Maalijuhla päättyi Pelicansin voittoon
Vauhdikas, maalirikas ja kuumakin ottelu päättyi lahtelaisten 4-6 voittoon. Bluesin turmioksi koitui huono toinen erä, eikä edes Mika Hannulan hattutemppu riittänyt pelastamaan isäntiä.
Tasaisessa ensimmäisessä erässä maalinteon aloitti vieraiden Justin Hodgman, mutta tasoitus nähtiin vielä samassa erässä tänään vahvasti pelanneen Matti Järvisen toimesta. Avauserässä olivat Bluesin Antti Ore ja Pelicansin Joonas Kuusela molemmat varsin työllistettyjä maaleillansa, mutta enempää ei maaleja nähty.
Toisessa erässä maaliverkko heilui, mutta kotijopukkueen kannalta enimmäkseen väärässä päässä. Vieraat pääsivät karkaamaan jo kolmen maalin johtoon ja maaleista kaksi ensimmäistä tehtiin miesylivoimalla.
Kotijoukkueen vinkkelistä varsinkin Ville Varakkaan 2+2-tuomiossa oli puolet liikaa, mutta minkäs teet. Kun vielä kaiken lisäksi maalivahti Ore oli torjunnoissaan epäonnekas, pääsivät vieraat melkoiselle karkumatkalle. Blues vaihtoi maaliin Pateick Galbraithin ja aloitti takaa-ajon. Vain neljä sekuntia ennen erän loppua Mika Hannula teki ensimmäisen illan kolmesta ylivoimamaalistaan.
Pelicansin iltaa synkensi taklaustilanteessa tapahtunut Jan Latvalan loukkaantuminen. Latvala joutui jättämään pelin kesken. Kolmanteen erään lähdettiin 2-4 lukemissa.
Päätöserän ensimmäisen maalin teki espoolaisille tuttu mies, Arttu Luttinen. Lahteen täksi kaudeksi siirtynyt Luttinen venytti kaulan jälleen kolmeen maaliin. Mutta Blues ei luovuta, ikinä. Isäntien illan hahmo Hannula iski vielä kaksi maalia ylivoimalla ja paikkoja tasoitukseenkin oli runsaasti.
Bluesin otettua maalivahdin vaihtoon sai Pelicans kuitenkin riistettyä kiekon ja Radek Smolenak iski tyhjään maaliin vieraiden kuudennen maalin.
Valmentajien vinkkelistä ottelu oli varsin erilainen kuin oli suunniteltu. Näin runsasmaalinen ottelu tässä vaiheessa kevättä on melkoinen harvinaisuus. Pelit jatkuvat keskiviikkona Lahdessa, eikä mikään ole vielä ratkennut. Ottelun parhaimmistoon kuulunut Matti Järvinen povasi taiston tauottua, että Bluesin pelit jatkuvat tänä keväänä vielä pitkään.
http://juho.smugmug.com/Sports/Hockey/Blues-Pelicans-942012/22360277_MrPgsm
Kuvatt Juho Ranta
Nettikaruselli
Blues – Espoolaisella sydämellä
Espoolainen jääkiekko on jo vuosia kuulunut kaikilla sarjatasoilla maamme ehdottomaan eliittiin. Blues on kaudella 2010-2011 yksi SM-liigan omavaraisimpia joukkueita, ja onkin onnistuneesti pystynyt vuosien varrella kasvattamaan omista junioreistaan liigapelaajia. Sekä pelaaja- että valmennustasolla satsataan espoolaisuuteen, jatkuvuuteen ja sitä kautta kestävään kehitykseen. Liigajoukkueen pelit ovat näkyvin osa Bluesin toimintaa, mutta tärkeässä osassa ovat myös espoolaiset kiekkojuniorit ja naisten joukkue. Yhtenä osoituksena espoolaisen juniorityön korkeasta tasosta Bluesin kasvattajaseurojen yhteiseksi kattojärjestöksi perustettiin keväällä 2010 Blues Juniors ry.
Kumppanit
Uusimmat
- 08:00 Lisärahalla saatiin kaikille lapsille kerhopaikka
- 08:00 Hei hei, Haikaranpesä!
- Kirkkopyhille kehitettiin omat nimikkoleivokset
- Ruokakiesin miehet luukuttavat sänkkäreitä
- Polttopallon SM-turnaus pelataan Leppävaarassa
- Happi vähissä Espoon järvissä
- Upeaa maisema nykytaiteen silmin
- Lukiolainen luottaa rytmitajuunsa pallon pyörittäjänä
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit









