeiden hiilijalanjäjestä. Puhumattakaan ajassa mukana pysymisestä, asuinmukavuudesta, hengittävistä kodeista. Puhumattakaan monimuotoisuudesta, mielikuvituksen lennosta jota ei välttämättä tarvitsisi kahlita sullomalla kaavoitusmuotteihin tai etukäteen rajattuhin huoneiden väliseiniin. Todellista elinkaarta asumiseen. Materiaalista, jota Suomi perinteisesti tuottaa ja josta vielä osataan tehdä taloja suomalaiseen ympäristöön ja asuinolosuhteisiin – myös kaupungeissa.
Lokkien tasolta ihmisten tasolle.
esa.kivivuori@gmail.com
