Piilota X Palauta

KalPa oli maalin verran parempi

Kommentoi

Blues –KalPa 0-1<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />


Blues sai puolivälierien ensimmäiseen kotiotteluunsa torstaina sarjan avauksen voittaneen KalPan. Odotettavissa oli tiukka ja tasainen vääntö ja juuri sellainen lauantai-iltana nähtiinkin. Erityisen silmiinpistävää oli kummankin joukkueen uhrautuva puolustuspeli ja maalivahtien varmat otteet.


Kahdessa ensimmäisessä erässä yleisölle tarjottiin vauhdikasta ja hyvätasoista jääkiekkoa, mutta maalit jäivät uupumaan. Edes jäähyt eivät edesauttaneet nollan särkymistä. Kolmanteen erään lähdettiin siis erittäin jännittävästä tilanteesta.


Kolmannen erän ja koko ottelun ainut maali syntyi kahden minuutin pelin jälkeen. KalPa onnistui karvaamaan kiekon itselleen hyökkäysalueella ja parilla nopealla syötöllä oli Marko Kauppinen pelattu kahden läpi ottelun loistaneen Antti Oren kanssa. Kauppisen tarkka veto lähietäisyydeltä ohitti Oren ja kuopiolaisten johto oli tosiasia. Espoolaiset eivät tästä kuitenkaan lamaantuneet, vaan tästä alkoi raivokas tasoitusmaalin metsästys. Bluesin epäonneksi ottelun hahmoksi nousi KalPan maalivahti Mikko Koskinen. Espoosta lähtöisin oleva Koskinen sai kyllä omiltaan hyvin apuja. Ja välillä tuntui myös tuurilla olevan näppinsä pelissä, mutta sekin on ansaittava. KalPa ei passivoitunut Bluesin paineen alla, vaan lähti myös hyökkäämään tilaisuuden tullen. Sillä saattoikin olla ratkaiseva merkitys ottelun lopputulokselle. Summerin soidessa taululla seisoivat espoolaisille harmilliset 0-1 lukemat.


Vaikka tällä kertaa tappio tulikin, ei tämä ottelusarja ole vielä ratkaistu. Bluesin peli on koko ajan kehittynyt parempaan suuntaan, eikä kevään kohokohtaa ole vielä nähty. Kotivoittoa päästään seuraavan kerran metsästämään keskiviikkona 28.3. Ottelu alkaa tuttuun tapaan kello 18.30, tervetuloa!


juha.tuomarla@espooblues.net


http://juho.smugmug.com/Sports/Hockey/Blues-KalPa-2432012/22086902_RSKZrs
Kuvia ottelusta


Juho Ranta

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.