HS: Jätkäsaareen rakentuvista puukerrostaloista löytynyt hometta – muun muassa Supercell tulossa alueelle

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo/Arkisto

Helsingin Jätkäsaareen rakentuvan Wood City -puukerrostaloalueen taloissa on ilmennyt kosteuteen liittyviä ongelmia, jotka voivat olla vakavia, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan puuelementtien liitoskohdista on löytynyt mik robivaurioita.

HS:n haastatteleman Tampereen teknillisen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinhan mukaan rakennusaikaisen kosteudenhallinnan osalta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.

Vinha on tarkistanut yhden Wood Cityn kosteudenhallintaprosessiin liittyvän diplomityön, ja toinen työ on parhaillaan tarkastuksessa. Niiden perusteella Wood Cityn kosteudenhallinta on ollut puutteellista, ja puuelementtien liitosalueille on syntynyt homekasvustoa.

Peliyhtiö Supercell ilmoitti lokakuussa ostavansa Wood Citystä toimistotalon uudeksi pääkonttorikseen.

Wood Cityssä sovelletaan ensimmäistä kertaa Suomessa menetelmää, jossa monikerroksisia massiivipuurakennuksia rakennetaan esivalmistetuista elementeistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Marika Lumme

Ota yhteyttä

Kommentit (4)

Kommentit

Raikasta meri-ilmastoa.
Juokseva vesi,katot ja ikkunat vuotaa,ei tarvitse suihkua.
Hyvä ilmastointi ikkunat valskaa ja reipas läpiveto 24/7
Rakennustarvikkeet jo valmiiksi homeessa ja torakoita täynnä.
Kotielätit kaupanpäälle.

Corleone

Puut huomehtuu jo metsissä, toisaalta olen käyn homeettomassa toisen maailmansodan bunkkerissa joka on ollut omillaan metsässä eikä siellä ollut hometta.
Olisi pitänyt tähänkin projektiin ottaa vanhoja hirsirakentajia. Kyllä puustakin voi rakentaa isosti ja kestävästi. Kerimäen puukirkkokin on vanhempi kuin moni kivitalo.

Essie

Puut huomehtuu jo metsissä, toisaalta olen käyn homeettomassa toisen maailmansodan bunkkerissa joka on ollut omillaan metsässä eikä siellä ollut hometta.
Olisi pitänyt tähänkin projektiin ottaa vanhoja hirsirakentajia. Kyllä puustakin voi rakentaa isosti ja kestävästi. Kerimäen puukirkkokin on vanhempi kuin moni kivitalo.

Essie