Tuija, 56, on raatanut yhdeksän vuotta 9 euron päiväpalkalla – "Kun palkkatyöläiset olivat lomalla, hoidin heidänkin työt"

Pitkäaikaistyötön Tuija Felt (oik.) kokee Sipoon kunnan käyttäneen hänen työttömyyttään hyväkseen. – Kerron tarinani, koska yleensä me hyväksikäytetyt pysymme hiljaa, Felt sanoo tukenaan tyttärensä Sari Tuomainen.

Crista Lassfolk-Feodoroff

KUNTA Sipoon kunta työllisti Tuija Feltin työttömänä, mutta ei huolinut palkkatyöläiseksi.

Sipoon Sanomien toimitukseen saapuu nainen, jolla on nyt mitta täysi. Hän on 56-vuotias sipoolainen pitkäaikaistyötön Tuija Felt, joka on tehnyt vuodesta 2008 lähtien työtä työllistettynä Sipoon kunnan eri yksiköissä.

Viimeisin pesti oli palvelutalo Elsiessä, jossa hän teki kolmipäiväistä työviikkoa yhdeksän euron päiväpalkalla. Viime viikolla Felt sai lähteä, koska esimies oli riidan päätteeksi niin ilmoittanut.

– Olen hoitanut työni hyvin, ei kai minua muuten olisi pidetty hommissa näin kauan, Felt sanoo.

– Vuodesta 2008 lähtien minulle on lupailtu oikeaa palkkatyötä ja annettu ymmärtää, että sellainen on tulossa. Ei vain koskaan tullut.

Hän kokee paikanneensa työpanoksellaan palkkatyöläisiä ja tulleensa hyväksikäytetyksi. Lomaa Felt kertoo saaneensa pitää muutaman viikon vuodessa.

– Kun muut olivat lomilla, minä hoidin heidänkin töitään. Minulle ei vain maksettu oikeaa palkkaa.

Ilmeisesti minut vain halutaan pitää työttömänä"

Tuija Feltin vakituinen työ laitosapulaisena loppui Nikkilän sairaalan lakkauttamisen myötä.

Hän työskenteli sairaalan palkkalistoilla vuosina 1975–1999. Tilalle tarjottiin työtä Helsingistä, mutta lapsiperheen äitinä hän koki työmatkat liian pitkiksi.

Felt kääntyi Sipoon kunnan puoleen ja sai kunnalta keikkatöitä laitosapulaisena. Vuoteen 2002 saakka hän sai työstään asianmukaisen palkan.

– Keikkatyöni loppuivat, kun minut työllistäneet jäivät eläkkeelle, eivätkä uudet johtajat jatkaneet keikkasopimustani, Felt kertoo.

– Olin sen jälkeen kuusi vuotta työttömänä, kunnes kunta työllisti minut pitkäaikaistyöttömänä.

Toiveistaan, yrityksistään ja odotuksistaan huolimatta hän ei ole saanut vakituista työpaikkaa Sipoon kunnalta, eikä muualtakaan. Työtä hän haluaisi tehdä ja saada tekemästään työstä ansaitun toimeentulon.

– Ilmeisesti minut vain halutaan pitää työttömänä.

Näen jatkuvasti nälkää, koska rahani eivät riitä ruokaan"

Tuija Felt saa työttömänä yksineläjänä tukia ja korvauksia sen verran, että hänelle jää kuukaudessa käyttöönsä noin 400 euroa. Siitä summasta hän kertoo maksavansa muiden muassa hygieniatuotteet, vaatteet, lääkkeet ja ruuan.

– Näen jatkuvasti nälkää, koska rahani eivät riitä ruokaan, Felt sanoo.

– Kunta heittää ruokaa roskiin enemmin kuin antaa sitä meille köyhille. Sen olen omin silmin laitoskeittiöissä nähnyt lukemattomat kerrat.

Hän odottaa sosiaalitoimen päätöstä harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta.

– Kunnalta olen saanut ruoka-apukassin viimeksi kesäkuussa. Seurakunta antaa 20 euron ostolapun ruokakauppaan joka toinen kuukausi.

Asiasta kertoi ensin Sipoon Sanomat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Työllistäminen

Työllistäminen tarkoittaa viranomaisten tekemää työttömän työnsaantia edistävää toimenpidettä.

Työllistämistoimenpiteen kohteeksi joutuvat henkilöt, jotka eivät työllisty omin avuin. Työvoimatoimisto voi maksaa työnantajalle työllistämistukea korvaukseksi laskeneesta työkyvystä.

Yleisiä työllistämispaikkoja ovat erilaiset yhdistykset, yhteisöt, kunnan sekä valtion toimipaikat. Uutena työllistämiskohteena ovat tulleet sosiaaliset yritykset, joille myönnetään palkkatukea pitkäaikaistyöttömien ja vajaakuntoisten työllistämiseen.

Written by:

Crista Lassfolk-Feodoroff

Ota yhteyttä

Kommentit (44)

Kommentit

Tämähän on sitä Sipilän kärkihanke unelmaa.
Kohta kaikki painaa 9€,ron päiväpalkalla.

Sotarikollisille,raiskaajille,murhaajille annetaan asunnot,terveydenhoidot,
lokoisat oltavat,paritonnia taskurahaa kuukausittain.
He ovat kunniakansalaisia,heitä on suvaittava ja autettava.

Corleone

Nälkää nähneenä aika pulskassa kunnossa ja kyllä sossutuet tämän 9 euron lisäksi yhtä suuret kuin surkea lähihoitajan palkka.Kun työtä ei ole tarjolla niin ei ole eikä juuri tule olemaankaan maassa missä on aina lama.

Tatu

Olipahan kommentti. Totta kai suurin osa köyhistä on "pulskassa" kunnossa, jos on perheen syöttämisessä tehtävä valinta 0.99 maksavan lenkin ja kurkun välillä. Haastaisin kaikki elämään kuukauden 400€ ja sen jälkeen arvostelemaan (koettu on). Itse asiaan: joka kunnassa käytetään hyväksi pitkä-aikaistyöttömiä hyväksi "oikeissa töissä". Missähän jamassa olisi esim kotihoito ilman heitä ? Karmein tapaus on tämä työ"kokeilu", jossa 9€ päiväpalkalla tehdään 6 tuntisia työpäiviä. Maksat matkalipun, niin palkaksi ei Helsingissä jää euroakaan.tunti...Jos sama "palkka" maksettaisiin ulkomaalaisille raksamiehille, olisi ay-liike tikkana barrikadeilla kiljumassa ja syyttämässä ihmiskaupasta. Mutta ei "tempputyöllistämisessä"....Seuraavaksi joku varmaan kommentoi, että saavathan he päälle vielä työmarkkina-ja asumistuen ! Niin saavat nekin, jotka makoilevat vain kotisohvilla, matuista puhumattakaan. Työllistämisrahoja jäänee käyttämättä tänä vuonna kymmeniä miljoonia, Kuka on vastuussa ? Lähihoitajan ja muidenkin naisvaltaisten alojen palkoista olen täysin samaa mieltä, mutta niitä ei ole eduskunta vastuussa, vaan edunvalvojanne voi tehdä asialle jotain. Ei mulla muuta

Mimminiemi

Pavut ovat herkullisia, terveellisiä, monipuolisia ja ennenkaikkea erittäin edullisia. Ei tulisi mieleenikään laittaa halpaa lenkkiä suuhuni. Ja juu, olen ptkäaikaistyötön.

Sanelma

Kyllä pavut ja muutkin vihannekset ovat ihan hyviä, mutta pelkästään niillä ei ruokita koko perhettä ja mitenkäs menikään Helsingissä se vihreiden vegaaniruokakokeilu ? Köyhä rakentaa jopa halvasta lenkistä aterian kaikille, pakko kun on.

Mimminiemi

Opiskeluaikoina tuli välillä elettyä aikoinaan huomattavasti pienemmällä käteen jäävällä rahalla pakollisten menojen jälkeen. Joutui ostamaan myös sitä halpaa makkaraa. Vaan eipä tarkoita sitä, että siitä pitää vetää puolet kerralla. Ihan hoikkia oltiin kaikki kaveriporukassa. Turha syyttää ruokaa, kun sitä vain syö yli tarpeen. Oma vika ja valinta.

SeOnSiinä

Nyt taitaa kaikilta alkaa jutun ALKUPERÄINEN sanoma unohtumaan. Vastauksen kohdistui Tatun kommenttiin "pulskuudesta". Se, mitä kukin lautaselleen laittaa ja miten vapaa-aikansa viettää ei liity mitenkään törkeään pitkä-aikaistyöttömien hyväksikäyttöön.

Mimminiemi

On kyllä niin suuri vale, että terveellinen ruoka maksaisi enemmän kuin epäterveellinen. Terveelliset peruselintarvikkeet eivät paljon maksa.
Miksi tekee 9€ /pv "työtä"? Koska tuet säilyy? Mistä tahansa oikeasta työstä tienaa sen verran tunnissa.

noname

Ja sinä tyhmä kuin saapas, ottaisit asioista selvää ennen kuin kirjoittelet typeriä kommentteja! Tiedoksesi että jopa ylipainoinen voi olla aliravittu ja kuolla siihen! Ei tuolla tuntipalkalla ostella terveellistä ja ravitsevaa ruokaa!

katsy76

Kas kummaa, kun monipuolinen ravinnonsaanti onnistuu edullisesti niin monelta muulta? Sesongin tuotteet ja kohtuullinen syöminen. Pitääkö tästäkin turhasta asiasta syyttää yhteiskuntaa, kun itse vaan ei viitsi tai osaa huolehtia monipuolisesta ravinnosta huokeasti?

Tämä työttömyysasia sen sijaan on tärkeä. Tietysti jos annetaan työnantajalle mahdollisuus saada lähes ilmaista työvoimaa, ne kierrättävät sitä.

SeOnSiinä

Kerro miten teet 1-2€:lla terveellisen päivän aterian. Ei taida riittä edes litraan herneitä.

Kun taas 1€ saa tarjoustalosta 5 pakkausta makarooneja, niillä elää jo viikon. Tervellista? Ei, mutta halpaa!

Kun ei ole rahaa, niin ei voi muuta syödä makarooneja ja perunaa ja molemmat lihottavat.

Anonyymi

Miksi valitus? Suomessa kerrotaan olevan demokratia joka tarkoittaa, että valtioneuvosto (Eduskunta ja hallitus) päätöksillään huolehtivat kaikkien kansalaisten hyvinvoinnista. Äänestämällä valitaan ne edunvalvojat. Vaihtamalla henkilöä ja puoluetta on mahdollista saada muutoksia nykyiseen vain eliitistä ja omistajista koottuun valtioneuvostoon. Ellei käy äänestämässä saa tyytyä äänestäjien valitsemien luottamushenkilöiden päätöksiin. Mitä tulee AY liikkeeseen niin sen johdostahan on tullut eliittiä joka seurustelee omistavanluokan kanssa samoin kuin niin sanoittujen "työväenpuolueiden" johdotkin. Säilyttääkseen Hillotolppansa he eivät enää pidä heille vallan antamien elättäjiensä etuja. Luokkayhteiskuntaa palautetaan voimalla takaisin eliitin voimalla. Muistakaa, että aikanaan vainottiin henkilöitä jotka ammattiyhdistysten voimalla saivat ajettua äänioikudet ja työaikalait sekä palkkojen korotukset joiden avulla työntekijätkin saivat omat kodit ja muut hyvinvoinnin tarpeet hankittua. Ja kannattaa muistaa myös, että samat korotukset saivat nekin jotka eivät kuuluneet AY liikkeeseen. Tietysti jos on tyytyväinen tulonjakoon ja omaan tilaansa niin ei tarvitse vaivautua äänestämään. Jos haluaa muutosta on itse tehtävä muutoksen eteen. Jos uskoo lupauksiin on pölhöpopulisti.

A. Hankala

Mikään nykyisistä puolueista ei ole äänestämisen arvoinen. Valtaan päästyään on lopputulos tämä, mikä on:köyhät kyykkyyn. Gallupeissa yli 40% ei tiedä, mitä puoluetta äänestäisi, kertonee jotain. Olisi syytä perustaa ihan uusi puolue, äänivyöry ja pääministerin paikka taattu (enkä tarkoita piraatteja, libsuja tai femakoita), heillä ihan oma agenda. Aktiiviset, vielä ehtii toimia ennen seuraavia vaaleja. Niin, olen itse äänestänyt joka vaaleissa, valitettavasti, kun katsoo lopputulosta.

Mimminiemi

Työttömyyskaudella tuli huomattua että toimiston väen kiukuttelu alkoi heti, kun otin puheeksi että ammattikoulutuksella saisin paremmin hommia.

Kun löytyi töitä niin työpaikalla ilmapiiri että olisit vaan pysynyt työttömänä, että mitä tänne tulet heidän työpaikkojaan vaarantamaan.

Väitän että Suomi on aivan itse ahdinkonsa synnyttänyt. Ja tästähän ei nousta. Persaukisella maalla ei ole rahkeita.

EX-työtön

Sinä kun tunnut joka palstalla olevan kommentoimassa, niin voisitko nyt alkaa kommentoimaan asioita joihin pystyt vastaamaan, eikä vain huudella puskista?
"Kaverin poika
2 päivää sitten#2
Laskelmat on jo toimitettu. Mutta kun eivät persuille kelvanneet, niin minkäs mahtaa."
Vastaatko nyt ja laitat linkkiä, missä nuo laskelmat on nähtävillä, vai jauhatko tuttuun tapaasi jälleen paskaa?
Suomen Uutisissa väitit kyseistä skeidaa.

Ei kunnioiteta ketään

Kiitokset Tuija Feltille kirjoituksesta. Jaksamista Tuijalle ja muille vastaavassa tilanteessa.
Systeemi on mätä.
On SIETÄMÄTÖNTÄ, että Suomessa palkansaajista noin puolet saa palkkansa verorahoista. Suomi on täynnä yhteiskunnan loisia, siis virastoissa virkailijoina ja virkamiehinä...Nuo ovat niitä yhteiskunnan pummeja, joiden takia työttömät kärsivät.

Rautalangasta - Suomessa on siksi paljon työttömiä koska ei ole varaa palkata heitä. Ei ole varaa koska verotus on niin kova. Verotus on kova siksi, että meillä PÖHÖTAUTINEN julkinen sektori.

Varis

Tuo on monelle ihan täyttä todellisuutta vuodesta toiseen. Lupaillaan vakituistamista ehkä. Todellisuudessa henkilö on töissä vain sen aikaa, kun työnantajalle juoksevat tuet. Sitä Jari Sarasvuon sanomaa orjatyövoimaa. Ei ole aikomustakaan monella työnantajalla palkata reilusti riveihin, mutta näin saadaan revittyä maksimihyöty irti, kun joku tukityöllistetty elää toivossa, mitä oikeasti ei ollut olemassakaan.

Mutta siihen vedän rajan, kun selkeästi ylipainoinen ihminen valittaa näkevänsä nälkää. 400 euroa kuussa pakollisten asumis- ja muiden menojen jälkeen ei ole ollenkaan huono, verrattuna opiskelijoihin, jotka joutuvat pyörittämään saman arjen pienemmällä rahalla.

Sitten on näitä osseja, jotka ovat "ideologisista syistä" työttömiä. Todellisia yhteiskunnan vapaamatkustajia. Lisäksi haalitaan pakolaisia mukamas työllisyysvajetta paikkamaan. Hah! Suurin osa edellisistäkään eristä ei ole työllistynyt edes parinkymmenen vuoden aikana. Lapsia ne kyllä osaavat synnyttää, joita on Espoossakin erityisluokat sitten täynnä. Diagnoosia jos mitä annetaan, kun ei vaan hoksottimet ja geeniperimä riitä. Varsinaista laatukamaa Suomen tulevaisuudelle. Tätä ei vaan saa sanoa ääneen.

SeOnSiinä

Usein koko tulokertymää ei kerrota ,asumistuet ym. tuet jää kertomatta vain tuntipalkka /kuukausipalkka ja ruikutetaan pieniä tuloja mutta saman aikaisesti ylipainoisia sohvalla lojujia kun kunnon ylläpitämisen eteen pitää tehdä.Tupakka ja viina kelpaa kuitenkin?

Isoisä

Ihan niinku isoisällä, ollaan tekevinään kovaa duunia ja muka oman onnensa seppiä! Todellisuudessa saadaan palkka turhasta työstä ja rahat tulee verorahoista. Oli se kovaa hommoo kun tehtiin jäänmurtajia Neuvostoliitolle!!! Voi vit...
Mene isoisä nurkkaan häpeämään!

bellamoma

Naamiovärillä "kunniakansalaiseksi" on pelit ja vehkeet on asunnot valmiina mutta puuro on "kaskaa".
Kerran kielteinen turvapaikkapäätös ja lähtö yksinkertaista vai pitääkö tästä joku lintukoto kehitellä vai onko se vain parempiosaisten oikeus huolehtia muista muttei kotimaankansalaisista.

ky

Kyllä vaan 400 euroa on paljon rahaa yksineläjälle ylimääräistä ei vaan mulla ole mahdollisuus siihen, hyvä jos jää 100 euroa ylimääräistä elikkä työttömyys kannattaa aina.

Tatu

ORJATYÖMARKKINAT LAKKAUTETTAVA
http://sarilaine.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244447-orjatyomarkkinat-lakkau...

TE-toiminta on epäonnisena junnannut viimeiset 30-vuotta paikoillaan. Työkkärien kortistoissa on makuutettu 90-luvun alusta alkaen satoja tuhansia työttömiä, joita säilötty kuin pimeässä tunnelissa, jonka päässä vieläkään ei valoa näy. Työkkäreissä on aika nostaa kädet pystyyn ja myöntää rehellisesti selvät tosiasiat, he eivät ole onnistuneet työnvälitystehtävässään.

TE-PALVELUJEN ORJATYÖMARKKINAT
Työkkärit ovat onnistuneet välittäessään 9 euron aleihmisiä eli ilmaisia työkokeilijoita työnantajille sekä palkkatuettuja työntekijöitä, joiden palkkakuluista yhteiskunta on joutunut maksamaan vaikkapa puolet.

Siinä kun ay-liikkeet ovat vaikertaneet ja lakkoilleet jäsentensä palkankorotusten puolesta, niin TE-toimistot ovat toiselta laidalta työntäneet täysin ilmaista väkeä samoille työmarkkinoille kilpailemaan niiden vapaista työpaikoista.

Työmarkkinakentillä on jo totuttu kahteen äärimmäiseen työnhakijaryhmään, ay-väkeen, joka ei tingi palkoistaan senttiäkään ja työkkärien työkokeilijoihin, jotka tinkivät kaikesta ja menevät töihin ilmaiseksi. TEM on synnyttänyt Suomeen jo vuosikausia kestäneet orjatyömarkkinat, tarjoamaansa työvoimaa alehintaan dumpaten ja ilmaiseksi jakaen.

Työkkärit pyörittävät omaa työvoimakoulutustaan, joihin työnhakijoita on kehotettu sekä pakotettu osallistumaan työmarkkinatukien menetyksillä uhaten. Työvoimakoulutuksen vaikutus on ollut lähinnä kosmeettista, jolla saatu siivottua TEM:n ja työkkärien tilastoja sopivin väliajoin. Pakolliset, työnhakijan tarpeettomaksi itselleen kokemat työvoimakurssitukset ovat palvelleet ainoastaan kursseja järjestävien tahojen omaa työllisyystilannetta.

ORJUUDEN MÄÄRITELMÄ
”Ihmisen alistaminen pakkotyöhön on äärimmäistä riistoa. Pakkotyön teettämisen keinot ovat moninaiset. Valtio voi pakottaa ihmiset palkattomaan työhön, samoin sotavoimat. Ihmiset voidaan pakottaa töihin sitomalla heidät jatkuviin velkasuhteisiin.

Yleensä pakkotyöhön päättyviä ihmisiä yhdistää kuitenkin köyhyys.

Pakkotyö on vahvasti talouteen sitoutunut ilmiö. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksissa pakkotyöllä tarkoitetaan kaikkea työtä, joka tehdään pakotettuna ja rangaistuksen uhan alla ja johon työn tekijä ei ole suostunut vapaaehtoisesti. Rangaistus voi tarkoittaa esimerkiksi joidenkin oikeuksien menettämistä.”

http://www.ihmisoikeudet.net/opi-ihmisoikeuksista/ihmisoikeuksien-sisalt...

Sari

Harri Jaskari Uuden Suomen Puheenvuorossaan:
Älä liiku - olet työtön

Muutamat laskelmat osoittavat, että työttömiä on Suomessa tällä hetkellä jopa 600 000. Työssä oleville työttömyys tuntuu helposti kaukaiselta asialta. Työttömäksi jäädessä usein alussa usko duunin löytämiseen on myös kova. Totta kai minä löydän uuden työpaikan pikavauhtia – kunhan alussa nyt vähän huilaan.

Läheskään kaikille ei kuitenkaan käy niin – ja muutaman kuukauden jälkeen oma usko tulevaisuuteen alkaa horjua. Autetaanko heitä, joilla toivo alkaa muuttua epätoivoksi? Moni työttömistä ystävistäni kertoo, että eipä juuri. Itse asiassa työttömyyslaatikosta pomppaaminen takaisin työelämään on usein uskomattoman vaikeata.

http://harrijaskari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244378-ala-liiku-olet-tyoto...

Sari

Tässä mättää jokin ja pahasti näissä hyväksikäyttäjissä, jotka ovat tehneet noita työkokeilusopimuksia yhdeksäksi vuodeksi peräkanaa. Näillä Sipoon kunnan palkkaajilla pitää olla tieto, että työkokeilujakso on kokeiltu kuudessa kuukaudessa, ja jos työ sen jälkeen kelpaa, on palkan maksun aika vastikkeena tehdystä työstä.

Sari

Niin tai näin niin koko hyvinvointi Suomi puretaan seuraavan laman aikana joka alkaa noin 2-3 vuoden kultua johtuen Suomen velkakellon tikityksestä pahaan suuntaan. Tulemme siirtymään halpamalli hyvinvointiyhteiskuntaa jotain suuntana Usa ja Englanti mallia missä saat sen verran vähän apua että työnteko voittaa aina.

Tatu

Lähihoitaja joka tekee yövuoroja joka toinen pyhä duunissa tienaa 4500 euroa kuussa ja verot siitä pois niin jää noin 3300 käteen kuussa.Päivävuorossa tekevä on noin 2300 kuussa ja siitä verot pois noin 1900 käteen.Ikälisät verovähennykset voi mutta laskelmia jonkun verran mutta hyvin maksettu työ vuoro ja pyhät laskettuina mukaan.Ei huono vaikka aina valitetaan.

Tatu

Julkisella puolella pitkät lomat,seitsemän viikkoa,ja kolme viikkoaa "saikkua "vuodessa että työssä olo ajalle tulee hyvä korvaus kuitenkin ja koulutus on lyhyt, verrattuna yksityiseen puoleen?

Isoisä