Blues menetti johtonsa
Loppusekunnit ratkaisivat
Ottelu alkoi Bluesin kannalta erittäin terävästi, sillä joukkue siirtyi johtoon jo reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Maalintekijänä Camilo Miettinen ja syöttöpiste Toni Kähköselle. Toisen erän alussa espoolaisten ylivoima toi toivottua tulosta, kun Joakim Eriksson niittasi Bluesin 2-0 johtoon Mika Hannulan ja Juuso Ikosen syötöstä.
Kauden keskenäisissä otteluissa on noudatettu Bluesin kannalta ikävää kaavaa. Blues on nimittäin johtanut jokaisessa ottelussa kahdella maalilla ottelua, mutta on lopulta hävinnyt ottelut.
Myös tällä kertaa kirous toisti itseään. Antti Oren toinen nollapeli putkeen näytti jo todennäköiseltä, kun Ilves otti maalivahdin pois. Ajassa 58.38 Ilves kavensi ottelun kun Toni Rajala maalasi ottelun lukemiin 1-2. Ilves tälläsi shokeeraavan tasoituksen myös ilman maalivahtia, kun pelikellossa oli vain 59.52 Kai Kantolan toimesta.
Jatkoaika ei tuonut toivottua ratkaisua ja näin mentiin voittomaalikilpailuun. Voittomaalikilpailussa sekä Eriksson että Kristian Kuusela epäonnistuivat. Ilvekseltä onnistuivat Toni Rajala ja Jesse Niinimäki. Näin Blues ei onnistunut voittamaan Ilvestä kertaakaan kauden aikana.
Seuraava kotiottelu pelataan tiistaina 28.2.2012 klo 18.30 SaiPaa vastaan. Tervetuloa!
Nettikaruselli
Blues – Espoolaisella sydämellä
Espoolainen jääkiekko on jo vuosia kuulunut kaikilla sarjatasoilla maamme ehdottomaan eliittiin. Blues on kaudella 2010-2011 yksi SM-liigan omavaraisimpia joukkueita, ja onkin onnistuneesti pystynyt vuosien varrella kasvattamaan omista junioreistaan liigapelaajia. Sekä pelaaja- että valmennustasolla satsataan espoolaisuuteen, jatkuvuuteen ja sitä kautta kestävään kehitykseen. Liigajoukkueen pelit ovat näkyvin osa Bluesin toimintaa, mutta tärkeässä osassa ovat myös espoolaiset kiekkojuniorit ja naisten joukkue. Yhtenä osoituksena espoolaisen juniorityön korkeasta tasosta Bluesin kasvattajaseurojen yhteiseksi kattojärjestöksi perustettiin keväällä 2010 Blues Juniors ry.
Kumppanit
Uusimmat
- Elokuu-yhtye väsyi jo cityhumppaan
- Espoo tukee Haltiaa lähes 400 000 eurolla
- Kirkkohallitus tilasi sävellyksen Olli Kortekankaalta
- Miksi sivistyneet ihmiset haluavat muuttua kesällä metsästäjä-keräilijöiksi?
- Linnanmäelle liityntäkuljetuksia Messukeskuksesta
- Kirkkonummen taloushallinto Taitoaan
- Parveketupakoinnin kieltämisestä ei vielä päätöstä 5
- Aikapankit halutaan verolle 8
Kesäkuvakisa 2013

Lähetä kuva ja voit voittaa ylellisen yöpymisen ja illallisen Vanajanlinnassa.
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit











