Espoo nappasi vierasvoiton Hämeenlinnasta
Huono kenraaliharjoitus tietää usein hyvää ensi-iltaa. Näin nytkin. Tiistaisen hieman vaisuhkon, vaikkain voittoisan, Virkkala -pelin jälkeen matkusti Hämeenlinnaan torstaina kuin uudesti syntynyt Espoo. Naisten maakuntasarjan Etelälohkon kärkikamppailu meni alusta alkaen Espoon tahdittamana ja lopulta taululla nähtiin ansaitut 2-0 (4-1, 12-5) lukemat Espoolle.
Ensimmäinen jakso oli molemmilta joukkueilta tiukkaa ulkopeliä, jossa lukkarit ottivat isoa roolia. Espoo rakenteli tilanteita kotijoukkuetta selvästi paremmin ja pääsikin jokaisessa vuorossa juoksun tekoon. Juoksuja löivät ensimmäisessä vuorossa Reeta Evikoski, toisessa Peppi Hyysalo sekä kolmannessa Eeva Hanni ja Pia Viiri. Kotijoukkueen ainokainen syntyi kolmannen aloittavalla, kun Anna Knuuttila onnistui kotiutuksessaan. Hämeenlinnalla oli koko jakson aikana vaikeuksia saada kolmostilanteita ja ajoittain jopa välttää ykköspaloja. Espoon ulkokenttä pelasi varmasti ja lukkari Miia Hakola sai vaikeilla syötöillä aikaiseksi monta käryä ykköspesälle. Paukun lukkari Minna Varis puolestaan vaikeutti erittäin paljon Espoon kotiutuksia korkealla tolpallaan, joka vielä ykkösjaksolla pysyi hyvin laudassa.
Toisella jaksolla Espoo aloitti sisällä saaden jälleen tilanteen rakennettua hyvin ja ensimmäisen juoksun vapaataipaleella. Hämeenlinna meni tasoittavallaan hetkeksi ottelussa johtoasemaan Katri Mäntytörmän välilyönnillä ja Minna Variksen hieman onnekkaalla, kaksi juoksua, tuottaneella läpilyönnillä. Toisen alkavalla Espoo otti johtoaseman takaisin. Ensimmäisenä lyönyt Marleena Härö puhkaisi kakkospesän päältä ja kiersi kunnarin. Tämän jälkeen rakennettiin jatkuva ajo, josta Pia Viiri, Heli Harsunen ja Heli-Jänkä-Mäntynen kotiuttivat välilyönneillä. Tämän jälkeen ei Espoo johtoasemasta luopunut. Lopullinen ratkaisu tuli kolmannessa vuoroparissa, jossa vieraat tekivät viisi juoksua ja kotijoukkue kykeni vastaamaan vain yhdellä. Kakkosjaksolla nähtiin puolin ja toisin enemmän tilanteita, kun myös Paukun lyöntipeli vapautui hieman. Toisaalta Hämeenlinnan lukkarin paras tolppavire katosi ja Espoo sai lyödä kotiutuksia puolikorkeista syötöistä, joista välilyönnit onnistuivat mainiosti. Kokonaisuutena Espoo pelasi ehkäpä kauden parasta peliään juuri omilla vahvuuksillaan.
Vaikka Espoon voiton kivijalka olikin tällä kertaa todella tiivis ulkopeli oli myös sisäpeli pirteätä. Joukkue teki juoksuja jokaisessa pelaamassaan sisävuorossa ja kaikki 12 pelaajaa saivat vähintään yhden merkinnän joko tuotujen tai lyötyjen juoksujen sarakkeeseen. Ykköspalkinnon pokkasi etenijäjokerina virheettömästi pelannut Marleena Härö (1+0/2). Joukkueen tehokkain puolestaan oli lyöjäjokerina näyttäviä välilyöntejä paukuttanut Pia Viiri (3/1).
Espoon Pesis on kasvanut moninkertaisesti perustamisestaan vuonna 1995 ja on nyt Suomen suurimpia ja Etelä-Suomen suurin pesäpalloseura. Seurassa on mahdollista harrastaa kansallispeliämme kilpailullisin tavoittein tai muuten vain huvikseen. Joukkueita on tytöille ja pojille leikki-ikäisistä senioreihin ja aikuisten kilpajoukkueita usealle sarjatasolle.
Kumppanit
Uusimmat
- Lastenteatteria kartanossa
- Junaliikenne pääradalla palautuu normaaliksi
- Vain harva käyttää enää pelkästään käteistä 1
- Sähköiset reseptit käyttöön Kirkkonummella
- Matti Kuronen ehdolla Lahden johtotroikkaan 1
- Huhdan väärä titteli kummastutti Hok-Elannon ehdokaslistalla 6
- Uusi pyöräilykartta houkuttaa liikkumaan
- Entressen rukousnurkkauksessa ei moitittavaa
Uusimmat blogit ja kolumnit











