Piilota X Palauta

Pyöräilemään yhdessä 12.5.

Kommentoi

Yhdessä pyöräilemään

Espoon Latu järjestää kansallisena pyöräilypäivänä 12.5. perhepyöräilyn kaikenikäisille. Tapahtuma alkaa klo 11 Tapiolan Kulttuurikeskuksen pääoven edessä. Suomen Ladun Yhdessä pyöräilemään -tapahtumia järjestetään samanaikaisesti yli 40 paikkakunnalla.

Yhdessä pyöräilemään -tapahtumat kutsuvat kaikkia suomalaisia kaivamaan fillarinsa kellarista tai varaston nurkasta ja nauttimaan keväisestä luonnosta ja liikunnan hurmasta.

Suomen Ladun Yhdessä pyöräilemään -tapahtumissa kerrataan liikennesääntöjä ja käydään läpi turvallisen pyöräretken pelisäännöt. Yhdessä suunnataan pyöräretkelle, jonka lomassa pidetään myös se tärkein – eli evästauko. Tapahtumia järjestetään samanaikaisesti yli 40 paikkakunnalla.

Pyöräretki vie osallistujat Tapiolan Kulttuurikeskukselta Haukilahden uimarannalle, jossa pidetään evästauko. Omat eväät mukaan. Tauon jälkeen paluu Tapiolaan. Edestakaisen matkan pituus on alle 15 km.

Pyöräily on tehokasta terveysliikuntaa säännöllisesti harrastettuna. Pyöräilyn etuna on esimerkiksi juoksuun ja kävelyyn verrattuna, että siinä jalkojen nivelet eivät joudu tärähdyksille alttiiksi. Liikennevälineenä pyörän on todettu olevan nopein kulkupeli alle seitsemän kilometrin matkoilla. Suomen Ladun kotisivuilta löydät lisää tietoa pyöräilystä.

Yhdessä pyöräilemään -tapahtumat ovat osa valtakunnallista pyöräilyviikkoa, jota vietetään 5.–13.5. Pyöräilyviikon teemana on ”Polkupyörä – autoa parempi kulkuneuvo”.

Lisätietoja tapahtumasta:

www.espoonlatu.fi, espoonlatu@espoonlatu.fi

www.suomenlatu.fi/yhdessa