Tokmannin kurssi laski tulosvaroituksen jälkeen – KL: Ex-omistaja huolissaan: "Elämäntyötäni tuhotaan"

Tokmanni on tullut tutuksi ilmaisista avajaisämpäreistään ja ämpäreitä jonottavista ihmisvirroista.

Voimakkaasti viime aikoina laajentanut halpakauppaketju Tokmanni antoi torstaina tulosvaroituksen, minkä johdosta yhtiön kurssi laski reippaasti perjantaina, kertoo Kauppalehti.

Tokmanni kertoi torstaina tiedotteessaan alentavansa vuoden 2017 liikevaihto- ja kannattavuusnäkymiä. Konsernin liikevaihto kasvaa tänä vuonna, mikä perustuu 2017 ja 2016 avattujen uusien myymälöiden tuomaan liikevaihtoon. Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon odotetaan säilyvän edellisvuoden tasolla.

Uusilla myymälöillä on myönteinen vaikutus yhtiön liikevaihdon kehitykseen, mutta lievä negatiivinen vaikutus kannattavuuteen myymälöiden ylösajovaiheessa.

Käyttökatemarginaalin ennustetaan jäävän edellisvuotta alhaisemmalle tasolle. Kylmä kevät ja muutokset markkinaolosuhteissa vaikuttavat, yhtiö kertoo.

– Kevät on ollut poikkeuksellisen kylmä, mikä on vaikuttanut suoraan Tokmannin myyntiin. Panostimme paljon kevätsesonkiin ja siihen liittyviin sesonkituotteisiin, kuten puutarhatuotteisiin ja -kalusteisiin, Tokmannin hallituksen puheenjohtaja Harri Sivula kertoo tiedotteessa.

– Kyseisten tuotteiden menekki on kuitenkin jäänyt odotettua pienemmäksi ja vaikuttanut sekä vertailukelpoiseen liikevaihtoon että kannattavuuteemme. Näistä syistä ja heikosta ensimmäisestä vuosineljänneksestä johtuen olemme päättäneet laskea koko vuoden ennustettamme, Sivula jatkaa.

Harri Sivula hoitaa myös vt. toimitusjohtajan tehtävää Heikki Väänäsen jätettyä yhtiön.

Sivulan mukaan yhtiö aikoo muuttaa valikoimaansa vähemmän säästä riippuvaiseksi.

Tokmanni on viime aikoina hamunnut muun muassa Anttiloilta vapautuneilta tiloja. Leppävaaran Selloon tuli Tokmanni toukokuussa ja kesäkuun alkupuolella Tokmanni ilmoitti perustavansa myymälän Makkaratalon Citycenteriin. Avajaisia on tarkoitus viettää elokuussa.

Kauppalehden haastattelema ketjun alkuperäinen omistaja ja perustaja Kyösti Kakkonen suomi keskiviikkona rajusti Tokmannia – ja ennusti myös myynnin laskun ennen kuin tulosvaroitusta oli julkistettu.

Hintataso on liian kallis, Kakkonen alleviivasi.

– Kun yhtiö matkii K- tai S-kauppojen konseptia, se ei tuo kuluttajalle sellaista lisäarvoa kuin pitäisi, Kakkonen sanoi lehdessä.

– Näen, että elämäntyötäni tuhotaan, siitä olen surullinen, kertoi Kakkonen, joka sanojensa mukaan on yhtiöstä "tosi huolissaan".

Tokmannilla on yhtiön mukaan noin 3 200 työntekijää. Myymälöitä on ympäri Suomea yli 162.

Punaiset Tokmanni-logot alkoivat täplittää pk-seutua vuonna 2015, kun konserni päätti yhdistää kaikki myymälänsä yhden brändin alle ja täällä toimineet Tarjoustalot ja Säästöpörssit hävisivät katukuvasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Kaisa Paastela

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

500 ämpäriä jaossa – Tokmanni avaa uuden myymälän SelloonTokmanni nappasi taas neljä Anttilan entistä liiketilaa Miksi ihmeessä suomalainen jonottaa ämpäreitä? – TE: Tokmanni-pomo kertoo 3 perinteistä syytäHong Kong romahti kriisiyhtiöksi – Iltalehti: Kävi konkurssin partaallaTokmanni aikoo alentaa hintojaan – "Asiakkaat ovat erittäin hintatietoisia"

Kommentit (5)

Kommentit

Mitähän Lidlin Suomen johtaja tykkää, kun kutsutaan Lidliä "halpakaupaksi", vaikka se mainostaakin olevansa halpa. Lidlin liikevaihto oli 66 miljardia euroa, vaikka se onkin "vain" kommandiittiyhtiö, eli siihen verrattuna suomalaiset puljut ovat aika pieniä. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Lidlin liikevaihto on suurempi kuin Suomen valtion vuoden 2017 talousarvion loppusumma!

Teppo Vanamo

Kakkonen niin oikeassa, nämä nykyiset vetäjät Tokmannissa eivät ymmärrä liikeideaa ollenkaan! Jos menee wannabe-stockan eli K-ketjun hintoihin, niin asiakas kaikkoaa kuin rotta laivasta! Tokmanni oli aina tosi edullinen ennen..voi voi kun ahneus iskee...niin tulee konkka!

LakeudenLukko