"Laitonta ja erittäin vaarallista" – liikenneopettaja ihmettelee Sipilän ja Soinin valtiosihteerin takakonttitemppua

Auton takakontissa saa tieliikennelain mukaan kuljettaa esimerkiksi marjoja ja marjanpoimureita, mutta ei poliittisia valtiosihteereitä.

Kuvituskuva

Liikenneopettaja Mats Rajalakso hämmästelee kansanedustaja Tiina Elovaaran (sin.) vahvistamaa lehtitietoa, jonka mukaan valtiosihteeri Samuli Virtanen poistui auton peräkontissa salaisesta tapaamisesta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) luota viime kesäkuussa.

Rajalakso sanoo Tamperelaiselle, että lain mukaan ajoneuvon kuljettajan ja matkustajan on ajon aikana käytettävä istuinpaikalle asennettua turvavyötä tai heidän liikkumistaan estävää muuta turvalaitetta.

Virtasen ja Sipilän tapaaminen oli viime kesäkuussa sen jälkeen, kun perussuomalaiset olivat valinneet Jussi Halla-ahon puolueen puheenjohtajaksi. Sipilä on eduskunnassa kiistänyt, että hallituspuolueilla olisi ollut suunnitelmia Halla-ahon valinnan varalta.

Toimittaja Lauri Nurmi kertoo äskettäin ilmestyneessä kirjassaan, kuinka hallituspuolueet jo keväällä alkoivat tehdä tunnusteluja ja suunniltelmia, jotta Halla-aho saadaan pelattua pois pelistä. 

Liikenneopettaja ei ota kantaa hallituksen toimintaan muilta osin kuin liikennelain näkökulmasta.

– Laitonta ja erittäin vaarallista. Jos tulee lieväkin peräänajo, kyllä käy peräkontissa huonosti. Jokaikisellä pitää olla oma paikka ja turvavyö kiinni, Rajalakso sanoo Tamperelaiselle.

Juha Sipilän poliittinen erityisavustaja Riina Nevamäki tyrmäsi aiemmin Iltalehdelle tiedon Virtasen poistumisesta pääministeritapaamisesta takakontissa.

Asiasta kertoivat ensimmäisenä Iltalehti ja Aamulehti omiin lähteisiinsä vedoten.

Lue koko juttu Tamperelaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Pekka Ruissalo

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Timo Soinin valtiosihteeri poistui salaa Juha Sipilän luota – kansanedustaja vahvistaa takakonttikyydinUutuuskirjan väite: Pääministeri Juha Sipilä tiesi PS:n hajottamisesta – ei puhunut totta eduskunnalle

Kommentit (3)

Kommentit

Riina Nevamäki on Sipilän linjoilla ja kiistää jyrkästi tapahtuneen. Tiina Elovaaralla taas ei ole enää mitään hävittävää, kun teki itsestään poliittisen ruumiin, joten hän sanoi totuuden että peräkontissahan se poliittinen valtiosihteeri tuotiin median ohi. Elovaara lainsäätäjänä korostaa vielä Uuden Suomen jutussa, että kyseessä ei ole rikos ja että peräkontissa saa matkustaa, jos se tuntuu tilanteeseen sopivimmalta. On oikeasti hyvä juttu, ettei tällainen henkilö ole enää kauaa säätämässä uusia lakeja, kun nykyiset eivät ole edes perusteiltaan hallussa.

Panorama