Rehtori laittaisi koululaisten loma-ajat kokonaan uusiksi: tällainen olisi 8­+3+2 -viikon malli

Armita (7) ja Artan Eskandarin (9) äiti Katri Toivonen on kesäloman myöhäistämisen kannalla. Kesä on siirtynyt Suomessa syksymmälle, joten helpottaisi, jos lomat eivät alkaisi niin aikaisin, hän sanoo. Myös hänen veljelleen Timo Toivoselle, Eevan (3) ja Ilsen (5) isälle, ehdotus sopisi tulevaisuudessa, sillä hän lomailee elokuussa. Juhannuksena on edelleen sateista, hän perustelee.

Madeleine Hahl

KOULUT Kesälomaa 8, joululomaa 3 ja pääsiäislomaa 2 viikkoa, ehdottaa rehtori Helinä Perttu.

Koulu tuo Suomessa syksyn keskelle kesää. Mutta jospa kesää ja lomaa voisikin jatkaa syyskuulle?

Rehtori ja Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu (kok.) ehdotti äskettäin Facebookissa, että koulujen alkua siirrettäisiin elo–syyskuun vaihteeseen. Kesälomille kirmattaisiin vastaavasti vasta juhannuksen alla ja loma kestäisi nykyisen 10 viikon sijaan 8 viikkoa. Joululoma kestäisi 3 viikkoa ja pääsiäisloma pari viikkoa.

Koulujen syyslukukausi alkaa Suomessa elokuun alussa. Se tarkoittaa monille lapsiperheille pakkolomaa heinäkuussa, etenkin jos perheessä on päiväkoti-ikäisiä lapsia, joiden hoitopaikka on heinäkuun kiinni.

– Usein vanhemmat pitävät kesälomansa peräkkäin ja näin ollen koko perheen yhteistä loma-aikaa ei juuri ole, Perttu sanoo.

– Yhä enemmän kuulee myös sitä, että kansainvälisissä yrityksissä työskentelevien on vaikea saada lomaa kesäkuulle ja jos sitä saakin, niin on oltava stand by -valmiudessa ja seurattava työpaikan viestintää, Perttu perustelee.

Muutoksen hintalappua on vaikea arvioida, Perttu sanoo.

– Opettajien työpäivät ja lomapäivät pysyisivät määrällisesti samoina.

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla suomenkieliset koulut alkavat tämän viikon torstaina. Sen sijaan esimerkiksi Kirkkonummella ja Keravalla kouluun palataan lomilta vasta ensi viikon tiistaina.

– Saman perheen lapsilla voi olla jopa eri aikataulut lomien suhteen, jos kouluja käydään eri kunnissa, Perttu huomauttaa.

Täsmennys 8.8. klo 10.54: Helsingissä suomenkieliset koulut alkavat tämän viikon torstaina, ruotsinkieliset vasta ensi viikolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Marianna Simo

Ota yhteyttä

Kommentit (3)

Kommentit

Koulujen lukuvuoso ok, mutta opettajien kesäloma voisi alkaa vasta juhannuksesta. Siihen asti voisivat suunnitella ja kehittää toimintaa yhdessä, järjestää vapaaehtoista liikuntapainotteista kerhotyyppistä ruokailun sisältävää toimintaa pienille koululaisille, jotka eivät vielä yksi pärjää kotona, järjestää tukiopetusta niille oppilaille, jotka lisätukea tarvitsevat ennen seuraavalle vuosiluokalle siirtymistä jne. Hommaa varmasti riittäisi. Opettajien ylipitkistä lomista pitäisi päästä eroon. Perustelevat raskaalla työllä. Eipä se varmaan herkkua ole päiväkodissakaan lasten melua kuunnella, mutta ihan normilomilla sielläkin selvitään.

iku

"Pakko pitää lomaa heinäkuussa". Voi jessus sentään. Mitä vielä keksitte valittaa? Lapset ovat pitkän kesälomansa ansainneet. Opetus on niin lepsua, että 9 vuotta peruskoulua voisi puristaa vaikka kolmeen. Tosin koulun ainoa tarkoitus ei ole ahtaa oppeja lasten päähän. Pitäisi myös kasvattaa ja opettaa sosiaaliseksi ihmiseksi. Aikuisuuden ei pidä alkaa liian aikaisin, sen "odotusajan" voi sitten vaikka maleksia koulussa. Yhdellekkään aikuiselle ei voi olla epäselvää, että kouluikäisillä lapsilla on pitkät lomat. Aina ei voi elää taaperoaikuisten ehdoilla, pitää osata ottaa huomioon myös perheen lapset, jos lapsia tähän maailmaan tekee.

rva Ränni