Piilota X Palauta

Jokeri-pikaraitiotietä uhkaa Tampereen ja Turun hankkeet?

Raiteille, pikaraiteille, mutta minne (5.5.2012)

Eduskunnan käsittelyssä on valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko, johon sisältyy merkittävä käännös maanteiltä raiteille. Mutta selontekoon liittyy muutakin, ennen ”pekkaroitiin” siltoja Päijänteelle, nyt ”kyllöstellään” teitä ja ratoja Oulujärven molemmin puolin. Mutta myös Helsingin seudun sovittuja liikennelinjauksia uusitaan. Espoon hankkeet viivästytetään ja tilalle nostetaan Pisara-rata ja pääradan rakennustyöt ohi sen, mitä HLJ:ssä (Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmassa) on 14 kunnan ja valtion edustajien kesken valmisteltu. Sivuun ovat jäämässä Espoon kaupunkiradan jatkaminen Leppävaarasta länteen ja Länsimetron jatkaminen Matinkylästä Saunalahteen.

Eikä siinä kaikki. ”Demokraatti”-lehti tiesi otsikoida 4.5.2012 juttunsa seuraavasti ”Tampere rakentamaan aikaisemmin kuin Turku”. Siis mitä?

Lehdessä kerrotaan, että Tampereen ja Turun tavoite on kilpailuttaa pikaraitioteidensä suunnitelutyöt yhdessä. Ne teettäisivät yhteisen yleissuunnitelman reittien linjauksista, tarvittavasta kalustosta ja maankäytöstä. Yhteistyöllä haetaan säästöjä, mutta lopulliset ratkaisut linjoista kumpikin kaupunki tekee aikanaan itse.

Jutun mukaan molemmissa kaupungeissa raitiotietä kannatetaan tässä vaiheessa kohtuullisen yksituumaisesti, vaikka ratkaisevien päätösten tekemisen ei odoteta olevan helppoa.

Tampereen raiteiden hinnaksi on nyt arvioitu 180 miljoonaa euroa. Turussa ykkösvaiheessa raiteet maksaisivat noin vajaat 300 miljoonaa euroa ja toisessa vaiheessa parisataa miljoonaa lisää.

Valtioneuvoston selonteossa on pikaraitioteille luvassa 30 prosenttia valtion rahaa.

Mutta missä on Jokeri? Miksi voidaan kysyä, Tampere vaiko Turkuko ensin, kun aivan ensiksi tarvitaan totta kai Jokeri-pikaraitiotie Helsingin seudulle.

Olen tullut tästä vakuuttuneeksi lukuisilla merenrantaraittiretkilläni, kun olen kulkenut pätkän milloin mistäkin, Westendistä, Otaniemestä tai Leppävaarasta ensin Jokeri-bussilla ja sitten takaisin patikoiden rantoja. Aina on tiheäväliselläkin Bussi- Jokerilla ollut paljon matkustajia ja kun olen kulkenut aina Itäkeskukseen saakka, on siellä ollut peräti tiukkaa tungosta matkustamossa.

Jos maahamme (ja siis kun, niin uskon) rakennetaan ensimmäinen pikaraitiotie, olisi sen oltava Jokeri! Tästäkin meidän pitäisi pitää yhdessä hyvä huoli Helsingin seudulla. Ja siksikin tarvitsemme tänne demokraattisen seutuhallinnon, jolla olisi toimivaltaa MALY –asioissa eli maankäytön, asumisen , liikenteen ja ympäristön asioissa. Emme niinkään tarvitse kuntaliitoksia, vaan entistä parempaa yhteistyötä ja valtiovallan ymmärrystä tarpeillemme.

Martti Tieaho

DI, rakennusneuvos

vapaa agentti
10 kommenttia Kommentoi

Kommentit

5.5.2012 17:07

Ehkäpä Espoon hankkeet eivät etene kaupungin johdon heikon yhteistyökykyjen takia. Tieahon tapa vastakkainasetteluun milloin minkäkin muun maan hankkeiden kanssa ei Espoon mahdollisuuksia ainakaan paranna.

5.5.2012 18:29

Pääministeripuolue ja kaupunginjohtajapuolue ovat eri mieltä kuntauudistuksesta ja Mäkelä käyttää pääosan työajastaan kuntaliitosten vastustukseen. Vaikutukset alkavat näkyä.

5.5.2012 20:15

Kohtuutta kommentointiin. Mitä tulee Espoon rakentamiseen viime aikoihin asti, kaikki mon sujunut kohtuullisesti. Esim. Vallikallion tunneleista palautettiin juuri valtion rahaa Espoolle 50 milj.euroa ja ensi vuonna tulee lisää toiset 50 miljoonaa euroa. Yhteistyö toimi. Mtta mikä nyt on tullut? Onko Espoo levitellyt liikaa tietoja mahdolllisesta varallisuudestaan. Draivi puuttuu eikä asiaa auta se, ettei epäkohtia ei tunnistettaisi. Ennen oli asiat paremmin, tarvitaan muutosta?

5.5.2012 22:51

Tiedot Espoon varallisuudesta ovat olleet aina valtion tiedossa . Tieaho antaa vaatimattomasti ymmärtää, että valtion osallistuminen Vallikallion tunnelin rakentamiskustannuksiiin olisi ollut hänen ansiotaan ja nyt asiat menevät heikosti, kun rakennusneuvos on siirtynyt eläkkeelle. Syyt valtion asenteen muuttumiseen taitavat löytyä kuitenkin hieman suuremmista kuvioista.

6.5.2012 05:25

Olosuhtet muuttuvat, tottakai. Mutta nykyinen suuntaus ja usko kiinteistönjalostamisen mahdollisuuksiin on kohtuuton, Riskit Suurpellossa ja Keilaniemessä ovat ilmeiset.Veronmaksajien rahoista täsä on kysymys. Ei kaikkea tarvitse tehdä kerralla, on viisautta odottaa ja neuvotella??

6.5.2012 11:26

On selvä riski, että Espoo muodostuu Helsingin niemen takapihaksi, jollaiseksi Itä - Helsinki on metrolla tehty.
Espoo tarvitsisi raideyhteyksiä pk -seudulle, maakuntiin ja maailmalle (= lentokentälle):
- Jokeripikaratikka
- Pikaratikkareitti Leppävaara - Myyrmäki - lentoasema - Tikkurila
- Yhdysrata Espoon keskuksesta Kehäradalle (lentoasema)

Pisararadan tarkoitus on vähentää paineita sille, että metroraiteet muutettaisiin yhteensopiviksi Suomen rautateitten kanssa.
* Yksi yhteinen ratastandardi mahdollistaisi sen, että koko pk -seutu voitaisiin yhdistää ratareiteillä. Esim. Espoon keskus - Leppävaara - Pasila - Sörnäinen - Itäkeskus -ratareitti olisi silloin mahdollinen.

6.5.2012 14:47

Jokeri ei ole seuraava toteutettava raideliikennehanke kahdesta syystä:

Kaupunkiradan jatko Leppävaarasta länteen on ylivoimaisesti pääkaupunkiseudun kannattavin raideliikennehanke. Mikäli Pisara toteutetaan, se on jopa välttämätön toteuttaa.

Pisaran myötä valtio on jo sitoutunut rahoittamaan pääkaupunkiseudun hankkeita sadoilla miljoonilla. Välillä on Tampereen ja Turunkin vuoro.

9.5.2012 06:12

"On selvä riski, että Espoo muodostuu Helsingin niemen takapihaksi, jollaiseksi Itä - Helsinki on metrolla tehty."

http://www.lansivayla.fi/keskustelut/61520

28.5.2012 14:09

Näin turkulaisesta näkökulmasta voisi todeta, että asia on pikemminkin päinvastoin. Hankkeena Tampereen ja Turun pikaraitiotiet ja Jokeri tukevat toisiaan.

Jokerin toteutusta kannattaisi miettiä siitä näkökulmasta, että Jokeri toteutettaisiin Helsingin raitiotien kanssa yhteensopivana, mutta modernina raitiotienä. Näin Helsingin keskustasta tulevia raitiolinjoja voitaisiin jatkaa Jokeri-rataa pitkin edelleen. Esimerkiksi Pikku-Huopalahden tai Munkkiniemen suunnasta Pitäjänmäkeen ja Leppävaaraan sekä Munkkiniemestä Otaniemeen ja Tapiolaan.

29.5.2012 02:51

"Jokeri toteutettaisiin Helsingin raitiotien kanssa yhteensopivana, mutta modernina raitiotienä"
Mutta tämä vaatisi huomattavaa ideologis-kulttuurista muutosta Helsingin (hidas)ratikkaliikenteelle.
* Perinteisesti Helsingin ratikka on toiminut "raidebussina" korvaamassa lyhyitä bussilinjoja, joilla on runsaasti matkustajia. - Niinpä se on näissä asioissa bussilinjojen kaltainen:
- Laaja alueellinen kattavuus.
- Kiskot muun liikenteen seassa, koska muuten jäisi katuverkossa muulle liikenteelle hyvin vähän tilaa. Tuloksena hitaus.
- Lyhyet pysäkkivälit. Seurauksena hitaus.

* Pikaratikka on tarkoitettu keskipitkille matkoille, joten se pitää olla selvästi hidasratikkaa tai katubussilinjaa nopeampi.
- Laajan kattavuuden sijasta keskitytään tärkeimpiin kohteisiin: tärkeät väylät, liikenteen solmukohdat, isot työpaikat jne.
- Käytetään joukkoliikennekatuja. Etuajo-oikeudet risteyksissä. Vilkkaat tiet ja kadut ylittävät silloilla joukkoliikennekadut.
- Pysäkkiväli 0.5 - 1.0 km

* Helsinki vierastaa joukkoliikennekatuja - erityisesti historiallisen keskustan alueella.
* Lisäksi pitäisi keskittää merkittävimmät työpaikat joukkoliikennekatujen varteen. Kaiken lisäksi reuna-alueilla - jonne joukkoliikennekadut eivät sovi - on usein merkittäviä työpaikkakeskittymiä. Tästä on osuvana esimerkkinä Katajanokka, jossa on ulkoasianministeriö, Viking Linen terminaali sekä Stora Enson ja Keskon pääkonttorit.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.