Piilota X Palauta

Espoo Teamin tähtäimessä välieräpaikka

1 Kommentoi

Naisten koripallon SM-runkosarjassa nähtiin ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen suomalainen pistekärki, kun Espoo Teamin Niina Laaksonen mätti palloa sukkaan 17,8 pisteen keskiarvolla. Edellinen pistetilaston kärjessä nähty suomalainen oli Pussihukkien Heli Roukanoja kaudella 2005/06.

185-senttinen, 27-vuotias Helsingin NMKY kasvatti Niina Laaksonen kuului runkosarjakauden todellisten tehopelaajien joukkoon, sillä 17,8 pisteensä lisäksi hän sijoittui levypallotilaston neljänneksi (11,1), oli sarjan kolmanneksi tarkin kahden pisteen heittäjä (54,6%) sekä tehotilaston toinen (21,5).

Laaksonen on kerännyt aiemminkin SM-sarjassa tunnustusta mm. vuoden tulokkaana (2002) sekä arvokkaimpana pelaajana (2008, 2010). Hänen lisäkseen sarjan kymmenen parhaan korintekijän listalle mahtui kolme suomalaista, joista Espoo Teamin Laura Wilson oli sijalla 4.

Espoo Teamin alkukausi oli loukkaantumisten sävyttämä ja erittäin vaikea. Vaikeudet on nyt kuitenkin taakse jäänyttä aikaa ja viimeiset ottelut Team on pelannut kovalla sykkeellä päättäen runkosarjan iloiseen voittoon sarjakakkosesta Pelikarhuista.

- Rikkinäinen alkukausi saattaa vielä kääntyä meille voitoksi, sillä nuoret pelaajat ovat joutuneet kauden mittaan tuuraamaan loukkaantuneita avainpelaajia ja nyt heillä on kokemusta tiukoista paikoista. Jos ottelusarjat venyvät pitkiksi, emme ole viisikon varassa – vaihtoehtoja löytyy penkiltä, toteaa päävalmentaja Mikko Larkas.

Espoo Teamin Runkosarjan sijoitus oli viides ja näin vastustajaksi puolivälieriin tuli neljänneksi sijoittunut Forssan Alku. Puolivälieräsarja alkaa tänään keskiviikkona 21.3 Forssassa ja perjantaina 23.3 joukkueet kohtaavat Espoossa, jolloin sarja on ensimmäistä kertaa katkolla. Mahdollinen kolmas ratkaiseva peli pelataan sunnuntaina 25.3 Forssassa.

- Ottelusarjasta tulee tasainen taisto, mutta Jenni Muurisen ja Susanna Rinnan myötä saimme joukkueeseen rutkasti kokemusta pudotuspeleistä. Myös viimeaikojen hyvät pelit ja joukkueessa vallitseva tekemisen meininki ovat vakuuttaneet minut joukkueen iskukyvystä Forssan Alkua vastaan, kertoo Larkas.


Espoo Team – Forssan Alku 2.puolivälierä perjantai 23.3 klo 19:00 Tapiolan urheiluhalli.

1 kommentti Kommentoi

Kommentit

21.3.2012 20:24

Team päättikin heittää kaaren takaa, nyt ei onnistunut. Ja ne menetykset, 3/jakso olisi vielä voittovauhtia. Forssan pisteet jakautuivat tasaisesti. Virheet kaatoivat loppukirin. Foa on ollut pelottavan hyvä vieraissa koko kauden.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.