Espoon naiset jatkavat voittoputkessa

Aivan odotetun kaltaista jännitysnäytelmää ei nähty Mailapuistossa torstaina, kun Espoo ja Järvenpää kohtasivat naisten maakuntasarjan Etelälohkon kärkiottelussa.
Espoon ulkopeli toimi koko ottelun ajan siihen malliin, että Järvenpääläisten  hyvätkin yritykset kilpistyivät kotijoukueen liikkuvaan kenttään. Näin pisteet jäivät Espooseen selvin luvuin 2-0 (7-1,6-2).
 
Ensimmäisellä jaksolla Espoo avasi pelin toisen vuoroparin alussa, kun jokeri Meri Terho kotiutti komealla kupperilla Tiia Hyysalon. Samassa vuoroparissa Heli Harsunen karkasi juoksun järvenpääläisten harhaheitolla. Kolmannessa vuoroparissa Harsunen ratkaisi jakson täräyttämällä takaa läpi kunnarin ja kahden tavallisen arvoisesti. Tämän jälkeen Miia Hakola vielä kotiutti Harsusen ja Eeva Hanni sai vapaataipaleen kotiin. Järvenpäällä oli ajoittain vaikeuksia saada pelaajia edes kakkospesälle, mutta viimeisessä vuorossa he saivat kuitenkin Espoon pikku lipsahdusten ansiosta kolmostilanteen rakennettua. Siitä Tiina Nurminen kavensi pelin 7-1 tilanteeseen. Kun enempää juoksuja ei tullut saivat espoolaiset lähteä tauolle hymyissä suin.
 
Vaikka kinnarilaisten tiedettiin tulevan tauolta täynnä yritystä, pystyivät he silti yllättämään Espoon ja rakentamaan välittömästi ajolähdön ensimmäisellä sisävuorollaan. Taija Heimovirta-Vavuli onnistui kotiuttamaan Tiina Nurmisen ja Järvenpää meni ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Toisen vuoron alussa vieraat vankistivat johtoaan, kun Elina Valtia löi kunnarin tyhjään kenttään. Toisen tasoittavalle Espoo tuli päättäväisenä ja pakotti vieraat suoríttamaan ulkopelissä. Ensimmäinen kavennusjuoksu tuli, kun Heli Harsunen onnistui jälleen karkaamaan harhaheitolla kotiin. Heti perään Miia Hakola löi kopparin yli kiertäen kunnarin. Samalla kotipesään kiersi myös Janita Allekotte. Nyt järvenpääläiset jo hermoilivat selvästi ja myös Hakola pääsi livahtamaan kotipesään harhaheiton turvin. Tiia Hyysalo löi myös kopparin  yli, mutta tällä kertaa varmistus pelasi ja kotiin ehti vain Heli Jänkä-Mäntynen. Tilanne oli jo 5-2 ja sisäpelin onnistumiset toivat lisää ryhtiä myös Espoon ulkopeliin. Enempää juoksuja ei vieraille annettu. Lopulliset luvut löi Meri Terho hidastetulla maalyönnillä, jolla kotiin juoksi c-junnuikäinen jokeri Kaisa Evikoski.
 
Espoolta palkittiin parhaina Heli Harsunen (1+2/4) ja Tiia Hyysalo (1/2). Tehokkaita otteita esittivät myös vastustajan peliä pahasti sotkenut lukkari Miia Hakola (1+2/2) ja jokeri Meri Terho (2/0).
 
Espoo on nyt voittanut kaikki neljä ensimmäistä peliään puhtailla kolmen pisteen voitoille. Ensi viikolla joukkue lähtee saalistamaan lisäpisteitä Vantaalle ja Janakkalaan.