"Stockmannin lopetettava Hullut Päivät" – poliitikko vaatii muutosta

Mielenterveysalan ammattilaiset ovat pohtineet Hullujen Päivien nimen oikeellisuutta. Hullujen Päivien tunnus on hätääntynyt kummitus.

T24 / arkisto

Vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja Miikka Keränen vaatii, että tavarataloketju Stockmann luopuu Hullut Päivät -brändin käytöstä kampanjoinnissa.

Keränen kirjoittaa blogissaan, että Hullut Päivät loukkaa mielenterveysongelmista kärsiviä suomalaisia.

– Mielestäni vaikutusvaltaisella, tunnetulla ja näkyvällä yrityksellä on kannettava vastuuta käyttämänsä retoriikan vaikutuksista. Hulluista puhuminen vähättelee mielenterveysongelmia ja leimaa ongelmien kanssa eläviä, ja siksi Hullut Päivät on lopetettava, Keränen kirjoittaa blogissaan, jonka hän on nimennyt avoimeksi kirjeeksi maineikkaalle tavaratalokonsernille.

Rovaniemeläisen Keräsen mielestä  Suomessa käytetään "liian usein sanoja ja ilmauksia, joissa mielenterveysongelmia vähätellään tai niistä kärsiviä leimataan".

– Vetoan Stockmannin johtoon, että lopetatte Hullut Päivät. Mielestäni voitte uudelleenbrändätä alennusmyyntinne niin, että sen nimi ei ole osana diskurssia ja retoriikkaa, jossa mielenterveysongelmia vähätellään ja niistä tehdään viihdettä. Vastuullinen yritys ottaa huomioon kaiken toimintansa kaikki vaikutukset, ja mielestäni mielenterveysongelmilla naureskelu ei kuulu 2010-luvun yrityskuvaan, Keränen kirjoittaa.

Keräsen ohella myös mielenterveysalan ammattilaiset ovat pohtineet Hullujen Päivien nimen sopivuutta. Viime vuoden syksyllä ehdotettiin, että brändistä hyötyvä Stockmann voisi sponsoroida mielenterveystyötä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Mikko Välimaa

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Hullut Päivät alkavat taas – "Stockmann voisi sponsoroida mielisairaita"Hamleys-lelukauppa lähtee Stockmannilta – kesti vain kaksi vuotta"Koko Stockmann voidaan pilkkoa" – Osakestrategi näkee kaksi vaihtoehtoa maineikkaalle yhtiölle

Kommentit (34)

Kommentit

Ja taas virheiden vihreä joka elää omassa vihreässä kuplassaan.
Kun ei tuon parempaa kapasiteettia aivotoiminnalle näemmä ole, niin poistuu sinne jeeralle tuhnuttelemaan aivopäästöjään.

Ei kunnioiteta ketään

Ihmisiä joilla on mielenterveyden kanssa ongelmia ei todellakaan kutsuta hulluiksi, joten herra Keränen on hakoteillä tässä aloitteessaan.
On näillä vihreillä jutut, lienee kilpailu kuka keksii parhaan asian kiellettäväksi.

Viisari

Olen 65v. vuotias ja niin kauan kuin muistan on puhuttu hulluista päivistä.Kaikki sivistyneet ihmiset on aina tiennyt mitä tuolla tarkoitetaan.
Joku kirjoitti ,että mielenterveys ongelmaisia ei sanota hulluiksi,olen samaa mieltä hänen kanssaan.
Nykyisin puhutaan mielenterveys ongelmista johon on saatavana hyvää hoitoa,ei siis enään sanota hullu.

Kissa51

Stockmannin Hullut Päivät ei tämän vuoden kuvastojen perusteella ole enää lainkaan tuntunut yhtä edulliselta kuin ennen. Saattaa olla jopa vaikea löytää Hullujen Päivien tuotteita, joiden hinta on selvästi halvempi kuin eräillä kilpailijoilla.

Siksi on mahdollista alkaa ajatella, että Hullujen Päivien "hulluus" on vaihtanut kytkeytymistään selkeästä edullisuudesta jonkin muun laiseksi karnevaaliksi. Ehkä piilosarkasmi kohdistuikin yleisöön, jonka käyttäytymistapa on asetettu perinnettä manipuloiden ohjailtavaksi laumakäyttäytymisin vailla järkevää kritiikkiä.

Tulee kyseeseen analysoida "hulluuden" käytön asiattomuus markkinoinnissa nykykontekstissaan ja substanssissaan.

1n

Miksi näille someloukkaantujille annetaan palstatilaa, nämä sjw:t kilpailee siitä kuka pystyy parhaiten loukkaantumaan eri syistä somessa ja mediassa.

Verojenmaksaja

Suomen kieli muuttuu ikäväksi jos kaikki värikkäät ilmaisut kielletään. Varmaan joku taho kohta julkaisee jokaiseen kotiin kannettavan opaskirjan, jossa luetellaan mitä sanoja ei saa käyttää, koska se saattaa loukata jotain tosikkoa. Täytyy kai opetella lukemaan rivien välistä, kuten aikoinaan Kekkosen puheita.

Vasuriukko

Täys hullu...mielestäni puolue nimeltä Vihreät loukkaa verisesti (ai niin,näähän imee kasvinesteitä..ei saa sanoa veri..) värin vihreä määritettä. Vihreä luo rauhaisan tunnelman ja on luonnon harmoniaa kuvaava väri. Kun taas tämä sairas puolue saa aikaan miellekuvan, että vihreä tarkoittaa puoluehihhulia, joka keksii kaikkea sellaista millä ei ole mitään tekemistä yhteiskunnan asioiden hoidon kanssa!

LakeudenLukko

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin."
Enemmän ne kuluttajat siellä sekoavat. Jollakin on politiikassa taas liikaa aikaa miettiä jotakin jonninjoutavaa omasta mielestään retoriikkaa. Mistä näitä riittää?

SeOnSiinä

Hullunkurista tässä ulostulossa on se, että tämä kaveri ei ole kuullut sanontaa: 'Hullukin saa olla mutta ei tyhmä'. Ihan asiasta, en ole koskaan yhdistänyt stokkan hulluja päiviä mielenterveyspotilaisiin tai -kuntoutujiin. Kerran kävin hp:llä ja se riitti, sekin kerta oli työn merkeissä. Ei koskaan enää. Ja olen ihan varma, että siellä hp:en ihmisjoukossa oli täysin terveitä, mielenterveyskuntoutujia, fyysisesti sairaita ym. Kaikki halusivat tehdä löytyjä stokkalta. Sanapoliisit ovat vaarallisia.

CaritaS

Hesus mikä nuijja. Vähän klorofylliä lisää niin huomaa ettei tää olekkaan ihan niin paha juttu koskapa on sukupuolineutraali termi. Näitä tulee hullunvarmasti kaalinlehden alta tämmösiä erikois henkilöitä.

Kekkula

Vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja Miikka Keränen VOI ottaa kantaa seuraaviin asioihin:
-kantaväestöön (tytöt/naiset) raiskaukset/joukkoraiskaukset, matujen tekeminä
-matujen tekemät pahoinpitelyt/joukkopahoinpitelyt kantaväestöön kohdistuen
-matujen rikollisuus yleensäkin (huumeet, ryöstöt yms.)
-matujen suuri työttömyysprosentti
-matujen loiniminen yhteiskunnan tuilla
Jos ei tuo Vihreän edustaja muuta keksi, kuin "Hullut-päivät", niin paljon on pojulla opittavaa.
Pojulla taitaa olla asiat liian hyvin, tai sitten ei ole "lääkitys kohdallaan"
"eimullamuuta,kuinsomaliaonhienomaa"

PUMPUI

Hei, vasuriukko, jos sä et kestä kuulla ja lukea totuuksia, niin pysy pois näiltä foorumeilta, ei näitä kommentteja ole pakko lukea.
Ihan omaa hölmöyttäsi täällä itseäsi kiusaat, kun tuossa kys. kommentissa kerrottin vain ja ainoastaan totuus.

Ei kunnioiteta ketään

Olipas mukavaa käydä Hulluilla päivillä pitkästä aikaa ja porukkaa oli kuten ennenkin. Muovikasseista erikseen laskuttaminen oli kieltämättä tyylitöntä ja tämmöiset möläytykset saa jättää ihan omaan arvoonsa.Hetkellinen hulluttelu tekee hyvää varsinkin pimeinä syysiltoina. Kansanomainen ilmaus ei tarkoita pahaa.

Varpunen95

Välillä kyllä kun seuraa näitä vihreiden kannanottoja ja eri ehdotuksia niin tuntuu siltä että nämä ovat kaikki karanneet jostain niuvanniemestä tuntuu kyllä hurjalta että jotkut tolvanat vielä antavat näille äänensä.

Jake