Lähiön asukki on ökyalueen asukille usein tuntematon – Kysely: "Aika moni elää kuplassa"

Korkean tulotason alueilla asuvista kaksi kolmesta tunsi vain samanlaisilla alueilla asuvia ihmisiä, kertoo rakennusyhtiö NCC:n kysely.

Don Lehtinen

Korkean ja alhaisen tulotason alueilla on selvä ero siinä, kuinka paljon ihmisiä tunnetaan muunlaisilta asuinalueilta. Asia käy ilmi rakennusyhtiö NCC:n pohjoismaisesta kyselystä, jonka mukaan korkean ansiotason alueilla kaksi kolmesta – siis 63 prosenttia – asukkaista tuntee vain samanlaisilla asuinalueilla eläviä. Alhaisemman tulotason alueilla vastaava luku on 52 prosenttia.

– Tulos vahvistaa käsitystä siitä, että aika moni ihminen elää kuplassa samanmielisten kanssa. Ydinkeskustassa asuvat seurustelevat useimmiten muiden ydinkeskustassa asuvien kanssa. Pohjoismaisittain vertailtuna Suomi ei juuri eroa Ruotsista ja Norjasta, Tanskassa sen sijaan kuplailmiö näyttäisi olevan huomattavasti vähäisempää, NCC:n kaupunkikehityksen projektipäällikkö Laura Majoinen sanoo yhtiön tiedotteessa.

Helsingin seudun kehityksestä kysyttäessä vastaajat olivat yhtiön mukaan erityisen huolissaan kasvavista asumiskustannuksista ja tiettyjen ryhmien lisääntyneestä riippuvuudesta sosiaalihuollosta. Erittäin huolissaan kasvavista asumiskuluista oli 45 prosenttia vastaajista ja melko huolissaan 36 prosenttia.

Sosiaalihuollon asiakaskunnan kasvusta erittäin huolissaan on 42 prosenttia ihmisistä ja melko huolissaan 41 prosenttia. Majoisen mukaan Suomessa ollaan kyselyn perusteella tyytymättömämpiä yhteiskunnan nykyiseen kehitykseen kuin muissa Pohjoismaissa.

Seitsemän kymmenestä suomalaisesta oli kyselyn perusteella huolissaan asuinalueiden lisääntyneestä eriytymisestä, mikä on suurempi luku kuin norjalaisilla ja tanskalaisilla vastaajilla.

Kaikista vastaajista joka neljäs uskoo, että itsellä ei ole varaa jäädä enää tulevaisuudessa omalle asuinalueelleen.

– Ydinkeskustassa asuvista jopa joka kolmas uskoo, ettei heillä ole varaa jäädä tulevaisuudessa nykyiseen paikkaan. Moni ei kuitenkaan voisi kuvitella asumista ydinkeskustan ulkopuolella. Siinä on suuri haaste kaupunkikehitykselle, kuinka luoda viihtyisiä ja kohtuuhintaisia asuinalueita kaikille, Majoinen sanoo tiedotteessa.

United Minds -tutkimuslaitoksen digitaalinen kysely tehtiin Cint’in verkkopaneelin kautta 12.4.–12.5.2017 eri Pohjoismaissa runsaalle 4 000 ihmiselle. Kyselyyn vastasi 1 123 suomalaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Tuore tutkimus ei kannusta eriytyneeseen asumiseen – Hyvän lähiön salaisuudet Helsingissä ovat tässä

Kommentit (8)

Kommentit

Kyllä nää kantasuomalaiset oliot osaa myös lypsää valtiolta eli meiltä kunnon kansalaisilta elämänsä menot ja asunnot. Tiedän tapauksia kuin vain työ ei maista ja kunta maksaa vuokrat ja antaa taskurahat. Silti ne ovat työikäisiä. Siirtolaiset yleensä haluavat tehdä edes jotain töitä. Kantasuomalaiset vaan usein lusmuilee. En silti ole vapaan maahanmuuton puolesta täysin mukana. Asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia kuten esim. Suomi ensin julistaa.

KUUNTELIJA

Joka puolella maailmaa ihmiset asuu siellä missä on varaa, köyhät köyhien aluella ja rikkaat rikkaiden alueilla. Suomessa on ollut erot vielä pieniä tasaisten tulotasojen ansiosta, mutta viimevuosina on tuloerot kasvaneet ja maahanmuuttajat lisääntyy, alkaa meilläkin suurissa kaupungeissa alueet eriytymään kovemmalla tahdilla. Tulevaisuudessa on selvät asuinalueet jokaiselle värille ja lompakolle. Ei se välttämättä ole huono asia, jos ei ihan tietyt alueet slummiudu.

lassepekka

Toivottavasti tulevaisuudessa nämä alueet myös aidataan, niin kuin yhdysvalloissa, ja joka portille vartija, joka tuntee kaikki asukkaat eikä päästä edes vieraita ilman lupaa.

Muuten mitä hyötyä, että meillä olisi suomessa Chinatown, Russiatown, Romaniatown, Iraktown, Syyriatown, jne.., jos niiden asukkaat vapaasti pääsisivät suomalaisten asuinalueille?

Toisaalta eikö meillä oli ennen oma maa, missä saimme elää rauhassa samanlaisemme kanssa, ennen kuin rajat avattiin? Historia siis toistaa itseään?

Persona Non Grata

Kupla sekin, että lähiöissä asuisi vain köyhiä ihmisiä. Valtaosa on ihan tavallisia, työssäkäyviä tai eläkkeellä olevia ihmisiä. Varsinaisia "kaupungin taloja" ei saa enää rakentaa. Vuokra-asunnot (sekä yksityiset että kunnan) ovat siellä sun täällä, omistusasuntojen lomassa. Opiskelija-asunnot ovat vielä niin kasassa, että koko kerrostalo voi olla täynnä opiskelijoita.

rva Ränni

Mitä kuplalla tarkoitetaan ? Kuplako on totuus , että alueella jossa paljon vähävaraisia ja maahanmuuttajia ilmenee häiriöitä enemmän ?
On alueita joiden kouluissa häiriöt lisääntyy ja osa ihmisistä haluaa muuttaa sen takia jo pois kun omat lapset aloittaa koulun .
Toisaalta alueet joissa varakkaat asuu näyttää kaikki ulkoisesti ainakin kauniilta ja siistiltä sekä laitetulta.
Mitä nämä ihmiset toistensa elämästä todella tietää ja kiinnostaako se ylipäätään ?
Vaarallisinta meille taviksille on hallituksen ja eduskunnan jäsenten halu elää "kuplassa" . Halu olla huomioimatta , että Suomessa todellakin elää ihmisiä puutteessa ja jopa kurjuudessa . Meillä on vanhuksia joiden hyvinvointi on todellisuudessa pahoinvointia . Nuoria joiden annetaan syrjäytyä kenenkään puuttumatta . Työttömät ahdistellaan palkatta tekemään työtä yrityksille joille kyllä etuja , verohelpotuksia ja avustuksia yhteisestä pussista kaadetaan .
Se on ainakin selvä , että jokainen joka pystyy ja jolla on mahdollisuus muuttaa sinne missä on rauhallista , ei hörhöjä , ei liikaa ongelmia tuottavaa porukkaa sen kummemmin kouluissa kuin muuallakaan .

CALWX9