Nyt kasvaa talous! Ennuste Suomelle nousi juuri reippaasti

Kuvituskuva.

Arkisto/ Johanna Erjonsalo

Euroopan komissio ennustaa Suomen bruttokansantuotteen kasvavan 3,3 prosenttia tänä vuonna. Vielä keväällä kasvuksi arvioitiin 1,3 prosenttia.

Euroalueen bruttokansantuotteen ennustetaan kasvavan komission syksyn talousennusteen mukaan tänä vuonna 2,2 prosenttia.

Ensi vuodelle komissio ennustaa Suomeen 2,7 prosentin kasvua ja vuodelle 2019 vielä 2,4 prosentin kasvua.

– Euroopan talous on kehittynyt tänä vuonna huomattavasti odotettua paremmin. Tätä kehitystä ovat siivittäneet vahva yksityinen kulutus, talouskasvun nopeutuminen eri puolilla maailmaa ja työttömyyden vähentyminen, komissio kertoo tiedotteessaan.

Euroalueen työttömyyden odotetaan olevan tänä vuonna keskimäärin 9,1 prosenttia eli alimmalla tasolla sitten vuoden 2009, sillä työllisten kokonaismäärä nousee ennätyksellisen suureksi. Työttömyyden odotetaan vähenevän myös kahden seuraavan vuoden aikana.

Myös Suomen työttömyysasteen ennustetaan alenevan tasaisesti. Tämän vuoden ennuste on 8,6 prosenttia ja vuoden 2018 ennuste 8,3 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Marika Lumme

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Talous lähtenyt voimakkaaseen kasvuun – työvoimapula on nyt yrityksissä yleinen huolenaiheTalous puksuttaa, mutta umpisynkkä varoitus tuli jo – talousennustaja MTV:lle: Suomen BKT voi pudota jopa 10 prosenttia

Kommentit (17)

Kommentit

Epäilen vahvasti, että nämä talousuutiset tehdään nykyisin vain jotta voidaan ohjailla
ihmisten käyttäytymistä. Ei niillä varmaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa
Miten nämä nousukaudet ja lamat voisivat muka vaihdella niin salamannopeasti että
kun tänään on kauhea lama eikä mihinkään varaa, niin huomenna onkin jo
nousukausi ja hupsista vaan - asiat ovatkin ihan hyvässä jamassa?

Osservatore

Talousnousu on täyttä harhaa ei näy missään koska Suomen palkkataso on erittäin matala elikkä ostovoima puuttuu täysin.Mitä on oikeasti tapahtunut laivoja rakennetaan autoja valmistetaan polttoaineita viedään ulos Suomesta pientä piristymistä metsä ja paperi sektorilla taloja rakennetaan sijoittajille suuremaksi osaksi niin vaikutus taloudessa pääkaupunkiseudulla on pyöreä nolla.

Tatu

Jos komission ennustus pitää paikkansa, niin on luettava ylläoleva kirjoitus tarkkaan, sillä siinä kerrotaan mistä tämä odotettavissa oleva kasvu johtuu. Olen melko varma, että nykyinen hallitus ja sen kannattajat yrittävät omia " kunnian" siitä itselleen. Euroopan, siis koko euroopan, talous on kehittynyt odotettua paremmin, josta Suomi
on saanut osansa, ei pelkästään omien toimiensa ansiosta.

ernesti

On "sosialisteille", etenkin Rinteen porukka on nyt hädissään eitässä näin poitänyt käydä, mutta hyvä etttä pitkä taantuma hiukan hellittää ja päästään kasvu -uralle pitemmäksi aikaa ja velkaantuminen hellittää? Sote näyttää toteutavan , se on edistystä vuosikymmeniin on todella tarpeen ,siitä "iherpipertäjät "tosin ei tykkää?

Isoisä

Sen minkä talouskasvu parantaa, sen Sote ulosmittaa. Rahat valuu yksityisille terveysalan firmoille ja veronmaksajien kustannukset nousee. Valinnanvapaus my ass... tarveharkintaan perustuva palveluseteli... also my ass, paarialuokka jää ilman, köyhät ja vanhat saa kuolla ihan vapaasti ilman mitään seteleitä.
Äänestäkää vaan kokoomusta ja kepua, niin hyvä tulee. Vaikea tietty äänestää mitään puoluetta, suo siellä, vetelä täällä...

KA

On "sosialisteille", etenkin Rinteen porukka on nyt hädissään eitässä näin poitänyt käydä, mutta hyvä etttä pitkä taantuma hiukan hellittää ja päästään kasvu -uralle pitemmäksi aikaa ja velkaantuminen hellittää? Sote näyttää toteutavan , se on edistystä vuosikymmeniin on todella tarpeen ,siitä "iherpipertäjät "tosin ei tykkää?

Isoisä

Kasvu jatkuu EU_aluetta nopeammin ja se on hyvä , sote tuonee aikanaan tehokkuutta ja" lääkäriin pääsee", nyt ei pääse, ja kustannuskehitystä voi paremmin hallita ja parhaita käytäntöjä vodaan nykyistä peremmin ottaa käyttöön.Eri sairaanhoitpiirien valillä on huimia eroja nykyisin,ollut jo pitkää.Aikoinaan kun niitä vertiluja oli tekemässä niin jopa sairaala vuorokuden erot olivat asukasta kohti kolminkertaiset , vieläkin on isoja eroja ?

Isoisä

Ei ole mitään kasvua kansalla tiedossa työttömyys jatkuu palkat alennee sen näyttää jo tilastot, puolet tienaa alle 2000 euroa kuussa ja vaan 8% tienaa yli 40000 euroa kuussa ja Huom! korot nousee joka syö täysin ostovoiman velkaiselta Suomen kansalta.Näin surkeata ei ole Suomessa ollut vuosikausiin.

Tatu

Täyttä valetta ainakin maamme osalta - Sipilän ketku vei julkiselta alalta lomarahatkin ja paljon muutakin eli ei täällä ainakaan kulutettu muuta kuin hermoja koko viime vuosi, perkele! Mutta hei, hallituspellet! Nyt maa nousee, joten palauttakaahan takautuvasti kaikki leikkauksenne, niin saatatte saada anteeksi rikoksenne!!!

LakeudenLukko

Leikkauksia,säästöjä,palkkamalttia,hintojen nousua,
työttömyyden lisääntymistä,yksityistämisiä,ulkoistamisia.
Köyhien kyykyttämistä.Rikkaiden rikastumista.
Siinähän sitä talouskasvua kerrakseen.

Corleone

Hyvä rane kuin huomasit tarkoitus oli 4000 euroa oli tullut yksi nollan pirulainen tärkeässä yhteydessä liikaa elikkä surkeata on tienaaminen.Kysyn vaan nousun uskovilta että montako Nokiaa on tullut ja onko palkat nousseet ja onko työttömyys kunnossa ja onko varaa vaihtaa autoja ja asuntoja ilman suuria velkoja väitän että ei ole.

Tatu